JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Ihmiskäsitys ja opetus kasteesta

 

 
(Otteita kirjeenvaihdosta ystävien kanssa, syyskuu 2011)
 
JÄSENNYS:
1. HUMANISTINEN IHMISKÄSITYS - KUNNIA JUMALALLE JA IHMISELLE
2. RAAMATULLINEN IHMISKÄSITYS - KUNNIA YKSIN JUMALALLE
3. ARMONVALINTA
4. LAPSIKASTEEN HISTORIALLISUUS
5. USKO ON JUMALAN VAIKUTTAMA UUSI ELÄMÄ
 
 
Motto: Ratkaiseva kulmakivi kasteopetuksessa ja lopulta monissa muissakin keskeisissä uskonkohdissa on ihmiskäsitys.

 

1. HUMANISTINEN IHMISKÄSITYS - KUNNIA JUMALALLE JA IHMISELLE

Jos hyväksymme humanistisen ihmiskäsityksen (Pelagius, Erasmus Rotterdamilainen, reformoitu kristillisyys, meillä Suomessa vapaat suunnat), jonka mukaan ihmisellä on vähintään jonkinlainen vapaus tehdä hyviä ja oikeita ratkaisuja ja valintoja suhteessa Jumalaan, niin silloin voimme opettaa ihmisen omaa 'kasteelle menemistä', uskonratkaisua, omaa pyhitystä jne. Silloin pelastuksesta tulee Jumalan ja ihmisen yhteistyötä. Ihmisen oma valinta on ratkaiseva sen suhteen pääseekö taivaaseen (Tapio Nousiaisen 'Yksi ainoa elämä' -kirjaa siteeraten). Silloin kunnia pelastuksesta kuuluu Jumalalle ja ihmiselle - kumpikin teki oman osuutensa. Nousiaisen kirjan mukaan Jumalan osuus on 99,99 prosenttia ja ihmisen 0,01 prosenttia. Mutta koska pelastukseen tarvitaan täydet 100 prosenttia, niin tuo ihmisen osuus onkin lopulta ratkaiseva.


2. RAAMATULLINEN IHMISKÄSITYS - KUNNIA YKSIN JUMALALLE

Mutta jos tunnustamme esim. psalminkirjoittajien, Paavalin, Augustinuksen ja Lutherin kanssa koko Pyhän Raamatun opetuksen siitä, että 'kaikki kuolevat Aadamissa' (1. Kor. 15:22) eli jokainen tähän maailmaan luonnollisesti sikiävä ihminen saa jo paratiisissa tapahtuneen alkulankeemuksen tähden kadotustuomion (Room. 5) ja että ihminen syntyy synnissä tähän maailmaan (Ps. 51), on luopio jo äidin kohdusta alkaen (Ps. 48:8) ja tarvitsee siksi uudestisyntymistä (Joh. 3), niin emme voi missään kohdin pelastuksen asiassa nojata ihmiseen itseensä. Sillä kuinka voisikaan kuollut itsensä herättää tai tehdä ratkaisuja ja tahdonvalintoja?

Me luterilaiset opetamme Raamatun ja sitä oikein opettavan katolisen eli klassisen kristinuskon mukaisesti (ja samalla omavanhurskaalle ja ylpeälle ihmisluonnolle erittäin vastenmielisesti ja torjuttavasti), että pelastus on kokonaan, 100-prosenttisesti Jumalan teko. Minulla tai sinulla tai kenelläkään uskovalla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että olemme uudestisynnytetyt elävään Jeesuksen uskoon. Jumala on vaikuttanut uskon meissä suvereenisti sanansa ja armovälineidensä kautta. Meidän osamme on ollut vain potkia vastaan eli vastustella. Siksi onkin autuasta lopettaa pelastuksen suhteen kaikki oma yrittäminen, ponnistelu ja järkeily sekä jäädä sylilapsen tavoin lepäämään rakkaan Isän (ja äidin) syliin, Jumalan lupaussanan varaan.

Humanistisen ihmiskäsityksen nielleet vapaat suunnat opettavat, että lapsesta pitää tulla ymmärtävä, jotta hän voisi tulla kastetuksi. Ihmisen pitää itse tahtoa ja kääntyä, jotta hänestä voisi tulla kristitty. Me opetamme Jeesuksen tavoin päinvastoin: aikuisenkin on tultava lapsenkaltaiseksi, itsessään ymmärtämättömäksi, heikoksi ja toisten varassa olevaksi, jotta hän olisi taivaskelpoinen. Johannes Kastajaa siteeraten: Hänen tulee kasvaa, minun vähetä. Jumala tekee valinnat: Hän on jo Jeesuksessa tehnyt uskonratkaisun meidän puolestamme, ei meillä ole mitään siihen lisättävää. Jeesus kuoli kaikkien maailman ihmisten puolesta.

 

3. ARMONVALINTA

Se, miksi toinen synteihinsä kuollut sitten tämän evankeliumin sanan kuullessaan sen uskoo ja tulee sanan sekä sakramenttien kautta Pyhän Hengen voimasta autuaaksi - ja toinen samanlainen synteihinsä kuollut ihminen vierellä sen torjuu ja jää kadotuksen tilaan, on Jumalan armonvalinnan salaisuus. Mutta missään tapauksessa uskova itse tai uskoontulon vaiheissa mukana ollut toinen kristitty ei tästä uudestisyntymisestä kunniaa saa. Jeesus on ainoa, jota me kiitämme. Voiko ihminen ottaa kunniaa siitäkään, että hän on fyysisesti syntynyt tähän maailmaan? 'Minä päätin äidin kohdussa tulla ihmiseksi ja syntyä maailmaan!'? Yhtä vähän me voimme sanoa tehneemme uskonratkaisua suhteessa Jeesukseen. Mitään uskonelämää, synnin- ja armontuntoa Jeesuksessa, meillä ei olisi, jos Herra ei itse olisi sitä meille sanan ja sakramenttien kautta kohdistanut, antanut, lahjoittanut ja vaikuttanut.

