JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Hylkäämisen jälkeen armahdus
Jes. 54
 
 
Rippipuhe ja saarna kolmantena pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina (Jes. 54:7-10)
 
Raamatunkäännös: KR 1933/38
 
 
JÄSENNYS:
RIPPIPUHE
SAARNA
1. SYNNISTÄ SEURAA RANGAISTUS
2. PETTURISTA JUMALAN TAISTELIJAKSI
3. JUMALAN ARMO ON SUUREMPI KUIN RANGAISTUS
 
 
RIPPIPUHE
 
Hyvä Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastettu seurakunta! Tänään on kolmas sunnuntai pääsiäisestä. Päivän otsikko on 'Jumalan kansan koti-ikävä'. Sunnuntain vanha latinalainen nimi on 'Jubilate' eli 'riemuitkaa, huutakaa ilosta!' (Ps. 66: 1) Tuo myöhäislatinan jubileeraus-sana on peräisin heprean kielestä, jossa se tarkoittaa oinasta (hepr. יוּבֵל jōvél, laus. jovel) ja oinaan sarvesta tehdyn pasuunan soitolla alkanutta riemuvuotta. Vanhan liiton riemuvuotena, jota vietettiin joka 50. vuosi, oli käsky jättää maa lepäämään sekä palauttaa perintömaat ja sukutilat niiden alkuperäisille omistajilleen tai heidän perillisilleen. Riemuvuotena käskettiin myös vapauttaa kaikki orjat. (3. Moos. 25) Jotkut kielenselittäjät ovat arvelleet, että suomenkielessäkin oleva joulu-sana olisi myös peräisin tästä suurta juhlaa tarkoittavasta heprean jovel-sanasta.

Kristuksen seurakunnan riemuvuosi on alkanut jouluna ihmisten keskelle syntyneen Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisestä. Herran kansa iloitsee synnin sovituksesta ristillä, juhlii Herran ylösnousemusta ja riemuitsee kuolemasta saadusta voitosta. Suuntaamme nyt katseemme uuteen elämään taivaassa, minne Jeesus on mennyt valmistamaan meille sijaa. Kristityt ovat täällä synnin tähden kirotussa maailmassa vieraita ja muukalaisia (eli muukkosia). "Meillä ei ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme." (Hebr. 13:14) Kun Kristus palaa Kaikkivaltiaana takaisin maan päälle, saamme me kristinuskovaiset viimein näkyvällä tavalla omistaa sen taivaan perinnön, joka meille on luvattu.

Ollaksemme valmiit Herramme kohtaamiseen - jo tässä ajassa erityisesti pyhässä ehtoollisessa samoin kuin kerran taivaskartanoille muuttaessamme - on meidän tutkittava itseämme ja puhdistauduttava kaikesta saastasta ja synnistä. Pyhässä kasteessa Herra Jeesus pesi meidät puhtaaksi omalla verellään, sanan kautta Pyhän Hengen voimasta. Tuolle samalle veren ja veden armolähteelle saamme nytkin palata. Saamme tunnusta ja jättää sinne koko syntikuormamme.

Laittomuuden ajan keskellä moni on kuitenkin tietämätön siitä, mitä on se synti, josta tulee puhdistautua. Jumalan pyhä laki, tiivistettynä kymmenessä käskyssä ja rakkauden kaksoiskäskyssä, on se peili, josta me voimme tutkia, miltä meidän elämämme Herran edessä näyttää. Laki osoittaa ne asiat, joissa olemme luopuneet totuudesta ja rakkaudesta. Laki valaisee ja paljastaa meidän sydämemme ja elämämme pimeyden ja synnin.

(1.) Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Älä pidä muita jumalia. Älä tee itsellesi jumalankuvaa. Minun jumalani on se, mihin sydämeni kiin­tyy ja luottaa, se minkä varassa lasken ja uskon elämäni olevan. Ihmisen jumala on se, mitä hän eniten elämäs­sään tavoittelee ja toivoo, miltä hän odottaa hyvää. Kuinkahan monen meidän jumalana on vaikkapa viime viikon aikana ollut mammona eli omaisuus ja raha, vakuutukset, omat lahjat ja kyvyt, valta, ystävyys- ja sukulaisuussuhteet, työ sekä hyvä maine; nautinnot ja mielihyvä - alkoholi, ruo­ka, urheilu, seksuaalinen nautinto? Jopa perhe, puoliso tai lapset saattavat tulla ihmisen epäjumalaksi. Se on epäjumalanpalvelija, joka luulee olevansa turvassa ja onnellinen tätä kaikkea saadessaan. Ja epäjumalanpalvelija on onneton, kun hän pelkää näiden ajallisten asioiden puuttuvan tai katoavan.

