JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Vikauhri ja polttouhri
3. Moos. 1-7
 
 
UHRIT VANHASSSA LIITOSSA
Osa 2: VIKAUHRI JA POLTTOUHRI
 
Raamatunkäännös KR 1933/38
 
 
2.2 VIKAUHRI

Vikauhri (3Moos. 5:14 - 6:7; 7:1-10) oli toinen niistä uhreista syntiuhrin ohella, jotka eivät olleet 'Herralle suloiseksi tuoksuksi'. Uusimmassa Kirkkoraamatussa (KR 1992) käytetään termiä 'hyvitysuhri'. Syntiuhri suuntasi katseet ihmisen perisyntiin, olemukselliseen kapinointiin ja tottelemattomuuteen, Jumalan edessä. Vikauhri on hepreaksi אָשָׁם 'āšā́m, laus. aashaam, joka tarkoittaa myös syyllisyyttä eli vikapäänä olemista. Kysymys on henkilökohtaisesta väärästä teosta ja hyvän tekemättä jättämisestä.

Ihminen on kahdella tapaa syntinen: olemukseltaan (perisynti) ja toimiltaan (tekosynnit). Tekosynnit ovat seurausta perisynnistä. Vaikka joku ei näkyvällä tavalla jossain hetkessä lankeaisikaan teoissaan, tekemättä jättämisissään tai sanoissaan, niin hän silti olisi syntinen ja kadotettu, jollei ole saanut suojakseen ja sovituksekseen Sijaiskärsijän pyhää uhriverta. Syntiuhri saarnaa tästä Kristuksen sovitustyön puolesta.

Vikauhri on kuitenkin annettu ja asetettu nimenomaan puhdistamaan omatuntomme myös kaikista ymmärrykseemme ja tietoomme tulleista tekosynneistä ja lankeemuksista, pahoista teoista ja hyvän tekemättä jättämisistä. "... tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi", kirjoittaa pyhä apostoli Paavali Roomalaiskirjeessään (Room. 5:16). Herramme ristinuhri oli niin valtava, koko maailmankaikkeutta ja äärettömyyttä syleilevä, että se riittää meille niin syntiuhriksi kuin vikauhriksikin - ja kaikeksi muuksikin tarpeelliseksi.

"Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa. 11. Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa." (Jes. 53:10-11)

Syntiuhri viittaa koko ihmiskunnan syntiturmelukseen, joka ilmoitetaan yksikössä: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29) Vikauhri on pikemminkin yksittäisten syntien ja lankeemusten sovittamista: "... sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa" (Jes. 53:11). Tämä jälkimmäinen, yksittäiset lankeemukset, polttaa usein uskovan omaatuntoa paljon syvemmin kuin perisyntisyys. Siksi Herra on halunnut lohduttaa meitä antamalla erillisen sovitusuhrin nimenomaan tätä varten.

 

2.2.1 RIKKOMINEN JUMALAA VASTAAN JA RIKKOMINEN LÄHIMMÄISTAÄ VASTAAN

Vikauhrin alaisia syntejä luetellaan kahdenlaisia: Herralle pyhitettyä vastaan rikkomiset (3Moos. 5:15) ja lähimmäistä vastaan rikkomiset (3Moos. 5:21-24). Lähimmäisen oikeuksien loukkaaminen on kuitenkin rikkomus myös Herraa kohtaan. "Jos joku tekee rikkomuksen ja on uskoton Herraa kohtaan kieltämällä saaneensa lähimmäiseltään, mitä tämä on hänen haltuunsa antanut tai hänen hoitoonsa uskonut, tahi mitä hän itse on väkisin ottanut tai vääryydellä anastanut lähimmäiseltään..." (3Moos. 5:21) Lähimmäiselle tulevan vahingonkorvauksen lisäksi väärin tehneen piti tuoda hyvitys myös Herralle (j. 25).

