JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Ns. naispappin ehtoollinen
 
 
 
(Ote kirjeestä 13.9.2011, jäsennys ja pieniä tarkennuksia tehty jälkikäteen)
 
 
JÄSENNYS:
1. APOSTOLEILLE ANNETUT PAIMENVIRAN TEHTÄVÄT
2. PAIMEN EDUSTAA ENSISIJAISESTI HERRAA, EI ROUVAA
3. NS. NAISPAPPEUSVIHKIMYKSESSÄ EI SYNNY OIKEAA PAIMENTA
4. OMA TOIMINTANI
5. SULHASHERRAN JA SEURAKUNTAMORSIAMEN VUOROPUHELU
6. PYHIEN PALVELUSTEHTÄVÄT: MIEHELLÄ JA NAISELLA EI OLE EROA
7. NS. NAISPAPIN TOIMITTAMAN EHTOOLLISEN PÄTEVYYS
 
 
Shalom!
 
Kysyit ns. naispappien toimittamista ehtoollista ja naisavustajista ehtoollispöydässä.
 
 
1. APOSTOLEILLE ANNETUT PAIMENVIRAN TEHTÄVÄT
 
Herramme Jeesus on asettanut apostolisen paimenviran erottamalla 12 apostolia, joiden joukkoa seurakunta myöhemmin täydensi. Vapahtajamme on antanut apostolisen paimenviran hoidettavaksi erityisesti Herran Pyhän Ehtoollisen - kiirastorstaina ei paikalla ollut muita kuin valitut 12 (tai 11) apostolia. Muut tilanteet, joissa paikalla ei muita ollut kuin 12 (tai 11) apostolia olivat avainten antaminen (synnistä päästäminen ja syntiin sitominen) sekä kastekäsky ja siihen liittyvä tehtävä 'opettaa pitämään kaikki, mitä Herra on käskenyt'. Kristikunta on tämän mukaisesti alusta asti erottanut kätten päälle panemisen kautta apostoliseen paimenvirkaan kaitsijoiksi uskovia yhden vaimon miehiä. Paimenviran tehtävänä on olla Jumalan edusmiehenä: saarnata Jumalan varmaa ja seurakuntaa sitovaa sanaa, kastaa, toimittaa rippi ja murtaa leipää, se on pyhittää ja jakaa ehtoollista. Kaitsijoiden valitsemisohjeet on kahteenkin kertaan Paavalin kirjeissä meille talletettu (1. Tim. ja Tiit.).

Tämän mukaisesti katolinen eli yleinen kirkko (en tarkoita tällä Rooman paavin kirkkoa, vaan laajasti klassista kristikuntaa ennen ja nyt) on sitonut ehtoollisen toimittamisen ja jakamisen paimenviran hoidettavaksi. Esim. Luther oli tässä erityisen tiukka: Hän ei missään nimessä hyväksynyt sitä, että joku muu seurakunnan pyhä jäsen kuin pastori olisi ehtoollista jakanut. (Maallikko-sana on huono ja ei-raamatullinen sana, samoin pappi on huono nimike kristillisen seurakunnan kaitsijalle.) Tämä koskee vastaavasti myös meidän nykyisiä diakoneja, joita ei ole paimenvirkaan erotettu. Tosin Luther totesi, että vaikka ehtoollinen jonkun muun kuin pastorin käden kautta saataisiin, eli jakajana toimisi joku muu kuin kaitsija, niin se silti on oikea Kristuksen ruumis ja veri. Tämä siinä tapauksessa, että konsekrointi eli ehtoollisaineiden pyhittäminen on tehty oikeassa apostolisessa järjestyksessä, Herramme testamentin ja käskyn mukaisesti.