Jumala on antanut meille ajalliset lahjat - ruumiin aisteineen, ruoan ja juoman, aviopuolison, lapset, työn, harrastukset ja omaisuuden - jotta niitä käyttäisimme ja niistä Herraa kiittäisimme. Mutta lahjat eivät saa tulla lahjan antajaa tärkeämmäksi.

Ensimmäinen käsky kieltää tekemästä itselleen jumalankuvaa. Se, joka ei usko ja tunnusta suullaan sekä elämällään Raamatun Herraa, Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumalaa, on tehnyt itselleen omatekoisen epäjumalan.

(2.) Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu. Miten paljon me käytämmekään Jumalan nimeä kaikenlaisiin kauhistelemisiin - ja miten vähän me Jeesuksen nimessä rukoilemme ja kiitämme.

(3.) Muista pyhittää lepopäivä. Pyhittäminen tarkoittaa Jumalan sanan harjoittamista: sen kuulemista, lukemista, katselemista ja muistelemista sekä seurakunnan keskellä Jeesuksen antamien hyvien lahjojen vastaanottamista.

(4.) Kunnioita isääsi ja äitiäsi. Kaikkia ihmisiä on rakastettava, mutta vanhem­pia on kunnioitettava - Jumala luovuttaa osan kunniastaan vanhemmille, opettajille ja esi­val­lalle. Käsky on tarkoitettu alunperin ja ensisijaisesti aikui­sille lapsille, joiden velvollisuus on huolehtia iäkkäiksi ja heikoiksi käyneistä vanhemmistaan.

(5.) Älä tapa. Se tarkoittaa myös sanoilla lyömistä ja haavoittamista, verenvuodatuksesta puhumattakaan.

(6.) Älä tee huorin. Se tarkoittaa puhtautta ja uskollisuutta aina puheita, silmiä ja sydämen ajatuksia myöten.

(7.) Älä varasta. Tämä käsky pitää sisällään myös verotuksen sekä yhteiskunnan sekä työnantajien omaisuuden. Varastaa emme saa myöskään tulevilta sukupolvilta tuhoamalla luontoa.

(8.) Älä sano väärää todistusta lähimmäisestä­si. Suokoon Herra totuuslukon huulillemme, että emme toisten ihmisten mainetta ja kunniaa pahoilla ja loukkaavilla sanoilla halventaisi.

(9.) ja (10.) Älä tavoittele - eli himoitse - lähimmäisesi kotia, aviopuolisoa, palvelijoita, karjaa äläkä mi­tään, mikä on hänen omaansa. Tämä on viimeinen niitti meidän omavanhurskautemme ja luulotellun hyvyytemme paljastamisessa. Jos joku on kuvitellut tekopyhästi ja ulkokultaisesti selviytyneensä edellisistä käskyistä, niin tämä sisäistä elämää, sydäntä ja ajatuksia, koskeva laki tukkii jokaisen suun, joka pyrkii oman hurskautensa kautta Jumalaa lähestymään. Tästä sydäntä koskevasta käskystä ei kukaan selviä missään tapauksessa puhtain paperein.

Se, joka on rikkonut yhdessä kohtaa, on Jumalan edessä syypää kaikkien käskyjen rikkomiseen. "Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. 11. Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja." (Jaak. 2:10-11)

Lain sanan valo osoittautuu meille tuhoavaksi, polttavaksi. Se on kuuma ja kirkas aurinko; se on tuli me­tallinsulattajan uunissa, joka polttaa pois kai­ken epäpuhtauden. Jumalan lain kirkas valo: pyhyys, vanhurskaus, täydel­li­syys ja oikeudenmukaisuus tuottavat meille kuoleman, tuhon ja kadotuk­sen, helvetin pi­meyden.

