JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Seitsemäs käsky: Älä varasta
2. Moos. 20
 
 
2. Moos. 20:15, 5. Moos. 5:19
 
Raamatunkäännös: KR 1933/38
 
 
1. JOHDANTO
 

Seitsemäs käsky 'Älä varasta' tarkoittaa myös toisen omaisuuden suojelemista ja toimintaa sen puolesta, että hän voi sitä jopa kasvattaa! Oman varallisuuden lisääminen on sen sijaan yleisimpiä epäjumalia.

 

Seitsemännen käskyn piiriin kuuluu myös se, että annamme esimerkiksi työnantajallemme sen työajan ja -energian, mikä on sovittu. Samoin työnantajaa sitoo se, että ei vaadi työntekijältä enempää työpanosta, kuin mitä on sovittu. Työaikaakin voi varastaa, puolin ja toisin.

 

Ajatuksen aihetta: Kehitysmaiden ryöstäminen luonnonvaroista, halpatyövoiman käyttö, korkea elintaso.

 

 

2. SEITSEMÄS KÄSKY VT:SSA

 

2Moos. 20:15, hepr. תִּגנֹב א lō' tignov, laus. loo tignov, on yksinkertainen ja lyhyt anastamisen eli varastamisen kieltävä käsky. Se on heprealaisen dekalogin eli kymmenen käskyn kahdeksas käsky, ihmisten välisiä suhteita koskevan toisen taulun neljäs käsky. Läntisessä kristikunnassa, johon me luterilaisetkin kuulumme, kymmenen käskyä numeroidaan eri tavalla kuin juutalaisuudessa ja itäisessä kristikunnassa. Meillä toinen käsky 'Älä tee itsellesi jumalankuvaa' on sisällytetty ensimmäiseen käskyn. Kymmenes käsky 'Älä himoitse' on puolestaan lännessä jaettu kahteen osaan, jotta kymmenen käskyn muistisääntö (molempien käsien sormet) ja vakiintunut nimi pitäisi ensimmäisen ja toisen käskyn yhdistämisen jälkeen yhä edelleen paikkansa.

 

Alkuperäisen toisen käskyn häivyttäminen pois omana itsenäisenä käskynä juontuu idän ja lännen kirkkojen väliseen kiistaan siitä, saako Herra Jumalasta eli Jeesuksesta Kristuksesta tehdä kuvapatsaan vai ei. Itäisessä kristikunnassa opetettiin, että se olisi toisen käskyn rikkomista. Lännessä oltiin tästä eri mieltä, ja tähän liittyen rukattiin myös kymmenen käskyn numerointia.

 

Ymmärrämme toki, että kuvapatsaan - sen enempää kuin piirretyn tai maalatun kuvankaan - tekeminen Jeesuksesta ei ole 'Älä tee itsellesi jumalankuvaa' - käskyn vastainen teko: Tekihän Isä Jumala itsekin Jumalasta kuvapatsaan, antoi meille palvottavaksi ihmiseksi lihaa ja vereen eli materiaan syntyneen Herran. Tietenkään me emme saa palvoa tai edes mitenkään ylettömästi kunnioittaa tästä varsinaisesti alkuperäisesti oikeasta kuvapatsaasta eli jumalihmisestä Jeesuksesta tehtyä patsasta tai kuvaa - Marian tai muiden ns. pyhimysten kuvista puhumattakaan. Me palvomme ja suuresti kunnioitamme yksin Herraa Jeesusta Kristusta, Jumalan Sanaa.

 

Toisen Mooseksen kirjan luvun 20 lisäksi kymmenen käskyä on kirjoitettuna myös Viidennen Mooseksen kirjan luvussa 5 (2Moos. 20:2-17, 5Moos. 5:6-21). Teksti on monin kohdin identtinen eli täsmälleen samanlainen. Kuitenkin erityisesti sapattikäskyn (meidän kolmas käsky) ns. perusteluosa - miksi erityisesti tämä käsky on pidettävä - on huomattavasti laajempi tässä Deuteronomiumin (suom. toinen laki) eli Viidennen Mooseksen kirjan tekstissä.

 

Älä varasta -käskyssä on vain yksi ero Toisen Mooseksen kirjan vastaavaan käskyyn verrattuna: 'Ja älä varasta' (5Moos. 5:19) pro 'Älä varasta' (2Moos. 2:15).

 

Palautan tässä mieliin myös sen, minkä opetin ensimmäisen käskyn kohdalla: Tarkkaan ottaen alkukielessä ei ole imperatiivista käskyä 'älä', vaan indikatiivinen toteamus: 'et'. Esimerkiksi tässä: 'Et varasta' tai 'Ja et varasta'. Kysymyksessä on liittokirjan sopimusteksti, jossa Israelin osuus ja tehtävä oli noudattaa tätä lakia. Herran puolestaan pitää huolta kansastaan. Syvimmältään kysymys on kuitenkin ihmiseksi syntyvän Herramme Jeesuksen Kristuksen kuvauksesta eli deskriptiosta. "Tällainen Sinä, rakas Poikani, sitten maailmaan synnyttyäsi tulet olemaan!", sanoo Isä kirjoittaessaan Moosekselle kivitauluun kymmentä käskyä. Jeesus ei varasta jne.