 

2. PAIMEN EDUSTAA ENSISIJAISESTI HERRAA, EI ROUVAA

Pastori eli kaitsija edustaa seurakunnan edessä ennen kaikkea Kristusta. Herra Jeesus palvelee ja hoitaa morsiantaan paimenviran kautta: sanan saarnalla, ripin vastaanottamisella ja synninpäästön sanalla, kasteen ja ehtoollisen sakramentteja hoitamalla ja Herran siunauksen seurakunnan päälle laskemalla. Koska kysymyksessä on Kristuksen - Isän ja Pojan ja Herran - edustaminen ja Hänen nimissään toimiminen, on paimenvirka yksiselitteisesti maskuliininen virka. Raamattu ja Jumalan seurakunta on avoimesti ja yksiselitteisesti patriarkaalinen. Mieheys saarnaa Aadamia eli Kristusta, jonka kyljestä Eeva eli morsian luodaan (seurakunta rakennetaan Herramme kyljestä vuotaneesta verestä ja vedestä). Mieheys saarnaa veriylkää, jonka veri vuotaa rakkaudesta morsianta kohtaan (ympärileikkaus kuului alun perin avioliiton solmimiseen). Mieheys saarnaa sitä, miten miehen tehtävänä on vuodattaa hikensä ja tarvittaessa verensä perhettään elättääkseen ja sitä sotarintamalla puolustaakseen. Mieheys saarnaa perheen päätä eli seurakunnan päätä Kristusta.

Seurakunnan keskellä erotetaan siksi yksin miesten joukosta ne, jotka toimivat Herran suuna (saarna eli Herran nimeen tapahtuva seurakuntaa sitova Jumalan sanan opettaminen ja taivaaseen asti voimassa oleva synninpäästön lausuminen sekä Herran siunauksen laskeminen seurakunnan päälle), kätenä (ehtoollisen ojentaminen ja kasteveden valelu tai siihen upottaminen) ja korvana (ripin vastaanottaminen). Huolehtivaa ja rakastavaa kuria sekä järjestystä ylläpitävä sitomisavain on myös annettu nimenomaan paimenen ja hänen johdollaan koko seurakunnan hoitoon. Yksittäisen uskovan ei tarvitse eikä pidä ketään toista uskovaa hänen synteihinsä sitoa ja pannaan julistaa. Paimenuus on sulhasen, Pojan, Isän ja Herran tehtävä.

 

3. NS. NAISPAPPEUSVIHKIMYKSESSÄ EI SYNNY OIKEAA PAIMENTA

Naisesta ei tule kaitsijaa, vaikka kuinka yritettäisiin ns. naispapiksi vihkiä. Yhtä vähän kuin homoparista tulee aviopuolisoja ja toisensa täydentävä yksi liha, vaikka kuinka avioliittoon vihkimisen kaavaa ja avioliittoa jäljittelevää yhteiselämää yritettäisiin seurata. Seurakuntamorsiamen eteen asetettu ns. naispappi on teologis-hengellistä homoseksuaalisuutta. Siksipä naispappeuskirkko ennemmin tai myöhemmin tulee hyväksymään myös lihallisen homoseksuaalisuuden. (Suomessa 83 prosenttia ns. naispapeista ei pidä homoseksuaalisuutta syntinä.) Vain apostoliseen paimenvirkaan erotetun miespaimenen kautta syntyy oikea ja varma Kristus-sulhasen ja seurakuntamorsiamen välinen yksi liha Herran Pyhässä Ehtoollisessa. Aina kun tästä aletaan luistella, ollaan liukkaalla ja kaltevalla pinnalla.

 

4. OMA TOIMINTANI

Itse olen tässä kohtaa klassisen kristinuskon ja luterilaisuuden edustaja - tosin syvällisemmin vasta vuodesta 2008 alkaen. Siihen asti en ymmärtänyt loppuun asti paimenviran Kristus-edustuksellisuutta seurakunnan edessä ja siihen liittyvää vuoropuhelua seurakunnan kanssa. Toimitan ja osallistun ehtoolliselle nykyisin vain silloin, kun toimittajina (ehtoollisaineiden pyhittäjänä, jakajana ja Jumalan sanan saarnaajana) ovat asianmukaisesti paimenvirkaan erotetut luterilaista uskoa tunnustavat miehet. Nainen ei ole apostolisen paimenviran mukainen kaitsija missään tapauksessa, oli hänellä sitten päällä vaikka piispan varusteet.