Noudattamista vaativa laki, mitä emme kuiten­kaan kykene täyttämään, ajaa meidät epätoivoon sielustamme ja iäisyyskohtalostamme. Siksi tar­vitsemme evankeliumin valkeutta, Jeesuksen armoa. Ainoa toivo syntiselle on Vapahtajan sanat ris­tillä: "Se on täy­tetty". Täytetty laki tuo meille pimeyteen jou­tuneille elämän valkeuden, armon ja anteeksiantamuksen. Evankeliumi, sana minun ja sinun syn­tien sovituksesta ja anteek­siantamisesta, tuo elämän ja lämmön an­tavan valon. Täytetty laki ei enää tuhoa ja vie kadotukseen.

Käymme nyt syntimme ja pimeytemme paljastavan Jumalan sanan valkeuden edessä tunnustamaan rikkomuksemme ja lankeemuksemme.

 

SAARNA

"Vähäksi silmänräpäykseksi Minä hylkäsin sinut, mutta Minä kokoan sinut jälleen suurella laupeudella. 8. Ylitsevuotavassa vihassani Minä peitin sinulta Kasvoni silmänräpäykseksi, mutta Minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun Lunastajasi. 9. Sillä tämä on Minulle, niinkuin olivat Nooan vedet: niinkuin Minä vannoin, etteivät Nooan vedet enää tulvi maan ylitse, niin Minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele.  10. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta Minun armoni ei sinusta väisty, eikä Minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 54:7-10)

 

 

 

1. SYNNISTÄ SEURAA RANGAISTUS

Jesajan kirjassa, erityisesti sen loppuosassa luvun 40 jälkeen, toistuu usein teema: Jumala rankaisee ensin vihassansa synteihinsä vaipunutta ja paatunutta kansaa, mutta kurituksen jälkeen seuraa armahdus.

Kaikkivaltiaan valitsema Jaakob ei ollut Herraa kutsunut eli kääntynyt sydämen rukouksessa Jumalan puoleen; Israel ei ollut itseänsä Herran tähden vaivannut. Jumalan kansa oli sen sijaan vaivannut Herraa synneillään, rasittanut Häntä pahoilla töillään. Tässä tilanteessa Herra kehottaa esimerkiksi Jesajan kirjan luvussa 43: - Käykäämme oikeutta keskenämme, jotta kävisi selville, kuka on oikeassa. Jumala toteaa yksinkertaisesti Israelille: - Jo esi-isäsi tekivät syntiä ja puolusmiehesi eli johtajasi luopuivat Minusta.

Niinpä Herra jätti pyhät ruhtinaat häväistäväksi, Jaakobin tuhon omaksi, Israelin alttiiksi pilkalle. Assyrialaiset valloittivat, tuhosivat ja veivät pakkosiirtolaisuuteen kymmenen pohjoista heimoa, Israelin ja sen pääkaupungin Samarian, vuonna 722 eKr. Babylonialaiset tekivät saman 136 vuotta myöhemmin vuonna 586 eKr. kahdelle eteläiselle heimolle, se tarkoittaa Juudan kuningaskuntaa ja sen pääkaupunkia Jerusalemia. Jumalan hehkuva viha ja ankara sota polttivat Jumalan valittua kansaa. Mutta silloinkaan se ei kääntynyt sydämessään Herran puoleen; ei tehnyt parannusta, luopunut synneistään ja epäjumalistaan, uskonut Herraan eli Hänen sanaansa. Kovakaan rangaistus ei saanut kansaa parannukseen.

Kaiken tämän kovakorvaisuuden ja taipumattomuuden jälkeen Herra kuitenkin armahtaa - ihmisjärjelle käsittämättömästi. Jumala julistaa profeettansa kautta riemullisen ja käänteen tekevän evankeliumin: Herra itse kääntää kansansa kohtalon, julistaa sille ehdotonta ja kaiken kattavaa armahdusta, rakkautta ja hellää hoitoa. Jumala lupaa koota kansansa laupeudella, rakastaa iankaikkisella armolla. Herra vaikuttaa nyt armon kautta parannuksen; parannuksen, jota ankarinkaan rangaistus ei saanut aikaan. Armo tarkoittaa Jumalan kaiken alttiiksi antavaa lunastustyötä.