Lähimmäistämme vastaan rikkoessamme rikomme samalla myös Herraa kohtaan. Valtaistuimellaan tuomitseva Kuningas sanoo: "Totisesti Minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä Minulle." (Matt. 25:45) Herra kantaa niin huolta lähimmäistemme oikeuksista, että pitää heihin kohdistuneita vääryyksiä ja laiminlyöntejä itseensä kohdistuneina. Olisipa meilläkin tuo sama mieli! "Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi" toteutuu nimenomaan Jeesuksessa Kristuksessa.

Huomattava on myös se, että vikauhrissa, kuten myös syntiuhrissa, synnin tekemisen syyksi mainitaan sekä erehdys että tietämättömyys (3Moos. 5:15,17). Tämä vahvistaa sen, että syyllisyyttä, tuomiota ja rangaistusta ei Jumalan edessä tuota ainoastaan se, kun me tietoisesti valitsemme väärin, vaan synti tuottaa kuoleman myös silloin, kun emme syntiä itse elämässämme tunnista. Toki tietoinen väärän tien kulkeminen on vielä erityisen raskauttavaa. Lähimmäistämme vastaan rikkoessamme toki useimmiten tiedämme virheemme, onhan meillä omassatunnossa mittari, joka osaa lähimmäisen tilaa arvioida: "Miltä minusta tuntuisi, jos joku näin minua kohtaan toimisi?"

"... sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. 48. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään." (Luuk. 12:47-48)

Herramme Golgatalla antama vikauhri riittää peittämään kaiken syyllisyyden Jumalan edessä. Tuo vikauhri sovittaa Hänelle itselleen pyhitettyä vastaan rikkoessamme (ensimmäisen taulun eli Jumala-suhdetta koskevia käskyjä vastaan rikkoessamme, käskyt 1.-3.) kuin myös sen syyllisyyden, joka syntyy Herran edessä lähimmäistä vastaan rikkoessamme (toisen taulun eli lähimmäissuhteita koskevia käskyjä vastaan rikkoessamme, käskyt 4.-10.)

 

2.2.2 VIKAUHRIN TOIMITTAMINEN
2.2.2.1 KUOHITSEMATON JA VIRHEETÖN PÄSSI
 
Vikauhriksi piti tuoda virheetön oinas laumasta (3Moos. 5:15, KR 1992: pässi). Hepreaksi tämä oinas- eli pässi-sana on אַיִל 'ájil, joka tarkoittaa ryhmän tai lauman johtajaa, edessä olevaa, näkyvää tai kulkevaa 'mahtimiestä'. Useimmiten sitä käytetään nimenomaan lammaslauman johtoeläimestä eli pässistä. Vanhan Biblian ja sitä seuraavan KR 1933:n käännös 'oinas' ei ole ikävä kyllä oikea. Suomenkielessä oinas-sana merkitsee kuohittua pässiä - vastakohtanaan jäärä, joka on siitoskykyinen eläin.

Heprean pässi ('ájil) on nimenomaan kuohitsematon jäärä, ei oinas. Kuohittua eläintä ei saanut tuoda Herralle uhriksi. "Älkää uhratko Herralle eläintä, joka on kuohittu puristamalla tai musertamalla tai repimällä tai leikkaamalla; älkää tehkö maassanne sellaista. 25. Älkää myöskään muukalaiselta ostako mitään sellaisia eläimiä tuodaksenne niitä Jumalanne ruuaksi, sillä ne ovat turmeltuja, niissä on vamma; niistä ei tule teidän osaksenne mielisuosio." (3Moos. 22:24-25)

Pässi oli tärkeimpiä uhrieläimiä, se kelpasi lähes kaikkiin uhreihin. Pässi ja erityisesti sen sarvet kuvaavat härän tavoin voimaa ja valtaa, vaikkakin härkä on toki kooltaan, voimaltaan ja arvoltaan suurempi. Jos syntiuhrin härkää ja vikauhrin pässiä vertaa toisiinsa, niin siitäkin huomaa, että perisyntisyys on Herran edessä se pääsynti, jonka sovittaminen vaati kaikkein arvokkaimman uhrin.