Jätän loput sitten noiden edellisten kirjoitusteni - ja ennen kaikkea tietenkin Jumalan erehtymättömän ilmoitussanan, Pyhän Raamatun varaan.

Rukouksin Sinua ja koko perhettäsi muistaen ja rakkaan Vapahtajamme nimessä siunaten

Juha


Tässä sitten alkaa se aiemmin kirjoittamani kirje:

Sylivauvojen kasteesta keskusteltaessa on ensiksi todettava, että suuri vedenjakaja tässä kysymyksessä on ihmiskäsitys.

"Kristillinen kaste ja siihen liittyvä uudestisyntyminen on tietyllä tavalla uskonopin ja -elämän huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti opetukseen Pyhästä Kasteesta ja uudestisyntymisestä. Eri kasteoppien taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä tässä kysymyksessä yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää yhteisymmärrystä kasteesta tai uudestisyntymisestä." (Lainaus omasta opetuksestani 'Kaste ja uudestisyntyminen', www.gen.fi / Puheet)

Jos pidämme lasta Jumalalle kelpaavana, vanhurskaana ja pelastuvana fyysisen lihasta sikiämisen johdosta, niin meillä ei ole tarvetta häntä kastaa. Mutta jos tunnustamme perisynnin, se on kaikkien ihmisten hengellisen kuoleman jo Aadamissa (Room. 5, 1.Kor. 15:22 ym.), niin silloin myös kasteelle tulee aivan erilainen merkitys, myös aikuisena kastettaville (Joh. 3).

 

4. LAPSIKASTEEN HISTORIALLISUUS

Historiallisesti lapsikaste on alkukirkon käytäntö. Sekä Pietari että Paavali kastoivat perhekunnittain. Perhekuntaan kuuluvat myös sylilapset (Apt. t. 11:14, 16:15, 1. Kor. 1:16). Samoin Jeesus käskee tekemään kaikki kansat opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla. Kansaan kuuluu eittämättä myös (syli)lapset. Kristillisen kasteen yhtenä historiallisena taustana on juutalainen käännynnäis- eli proselyyttikaste, jossa kastettiin kaikki perheenjäsenet, myös sylivauvat. Samoin kristillisen kasteen esikuvana oleva vanhan liiton ympärileikkaus toimitettiin viikon ikäisille lapsille.

Eräs kirkkoisä kertoo seuraavaa (muistinvaraisesti siteeraten): Minut on kastettu sylivauvana, samoin kuin isäni sekä isoisäni ja vielä hänenkin isänsä, jonka kastoi Pietari.

Jumalan kansaan on aina pääsääntöisesti synnytty ja liitetty, ennen kuin Jumalan lapseksi otettu on siitä älyllisellä ymmärryksellään mitään tiennyt ja tajunnut. Näin oli patriarkkojen aikana ennen ympärileikkausta, vanhan liiton ympärileikkauksen aikana ja uuden liiton kasteaikana. Lähetystilanteet ovat tietenkin poikkeus; normaalisti Jumalan kansaan ja pelastuvien joukkoon tullaan jo vauvana.

 

5. USKO ON JUMALAN VAIKUTTAMA UUSI ELÄMÄ

Usko ei perustu ihmisymmärrykseen, vaan on Jumalan vaikuttama uusi hengellinen elämä. Eihän ihminen tule tietoiseksi omasta fyysisestä ja psyykkisestä elämästäänkään kuin jo jonkun aikaa elettyään. Samoin on hengellisen elämän laita; se annetaan ihmiselle hänen ulkopuoleltaan, eikä siitä alkuvaiheessa välttämättä olla mitenkään ymmärryksen tasolla tietoisia.

Tässä onkin suuri ja kirkas evankeliumi: Minulla ei ole itselläni osaa eikä arpaa siihen, että pääsen taivaaseen. Se on kokonaan, alusta loppuun asti Jumalan työ ja armovalinta. Hän antaa elämän, Hän uudestisynnyttää. Kunnia ja kiitos uskosta ja pelastumisestani kuuluvat sataprosenttisesti Herralle Jeesukselle Kristukselle. Minun osuuteni on nolla prosenttia. Silloin kukaan ihminen ei voi kerskata itsestään, eikä pelastus perustu vähimmässäkään määrin minun (uskon)ratkaisuihini, valintoihin, hurskauteeni, kuuliaisuuteeni, kilvoitukseeni ja mielenlaatuuni - yhdellä sanalla sanoen tekoihini.

Tästähän Paavali niin perusteellisesti kirjoittaa useimmissa kirjeissään. Usko, pelastus ja kääntymys on suvereenisti Jumalan lahja, jonka Hän on luojana tietenkin kykenevä vuodattamaan vastasyntyneillekin. Itse asiassa ihmisen oma ymmärrys, tahto, ajattelu, viisaus ja pohdiskelu vievät meidät aina kauemmaksi Jumalasta. Siksi Jeesus opettaa, että vain lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Eli ne, jotka eivät ymmärrä järjellään mitään, saavat armosta, toisen valinnan tähden, taivaan.