 

2. PETTURISTA JUMALAN TAISTELIJAKSI

Rangaistuksen jälkeen tapahtuva kansan kokoaminen suurella laupeudella ja armahtaminen iankaikkisella armolla saarnaa Kristusta, Herraa Jeesusta. Mutta ei ainoastaan Israelin armahdus, vaan myös sitä edeltävä rangaistus viittaa syvimmiltään Jeesukseen Kristukseen, Hänen ristiinsä. Kaikki mitä on Raamattuun kirjoitettu, on kirjoitettu Jeesusta varten, Messiasta silmällä pitäen. Myös vanhan liiton valitun kansan vaiheet ovat esikuvallista Kristus-saarnaa.

Kristukseen viittaa vanhan liiton kansassa ja sen historiassa lopulta kaikki. Otan tässä esiin muutaman kohdan. Ensiksi Israel-nimi. Israel, hepr. יִשְׂרָאֵל jiśrā'él, laus. jisrael, tarkoittaa sananmukaisesti 'Jumala taistelee' tai 'Jumala kamppailee'. Israel-nimi saarnaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäistä, jossa Jumala, Herra Jeesus Kristus, kävi kovan ja verisen taistelun syntiä, kuolemaa ja Perkelettä vastaan - ja voitti! Tilanteessa, jossa Jaakob - jonka nimi tarkoittaa petturia, kantapäästä kiinni pitävää tai kannoilla seuraavaa - saa uudeksi nimekseen Israel, sanotaan: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob [eli petturi!], vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut." (1. Moos. 32:28)

Tutkimme ensin tämän kohdan historiallista taustaa. Syntyessään Jaakob piti kädellään kiinni kaksoisveljensä Eesaun kantapäästä. Tästä johtuu tuo Jaakob-nimi, jonka konkreettinen merkitys on 'kantapäästä kiinni pitävä'. Jaakob-nimi tarkoittaa myös siis 'petturi', ja sellainen hän nimenomaan oli. Jaakob petti veljensä Eesaun ja isänsä Iisakin, huijasi heiltä äitinsä Rebekan avustuksella esikoisoikeuden ja isän siunauksen. Seurauksena tästä Jaakob joutui pakenemaan veljensä Eesaun vihaa. Jaakob joutui 20 vuodeksi pois isänsä kodista Mesopotamiaan palvelemaan enoaan Laabania.

Palatessaan tältä matkaltaan lopulta takaisin kotiinsa Jaakob tietää kohtaavansa veljensä Eesaun, jonka hän jo oli kuullut tulevan 400 miehen kanssa häntä vastaan. Kohtaamista edeltävänä yönä Jaakob joutuu Jabbok-joen varrella yksin yöpyessään painimaan, ankarasti taistelemaan, erään miehen kanssa, joka osoittautuu lopulta itse Herraksi. Kamppailun aikana Herra iskee Jaakobia lonkkaan niin, että Jaakobista tuli tuon taistelun jälkeen ontuva.

Koko yön kestävä hikinen ottelu päättyy siihen, että Herra muuttaa Jaakobin, petturin, nimen Israeliksi, Jumalan taistelijaksi. Luonnostamme me olemme jokainen Jaakobeja, pettureita, joista Herra kuitenkin koettelemusten koulussa kasvattaa ja kutsuu Jumalan taisteluriveihin kuuluvaksi. Niin kuin Jaakobkin Jumalan kanssa kamppailtuaan tuli vammaiseksi ja ontuvaksi, niin myös me emme enää ole entisellämme Herran kohdattuamme. Oma suuruus ja kuviteltu itseriittoisuus riisutaan meiltä pois; meistä tulee toisen armon varassa olevia. Se, joka kuvitteli olevansa terve, ei Herran kanssa painittuaan voi enää tehdä muuta kuin huutaa syntisairauteensa apuun parantajaa ja lääkäriä.