Vikauhrieläimen piti olla kuohitsematon, virheetön jäärä. Se saarnaa Herramme täydellisyyden synnittömyyden lisäksi myös Hänen 'jääräpäistä' sitoutumistaan Messiaan tehtävän täyttämiseen ja Isän tahdon täyttämiseen myös suuren ahdistuksen alla: "... (Jeesus) meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: 'Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä'. [...] 42. Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: 'Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi'. [...] 44. Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan." (Matt. 26:39,42,44)

Herrallamme jos kenellä on myös kyky tuottaa jälkeläisiä: "Katso, Minä ja lapset, jotka Jumala on minulle antanut!" (Hebr. 2:13) "Jos sinä panet Hänen sielunsa vikauhriksi, saa Hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu Hänen kauttansa." (Jes. 53:10)

 

2.2.2.2 VAHINGONKORVAUS HERRAA VASTAAN RIKOTTAESSA

Kun oli anastettu Herralle pyhitettyä, piti vikauhrieläimen lisäksi antaa hyvitysmaksu, joka oli anastetun omaisuuden arvo, johon oli vielä viidesosa lisätty (3Moos. 5:16).

Pässin veri tuotti sovituksen synnistä Jumalan edessä. Vaikka kyse olisi ollut pienestäkin rikkomuksesta, piti yhden kuitenkin vuodattaa verensä ja kuolla sen tähden. "Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta." (Hebr. 9:22) Jumalan vanhurskaus ja pyhyys vaatii täyden korvauksen ja rangaistuksen, oli sitten kyseessä ihmisten silmissä pieni tai suuri asia.

Oikeudenmukaisuus vaatii myös vahingonkorvauksen. Rikkomuksesta seuraa ensin rangaistus, jonka kantoi syyllisen puolesta uhripässi. Mutta sen lisäksi pitää anastettu omaisuus myös korvata. Eihän se riitä, että varas joutuu sakkoihin tai vankilaan rangaistukseksi teoistaan. On hänen myös maksettava ja korvattava sille, jolta on vääryydellä vienyt. Jumalan edessä tapahtuvan synnin sovituksen eli rangaistuksen lisäksi oli siis määrätty 120-prosenttinen hyvitysmaksu papin kautta temppelille maksettavaksi.

Mitä tämä tarkoittaa? Se saarnaa meille Kristuksen työn täydellisyyttä. Hän ei ainoastaan kärsi meidän puolestamme meille kuuluvaa rangaistusta, vaan Hän myös kantaa meidät sylissään takaisin Isän kotiin; palauttaa takaisin sieltä pois anastetun omaisuuden. Näin Herra saa omansa jälleen.

Herramme uhriverellä lunastettu ihminen kuuluu Jumalalle, ja pelastettu on tarkoitettu Hänen palvelustyöhönsä. Kun Luojalta alun perin paratiisissa anastettiin maan päälle elämään luotu ihminen, saa Hän nyt Vapahtajamme lunastustyön kautta takaisin itse asiassa enemmän (120 %!): uuden hengellisen ihmisen, taivaskansalaisen ja iankaikkisen elämän perillisen. Ja koko tämän laskun maksaa Vapahtajamme täydellisen kuuliaisella elämällään ja loppuun asti kärsimykseen antautuvalla ristintyöllään!

 

2.2.2.3 VAHINGONKORVAUS LÄHIMMÄISTÄ VASTAAN RIKOTTAESSA

 

Erilaisia lähimmäisrikoksia luettelevan tekstin keskellä on realistinen ja samalla lohdullinen maininta: "... (tekee väärin missä tahansa asiassa),  jossa ihminen helposti rikkoo." (3Moos. 5:22) Kun löydämme itsemme syntiin langenneen paikalta, meidän on aina muistettava, että juuri siksi Herra on kaiken uhripalveluksen määrännyt ja antanut, jotta nimenomaan lankeamisalttiit ja helposti rikkomuksiin taipuvat saisivat avun.