Jos olisit kysynyt minulta asiaa neljä vuotta sitten, vastaukseni olisi ollut hieman erilainen - ja ajattelen ja uskon olleeni silloinkin kristitty ja taivaskansalainen. Ns. naispappien suhteen toki asian silloinkin ymmärsin, mutta saarnaviran syvällistä olemusta en. En voi tai halua ketään jossain yksityiskohdassa eri tavalla tunnustavaa (so. uskovaa, opettavaa ja toimivaa) harhaoppiseksi tuomita. Erityisesti tämä koskee ehtoollisavustajaa. (Ns. naispappeus on kuitenkin selvä harhaoppi.) Itse olen kuitenkin asiasta nyt varma - saarnaviran ymmärtäminen loppuun asti Kristus-keskeisesti ja evankeliumin olemukseen liittyvänä toi sydämeeni rauhan ja poisti levottomuuden. Kun seurakunnan keskellä toimii paimen, niin silloin on aktiivisena toimijana Jumala. Ja pelastusevankeliumi, Jumalan sana, on Jumalan aktiivista työtä, seurakunta on siinä passiivinen eli vastaanottava.

 

5. SULHASHERRAN JA SEURAKUNTAMORSIAMEN VUOROPUHELU

Seurakunnan kokoontuessa sanan ja sakramentin äärelle Kristus palvelee veriylkänä seurakuntaa paimenviran kautta, seurakunta on palveltavana ja rakastettavana oleva morsian. Silloin kun seurakunnan edessä joku on kääntyneenä seurakuntaan päin ja on Herran lähettiläänä vuoropuhelussa seurakunnan kanssa, on kysymyksessä Isän Jumalan eli Poika Kristuksen, se on Herran, toiminta. Silloin puolestaan, kun pastori on kääntyneenä alttariin päin (rukoukset, tunnustukset, ylistykset), on kysymyksessä seurakuntamorsiamen Herran armotekoihin vastauksen antava toiminta - tunnustus ja kiitos - jossa paimen toki on yhtenä jäsenenä mukana ja monissa kohdin myös seurakunnan edustajana.

Puhdas evankeliumi ei hämärry Jumalan ja ihmisen väliseksi yhteistyöksi, kun Kristusta edustava paimen lausuu kolmiyhteisen Jumalan nimeen alkusiunauksen, toimittaa ripin, lukee Raamatun tekstit eli Jumalan sanan, saarnaa, pyhittää ja jakaa ehtoollisen sekä lausuu Herran siunauksen. Seurakunta vastaa kolmiyhteisen Herran alkusiunaukseen kolminkertaisella aamenella, rippipuheeseen synnintunnustuksella, synninpäästöön kiitoksella, Jumalan sanaan uskontunnustuksella, ehtoolliseen ylistyksellä jne. Seurakunta tunnustaa, rukoilee, veisaa, kiittää, ylistää, kuuntelee ja ottaa vastaan siunauksen.

 

6. PYHIEN PALVELUSTEHTÄVÄT: MIEHELLÄ JA NAISELLA EI OLE EROA

Paimenviran väärän korostamisen estämiseksi on todettava, että jokainen Herran omaksi kastettu uskova on omassa elämänpiirissään - oman kutsumuksensa ja armolahjoituksensa mukaisesti - lähetystyöntekijä ja Jumalan sanan jakaja, oli kastettu uskova Jeesuksen pyhä sitten nainen tai mies, vanha tai nuori, terve tai sairas, viisas tai tyhmä. Järjestettäköön aktiivisesti myös seurakunnan varsinaisten kokoontumisten eli ehtoollisjumalanpalvelusten (messujen) lisäksi pyhäkouluja, raamattutunteja, seuroja, evankelioimistilaisuuksia, raamattu-, katekismus- ja rukouspiirejä, lasten ja nuorten tapahtumia jne. Missään näissä ei välttämättä tarvitse olla pastoria paikalla. Myös sielunhoidossa, hätäkasteissa ja profetian lahjan sekä monien muiden seurakunnan rakentumiseksi tarpeellisten armolahjojen käyttämisessä tarvitaan pastoreiden lisäksi välttämättä myös muita uskovia.