Herra kutsuu tätä ontuvaa Jaakobia palvelijakseen - Israelissa Hänen valintansa tulee näkyville. Israel on valittu olemaan Jumalalle pyhä pappiskansa. Kysymys on Jumalan armovalinnasta, joka kohdistuu sellaiseen, siis petturiin, joka ei itse ansaitsisi tulla valituksi.

Israel on Herran valmistama eli muovaama hamasta äidin kohdusta. Alkukielessä käytetty muovata-sana (hepr. יָצַר jāşár, laus. jatsar) tarkoittaa savenvalajan työtä, saviastian muokkaamista. Kysymys on herkästä ja läheisestä, huolellisella kätten kosketuksella valmistamisesta ja muotoilemisesta. Israel on rakkaudella ja vaivalla muokattu, petturista kasvatettu. Jaakob on vieroitettu monin kärsimyksin ja lyönnein ylpeydestä, itseriittoisuudesta, oman voiton pyynnistä ja valheesta.

Jaakob eli Israel saarnaa kuitenkin syvimmiltään profeetallisesti pääsiäisestä, rististä ja ylösnousemuksesta. Golgatan ristillä Kristus tehtiin synniksi - siellä Hän oli petturi Jaakob. Jeesusta kohdeltiin aivan kuin Hän olisi tehnyt kaiken pahan maailmassa. Jaakob-vapahtajamme taisteli ja kamppaili niin Isä Jumalan kuin ihmistenkin kanssa. Isä kävi hyökkäykseen ja sotaan Poikaansa vastaan asettamalla ja siirtämällä koko maailman synnin Jeesuksen päälle. Mutta Poika kesti tuon käsittämättömän raskaan taakan alla uskollisena loppuun asti, kantoi synnit ristinpuulla eikä luopunut sovittajan tehtävästään. Myös ihmiset kävivät Ihmisen Pojan kimppuun kuin pirujen parvi, mutta Poika ei väistynyt tehtävästään; ei herjannut tai maksanut kokemaansa pahaa takaisin pahalla. Kristus, jota lyötiin niin kuin Jaakobiakin lyötiin kamppailussa, voitti taistelun ja nousi sankarina kuolleista. Jaakobista, se on Jeesuksesta, tuli Israel, Jumalan taistelija eli Jumalan prinssi, niin kuin Israel-nimi voidaan myös ymmärtää.

Samalla tavoin kuin Jaakobin elämä saarnaa Kristuksesta, saarnaa myös Israelin kansan historia. Kansaa kohdanneet kovat ja ankarat rangaistukset ovat esikuva Jeesuksen kärsimyksestä ja rangaistuksesta ristillä. Israelin kansan ottaminen Jumalan armoihin ja rakastetuksi tuleminen kovan kohtalon jälkeen saarnaa Kristuksen ylösnousemista kuolleista ja Isän oikealle puolelle korottamista.

Samalla tavalla kuin Israelista löytyy Kristus, löytyy se myös esimerkiksi Jumalan omasta kansastaan käyttämästä nimityksestä 'Minun palvelijani'. (Jes. 41:8, 44:1 jne.) Tämäkin puhuu syvimmiltään Kristuksesta. Jeesus on se Herran kärsivä palvelija, jonka viattomasta sijaiskärsimyksestä ja tuomiosta me saamme lukea Jesajan kirjan luvussa 53. Jeesus sanoo itse, että Hän ei ole tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. (Matt. 20:28)

Kolmanneksi vielä siemen-sana. Jumalan valittu kansa on Aabrahamin siementä; juuri tuolle Terahin pojan siemenelle Herra antoi armolupauksensa ja siunauksensa. Ikävä kyllä uudemmat suomalaiset raamatunkäännökset eivät läheskään aina käännä oikein ja tarkasti tuota erinomaisen tärkeää siemen-sanaa. Kristus on tuo Aabrahamin Siemen, hepr. זֶרַע zä́ra‛, laus. sera, jonka päälle Herra oli myös vuodattava Henkensä. Siemenen eli Kristuksen kautta me saamme osaksemme Jumalan armon ja laupeuden.