Lähimmäistä vastaan rikottaessa on säädös sama kuin Herraa vastaan rikottaessa. Yhtäläinen 120-prosenttinen vahingonkorvaus kuuluu myös lähimmäiselle. Tuo korvaus oli annettava ensin, kuitenkin samana päivänä, kuin vikauhri toimitettiin. Kun lähimmäinen saa takaisin viidesosan enemmän, kuin mitä oli menettänyt, on se mahdollistamassa rikoksen tähden rikki menneiden ihmissuhteiden korjaantumista. "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman", sanoo Herramme vuorisaarnassaan (Matt. 5:9) Hyvä Vapahtajamme suokoon, että tällainen runsas vahingonkorvaus saisi lämmittää monet katkeruuden tähden kylmentyneet ihmissuhteet.

Huomattavaa on myös vikauhrin ja vahingonkorvauksen järjestys. Ensin tuli korvata lähimmäiselle (3Moos. 5:21-24), sitten tuoda Jumalan eteen vikauhripässi (j. 25-26). Lähimmäisiämme vastaan rikottuamme toimintamme tulee olla siis seuraava: Ensin 120-prosenttinen hyvitys eli vahingonkorvaus lähimmäiselle, sitten vikauhri rangaistuksen sovittamiseksi Jumalalle. Jeesus puhuu itse vuorisaarnassaan samasta toimintajärjestyksestä: "... jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, 24. niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi." (Matt. 5:23-24)

Tämän toimintajärjestyksen kautta Herra suojaa meitä, että emme turvautuisi ns. halpaan armoon eli vetäisi anteeksiantamusta katumattoman synnin päälle. Anteeksiantamuksella Jumalan edessä emme voi perustella sitä, että jatkamme lähimmäistemme oikeuksien polkemista. Suhteessa Jumalaan olemme täysin passiivisia, Hän tekee kaiken puolestamme. Suhteessa maailmaan ja lähimmäisiimme meidän on oltava aktiivisia ja kannettava vastuumme.

Vikauhri saarnaa meille täydellistä anteeksiantamusta Jumalan edessä toisen veren vuotamisen tähden. Jumala auttakoon, että kukaan ei yritä tuoda vikauhriksi muuta kuin Herran kärsivän Palvelijan: "Jos sinä panet Hänen sielunsa vikauhriksi, saa Hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu Hänen kauttansa." (Jes. 53:10) "Minä olen Tie ja Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin Minun kauttani." (Joh. 14:6)

 

2.3 POLTTOUHRI

Polttouhrilaki on ensimmäisenä eri uhrilajeja lueteltaessa (3Moos. 1:1-17). Lisäsäädöksiä siihen annetaan vielä kuudennessa luvussa (3Moos. 6:8-13). Tässä kohtaa on huomautettava luku- ja jaejaosta. KR 1933 seuraa latinankielisen Vulgatan ja sitä seuraavan Biblian jaejakoa, jossa viidennessä luvussa on 19 jaetta, kuudennessa puolestaan 30. Hepreankielisessä masoreettisessa tekstissä (MT) kuin myös kreikankielisessä Septuagintassa (LXX) viidennessä luvussa on puolestaan 26 jaetta ja kuudennessa 23 jaetta. KR 1992 seuraa tässä perustellusti MT:n ja LXX:n jaejakoa. Niinpä nuo polttouhrilain lisäykset ovat siinä jakeina 3Moos. 6:1-6.