Miehen ja naisen tehtävien erosta totean yksinkertaisesti, että seurakunnan keskellä ei ole sinänsä tehtävien suhteen eroa sillä, onko uskova mies vai nainen. Ainoastaan Kristusta edustava paimenvirka kuuluu miehelle. Kaikki muut tehtävät ja virat (evankelista, lähetystyöntekijä, pyhäkoulunopettaja, raamattupiirin johtaja, kanttori, diakoni, talouspäällikkö, seurakuntamestari ym.) ovat yhtälailla niin miesten kuin naistenkin hoidettavia. Myös siis jumalanpalveluksessa ne tehtävät, joissa ollaan kääntyneenä alttariin päin ja puhutaan Jumalalle (rukoukset, tunnustukset, kiitokset ja seurakunnan keskeltä ylistykseen kehottamiset jne.) ovat pääsääntöisesti yhtä lailla niin miesten kuin naisten hoidettavissa.

Yleiseen pappeuteen kuuluvan profetian tai kielten selittämisen lahjan käyttäminen seurakunnan kokoontumisessa eli messussa on ainakin meidän suomalaisten luterilaisten keskuudessa käytännössä kokonaan hävinnyt. Oikean paikan löytäminen sille onkin kieltämättä haasteellista. Joissain herätysliikkeissä puolestaan seurat ovat saaneet sen paikan, mikä kuuluu jumalanpalvelukselle, ja saarnaajat saaneet sen aseman, mikä kuuluu paimenille. Tämäkin on tietenkin haasteellinen tilanne, ja tällaisissa yhteyksissä uskonsisaren pitämä seurapuhe on ongelma. Yleisen pappeuden perusteella jokainen nainen voi kuitenkin puhua ja toimia kristittynä opettajana. Mutta seurakunnallinen paimenvastuinen ja sitova opetuspuhe eli saarna on pastorin tehtävä.

 

7. NS. NAISPAPIN TOIMITTAMAN EHTOOLLISEN PÄTEVYYS

Summa summarum: Ns. naispapin konsekroima eli pyhittämä (tai jonkun muun, joka ei ole asianmukaisesti erotettu paimenvirkaan) ehtoollinen ei ole apostolisen uskon ja järjestyksen mukainen. Olisiko se silti Kristuksen tosi ruumis ja pyhä veri - siitä en voi olla missään tapauksessa varma. Eikä sitä lopulta tarvitsekaan pohtia, mitä jossain toisessa, Jumalan sanasta ja tunnustuksesta eronneessa kirkossa tapahtuu.

- Minä en kuulu naispappeuskirkkoon, vaikka Suomen ev.lut. kirkon jäsen toistaiseksi olenkin. Minut on kastettu ja konfirmoitu kirkkoon, joka ei ns. naispappeutta ollut hyväksynyt. Samoin minut on vihitty paimenvirkaan apostolisen järjestyksen mukaan jne. Naispappeuden kannattajien kanssa minulla ei ole kirkollista yhteyttä, se on viran ja sakramentin yhteyttä. Tilanne on kuitenkin ristiriitainen, koska kansankirkon valtava enemmistö on luopunut Raamatun uskosta ja tunnustuksesta.

Ehtoollisen osalta on kuitenkin huomattava se, että vaikka joku olisikin nauttinut ehtoollista muistuttavassa tilanteessa (ns. naispappeusehtoollinen ym.) leivän ja viinin, jotka lopulta osoittautuisivat pelkäksi leiväksi ja viiniksi, ei siis Herran ruumiin ja veren sisällään pitäväksi, niin se ei ole itsessään pelastuskysymys. Usko Jeesukseen sekä kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on kynnyskysymys.


Toivottavasti sait ainakin jotain valoa kysymyksiisi.