Huomaamme, että Jumalan Raamattuun kirjoitetussa sanassa on monta tasoa ja syvyyttä - mutta tärkein, perustavin ja luovuttamattomin niistä on aina Kristus. Jos tuon Jeesus-saarnan Jumalan sanan äärellä näemme ja uskomme, niin silloin olemme päässeet kuulemaan Isän Jumalan sydämen lyöntejä, keskelle ilmoituksen ja pelastuksen polttopistettä. "Nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä Hänen nimessänsä." (Joh. 20:31) Kun etsimme ja löydämme Raamatun jakeista meitä langenneita rakastavan, meidän syntiemme tähden ristiinnaulitun ja meidän itsessämme kuolevaisten iankaikkisen pelastuksen tähden haudasta nousseen Jeesuksen Kristuksen, silloin olemme lukeneet ja uskoneet Jumalan sanaa Pyhän Hengen johdossa.

 

3. JUMALAN ARMO ON SUUREMPI KUIN RANGAISTUS

Jos näet itsesi, perheesi, seurakuntasi ja kansasi olevan Jumalan rangaistuksen ja vihan alla, niin saat muistaa Herran muuttumatonta lupausta: "Minä vannon, etten enää vihastu sinuun enkä sinua nuhtele. 10. Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta Minun armoni ei sinusta väisty, eikä Minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 54:9-10) Kovalta tuntuva elämäntilanne on lopulta iankaikkisuuden näkökulmasta vain hetken kestävä ja kevyt.

Pyhä apostoli Paavali kirjoittaa Toisessa korinttolaiskirjeessään: "Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu. 17. Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, 18. meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. 1. Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaankin maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaissa, joka ei ole käsin tehty. 2. Sentähden me huokaammekin ikävöiden, että saisimme pukeutua taivaalliseen majaamme". (2. Kor. 4:16 - 5:2)

"Älä pelkää", sanoo Herra. 366 kertaa Jumala Raamatun sanan kautta rohkaisee vapisevia ja arkoja näillä sanoilla. Vuoden jokaiselle päivälle, vieläpä karkausvuoden kaikille päiville, riittää Herran sana: - Älä pelkää! Älkää pelätkö! Kun saamme kuulla, nähdä ja kokea monenlaista ahdistavaa ja lihalle epämieluista; elannon, tulevaisuuden ja koko elämän epävarmaksi ja uhatuksi tekevää, kansamme ja kansankirkkomme yhä syvemmälle syntiin vajoamista, niin me saamme joka ainoa päivä muistaa tämän Jumalan turvallisen sanan: - Älä pelkää!

Mikä on syy ja peruste siihen, että meidän ei tarvitse pelätä? "Älä pelkää, sillä Minä olen lunastanut sinut", sanoo Herra (Jes. 43:1) "- Minä armahdan sinut iankaikkisella armolla, sanoo Herra, sinun Lunastajasi." (Jes. 54:8) Lunastaminen (hepr. גָּאַל gā'ál, laus. ga'al) tarkoittaa alun perin sitä, että suvun ulkopuolelle menetetty perintömaa ostetaan takaisin sukuun. Laajemmassa merkityksessä se on kaiken aikaisemmin omistetun, mutta myöhemmin menetetyn, takaisin hankkimista. Jumala valitsi aikanaan Israelin itselleen, kutsui muiden kansojen ja heimojen keskeltä Aabrahamin jälkeläiset omaisuuskansakseen. Liiton kansa kuitenkin luopui elävästä Herrasta, lähti epäuskon haureudessa seuraamaan muita herroja ja jumalia.

Tämän luopumuksen ja lankeemuksen keskelle Jumala tuo lunastuksen sanoman: "Minä olen ostanut sinut, Israel, takaisin itselleni. Minä olen maksanut sen velan, minkä sinä olit tuhlaajapoikana saanut aikaiseksi. Minä olen ottanut omakseni ja vastattavakseni sinun hoitamattomat, ulosotossa olevat laskusi. Minä olen sinun puolestasi kärsinyt velkavankeuden." Lunastaminen tarkoittaa sitä, että Lunastaja ottaa omiin nimiinsä avuttoman ja korviaan myöten veloissa olevan ja konkurssiin joutuneen. Lunastaja antaa uuden elämän mahdollisuuden sille, joka on itse kaiken tuhlannut ja menettänyt.