Hepreaksi polttouhri onעֹלָה  ‛olā, laus. oolaa, joka tarkoittaa ylöspäin nousemista eli korkeuteen kohoamista. Polttouhrin savu nousi konkreettisesti kohti taivasta, se on kohti Jumalaa. Samalla se kertoo esikuvallisesti meille Herramme astumisesta helatorstaina kirkkauden valtakuntaan. Aabelin ja Kainin uhrien yhteydessä on usein piirretty kuva, jossa Aabelin uhrisavu nousee pystysuoraan ylöspäin (korkeapaine), Kainin uhrisavu matelee maata pitkin (matalapaine). Tämä suoraan kohti taivasta nouseva savu kertoo polttouhrin hepreankielisen nimen luonteen. Golgatan mäellä ristinpuu kohottaa Uhrin kohti taivasta.

Syynä polttouhrin ensimmäisenä mainitsemiseen on se, että se oli Israelin kansan elämässä epäilemättä tärkein uhri. Syntisen ja langenneen ihminen oli lähestyttävä Herraa synti- ja vikauhrin kautta, mutta näitä uhreja seurasi aina polttouhri, kuten myös kaikkia muitakin uhreja. Polttouhri kuului siis kaikkiin uhritoimituksiin. Polttouhri voitiin antaa myös omana erillisenä vapaaehtoisena uhrina. Polttouhri toimitettiin esipihalla olevalla vaskialttarilla. Tuli ei saanut tuolla alttarilla koskaan sammua, ei päivällä eikä yöllä. Vaskialttaria kutsuttiinkin polttouhrialttariksi. Polttouhri oli myös kokonaisuhri, se poltettiin kokonaisuudessaan kaikkine osineen polttouhrialttarilla.

 

2.3.1 POLTTOUHRI SAARNAA POJAN OTOLLISUUTTA ISÄLLE

Polttouhrin tuojalle luvataan, "että Herran mielisuosio tulisi hänen osaksensa" (3Moos. 1:3), polttouhri "on oleva otollinen" (j. 4) ja on "suloisesti tuoksuva uhri Herralle" (j. 9). Tällaisia mainintoja ei ole synti- ja vikauhrien kohdalla. Polttouhri onkin saarnaamassa meille Herramme Jeesuksen elämän ja työn mieluisuutta Isän edessä. Synti- ja vikauhri kirkastaa meille sitä vihan ja rangaistuksen ankaruutta, minkä Vapahtajamme otti meidän puolestamme ristillä vastaan. Polttouhri taas näyttää meille Pojan elämän ja sovitustyön ihanuuden, Jeesuksen kuuliaisuuden hyväksytyksi tulemisen ja otollisuuden, Luojan edessä.

Synti- ja vikauhri oli pakollinen - jos langennut ei sitä uhrannut, hänet oli hävitettävä kansastansa. Jumalan vanhurskaus ja pyhyys ja oikeudenmukaisuus vaativat vääryyden korjaamisen, syyllisen rankaisemisen ja velan maksamisen. Polttouhri sen sijaan on vapaaehtoinen: "Jos joku teistä tahtoo tuoda uhrilahjan Herralle, niin tuokaa..." (3Moos. 1:2) Polttouhri oli vapaaehtoisuhri, ei lain pakottama ja käskemä.

Meidän syntisyytemme sai ansaitsemansa rangaistuksen Golgatan ristillä (synti- ja vikauhri), ne olivat annetut meidän tähdemme. Polttouhrissa tulee sen sijaan esiin se, miten Herramme antoi itsensä alttiiksi nimenomaan Isän edessä. "'Isä, Sinun käsiisi Minä annan henkeni'. Ja sen sanottuaan Hän antoi henkensä." (Luuk. 23:46) Poika antoi itsensä kokonaan, ruumiineen, sieluineen ja henkineen, Isän käyttöön ja Isän hallintavallan alle. Näin Hän täytti Isän tahdon ja oli "suloiseksi tuoksuksi" Isän edessä. "... (Kristus) antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle 'suloiseksi tuoksuksi'."(Ef. 5:2) Kristus antoi itsensä vapaaehtoisesti Isälle - Hän on meidän vapaaehtoinen polttouhrimme, joka antaa itsensä uhriksi. "(Kristus) iankaikkisen Hengen kautta uhrasi itsensä viattomana Jumalalle, puhdistava meidän omantuntomme kuolleista teoista palvelemaan elävää Jumalaa!" (Hebr. 9:14)

Jeesus nimenomaan itse antaa henkensä, eihän sitä kukaan olisi voinutkaan Elämän Ruhtinaalta väkivalloin riistää. "Sentähden Isä Minua rakastaa, koska Minä annan henkeni, että Minä sen jälleen ottaisin. 18. Ei kukaan sitä Minulta ota, vaan Minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja Minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn Minä olen saanut Isältäni." (Joh. 10:17-18)

Herramme olisi voinut kukistaa kiinniottajansa ja ristiinnaulitsijansa yhdellä sanalla, mutta Hän ei tehnyt sitä. Päinvastoin, Hän tietoisesti ja vapaaehtoisesti otti sijaiskärsijän osan, koska Hän rakasti meitä ja halusi tehdä Isän tahdon; Hänen, joka haluaa pelastaa synteihinsä hukkuvan. "'Katso, Minä tulen - kirjakääröön on Minusta kirjoitettu - tekemään Sinun tahtosi, Jumala'." (Hepr. 10:7) Poika rakastaa Isää ja haluaa täyttää tämän tahdon. "... että maailma ymmärtäisi Minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on Minua käskenyt" (Joh. 14:31). "Sinun tahtosi, Minun Jumalani, Minä teen mielelläni" (Ps. 40:9).

Kristukseen uskossa, kasteessa ja ehtoollisessa liitettyinä mekin olemme otollisia Isän edessä. Kristityt ovat uskon kautta myös 'Kristuksen tuoksu' Jumalalle. "Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! 15. Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: 16. näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi." (2Kor. 2:14-16) Ilman Kristusta ihminen on Jumalan edessä vain 'kuoleman haju kuolemaksi'.

Kristukseen kätkettynä emme ainoastaan saa syntejämme anteeksi, vaan saamme myös sen huomion, huolenpidon, mielisuosion ja rakkauden, minkä kuuliainen Poika saa rakastavalta Isältään. Pyhän Pojan polttouhri kantaa ja ylentää meidät rakastavan Isän syliin. Saamme Jeesuksen omina elää Jumalan rakkauden ympäröiminä (Room. 8:38,39). "Sinun armosi on parempi kuin elämä, minun huuleni ylistäkööt Sinua." (Ps. 63:4)

 

2.3.2 POLTTOUHRIN TOIMITTAMINEN

 

Polttouhrin tuojan piti ensin laskea kätensä uhrattavan eläimen päälle, kuten muissakin eläinuhreissa. Tämä kätten päälle paneminen yhdistää uhraajan ja uhrin - uhri edustaa tämän jälkeen Jumalan edessä uhraajaa itseään. Samasta asiasta puhuu myös UT:ssa kuvattu kätten päälle pano: "Älä ole liian kerkeä panemaan käsiäsi kenenkään päälle, äläkä antaudu osalliseksi muiden synteihin." (1Tim. 5:22) Kohta voidaan myös kääntää "... jotta et antautuisi osalliseksi muiden synteihin", kuten KR 1992 tehdäänkin (siis antaudutaan osallisiksi muiden synteihin). Kätten päälle panija ja se, jonka päälle kädet laitetaan, ovat yhtä ja he saavat saman ja yhtäläisen osan Jumala edessä. Me saamme laittaa eli sananmukaisesti tukea (hepr. sāmak) kätemme Jeesuksen päälle ja niin tulla osalliseksi Hänen kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan. Samoin Vapahtajamme laittaa kastehetkestä alkaen siunaavat kätensä paimenviran kautta meidän päällemme yhdistäen näin meidät itseensä.

Polttouhriksi piti tuoda virheetön uroseläin, joko nautakarjasta (j. 3) tai pikkukarjasta, so. lampaista tai vuohista (j. 10). Polttouhriksi kelpasivat myös eri kyyhkyslajit (j. 14). Vanhassa Bibliassa metsäkyyhkystä nimitettiin toukomettiseksi. Tuo nimi on yhä tuttu kauniista lestadiolaistaustaisesta pääsiäisvirrestä 105. Kyyhkynen on viattomuuden ja puhtauden (Matt. 10:16) ja rakkauden (Kork.v./Laul.l. 1:15, 5:2) symboli. Pyhä Henki on tätä kaikkea (Matt. 3:16), kuin myös tietenkin itse Herramme, lihaan Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta syntynyt Pelastajamme. Kyyhkynen liittyy myös Jeesuksen syntymään, tuotiinhan Hänen temppeliin viemisen yhteydessä uhriksi nimenomaan kaksi kyyhkystä (Luuk. 2:24).

Polttouhrieläin piti paloitella ja nylkeä ennen polttamista. Kaikki osat kuitenkin sen jälkeen poltettiin? Miksi tuollainen vaiva, jos kerran kuitenkin kaikki lopulta poltettiin? Tässä esikuvallisesti tutkittiin ja selvitettiin uhrin kelvollisuus - hyvyys, terveys ja puhtaus - myös sisältä nahan alta. Jumala tutkii meidät syvimpiä ajatuksia myöten. Meistä hän ei tinkimätöntä totuutta ja puhdasta rakkautta löydä. Mutta meidän puolestamme polttouhriksi annetusta Kristuksesta Hän ei vääryyttä ja syntiä löydä edes sisältä. Herramme oli täydellinen jokaista ja sanaa pienintä ajatusta myöten. Mitään vääryyttä ei Hänessä ollut. Siksi meidän ainoa toivomme on Hänessä, joka meidän puolestamme on täydellisesti elänyt ja kilvoitellut uskollisesti katkeraan loppuun asti.

Karjaeläimistä otetun polttouhrin veri piti vihmoa ympäriinsä alttarille (3Moos. 1:5,11), uhrattavan linnun veri pusertaa alttarin seinään (j. 15). Tämä kertoo Golgatan rististä, siitä todellisesta Alttarista, joka tahrautui yltympäri uhrivereen ja jonka karheaa pintaa pitkin se aina maahan asti valui. Veri mainitaan uhrien yhteydessä kerta toisensa jälkeen, jotta tämä tärkein, Vapahtajamme Veri, ei meiltä unohtuisi.

Polttouhrialttarilla piti palaa tuli yötä päivää, se ei saanut koskaan sammua (3Moos. 6:12-13 / 6:5-6). Se kertoo meille Herramme valveillaolosta kaikkina vuorokaudenaikoina ja hetkinä (Ps. 121:3). Hänen silmänsä tarkkaavat jatkuvasti vanhurskaita, so. niitä, jotka ovat Vanhurskaan Pojan omia (Ps. 34:16). Sammumaton tuli tarkoittaa myös Herramme keskeytymätöntä rukousta meidän puolestamme (Room. 8:27,34). Herramme itse sytytti taivaasta tuon tulen polttouhrialttarille (3Moos. 9:24), eivätkä papit saaneet sen jälkeen sitä sammuttaa tai päästää sammumaan. Tuli kuvaa myös Pyhää Henkeä (Ap.t. 2:3).

Herran taivaasta lähettämästä tulesta puhutaan Raamatussa monessa kohtaa. Kestävän rukouksen kautta tulevasta herätyksen Hengestä kertoo myös Herramme omat sanat: "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!" (Luuk. 12:49)