 

Vanhan liiton aikana tämä käsky, kuten useimmat muutkin, ymmärrettiin yleensä juridisena eli oikeudellisena asiana: Ei saanut syyllistyä toisen omaisuuden oikeudettomaan eli lainvastaiseen haltuunottoon, se on anastamiseen eli varastamiseen, tai vahingon tuottamiseen toisen omaisuudelle.

 

Taustalla on kuitenkin jo VT:ssa paljon syvällisempi ajatus: Ihmisen ja hänen omaisuutensa ymmärrettiin kuuluvan yhteen. Jos tuotti vahinkoa toisen omaisuudelle, tuotti samalla vahinkoa ihmiselle itselleen. Se, joka kajosi lähimmäisen omaisuuteen, hyökkäsi häntä itseään vastaan. Myöhempien aikojen sovelluksena tästä voisi ottaa 1800-luvun Amerikasta hevosvarkauden, jonka seurauksena ilman kulkupeliä esim. erämaahan jäänyt oli hengenvaarassa. Tästä johtuen hevosvarkaus rinnastettiin rikoksen raskaudessa tappoon, ja hevosvarkaat lynkattiin eli surmattiin.

 

Sama ajatus - lähimmäisen omaisuuden ja hänen itsensä kuulumisesta erottamattomasti yhteen - tulee esiin seuraavassa kohdassa: "Jos sinä olet lähimmäiseltäsi ottanut pantiksi vaipan, anna se hänelle takaisin, ennenkuin aurinko laskee; 27. sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias." (2Moos. 21:26-27)

 

 

3. VARAS ON KORVAUSVELVOLLINEN

 

Muinaisten Lähi-idän VT:n ulkopuolisten lakikokoelmien (esim. Hammurabin laki noin 1760-luvulla eKr. Babyloniassa) yleinen käytäntö oli varkaiden kohdalla, että varas joko tapettiin tai sitten häntä vahingoitettiin ruumiillisesti (käden katkaiseminen, nenän tai korvan silpominen). Tällaisestahan on yhä edelleen esimerkkejä nykyisestä islamin maailmasta. VT:n laki oli kuitenkin varkauden kohdalla humaanimpi, vain poikkeustapauksissa varas tapettiin. Varkaan ruumiinjäsenten silpomista VT ei tunne. Suurena periaatteena oli "silmä silmästä, hammas hampaasta, käsi kädestä, jalka jalasta" (2Moos. 21:24), joka piti varkauden rankaisemisen ja kostamisen materian tasolla. Yleensä varasta siis ei ruumiillisesti vahingoitettu tai tapettu. Yletön kosto kiellettiin (1Moos. 4:23-24, Lemekin 77-kertainen kosto).

 

Toisessa Mooseksen kirjassa selitetään heti kymmenen käskysanan (2Moos. 20:2-17) jälkeen tarkemmin näitä käskyjä. Ensin on ensimmäistä taulua - eli jumalasuhdetta koskevia - sovelluksia (käskyt 1.-3., 2Moos. 20:18-26). Sitten selvitetään orjien asemaa (2Moos. 21:1-11) ja 'Älä tapa' -käskyn käytännön sovelluksia (2Moos. 21:12-27) sekä vahingonkorvaustapauksia (2Moos. 21:28-36). Seuraava luku 22 onkin sitten 'Älä varasta' -käskyn selitystä.

 

"1. Jos joku varastaa härän tai lampaan ja teurastaa tahi myy sen, antakoon viisi raavasta yhdestä härästä ja neljä lammasta yhdestä lampaasta.

 

2. Jos varas tavataan murtautumasta sisälle ja lyödään kuoliaaksi, ei tappaja ole vereen vikapää. 3. Mutta jos aurinko jo oli noussut, niin tappaja on vereen vikapää. Varas maksakoon korvauksen; mutta jos hänellä ei ole mitään, niin myytäköön hänet varastamansa tavaran korvaukseksi. 4. Jos varastettu eläin, olipa se härkä, aasi tai lammas, tavataan hänen hallustaan elävänä, niin korvatkoon sen kaksinkertaisesti.

 

5. Jos joku turmelee toiselta pellon tai viinitarhan päästämällä siihen karjansa ja syöttämällä sitä toisen pellossa, antakoon korvaukseksi peltonsa tai viinitarhansa parhaimman kasvun.

 

6. Jos tuli pääsee irti ja tarttuu orjantappuroihin ja jos kuhilaat tai vilja tai pelto palaa, niin korvatkoon vahingon se, joka on kulovalkean sytyttänyt.

 

7. Jos joku antaa toiselle rahaa tai tavaraa säilytettäväksi ja se varastetaan tämän talosta, niin varas, jos hänet tavataan, korvatkoon sen kaksinkertaisesti. 8. Mutta jos varasta ei tavata, astukoon talon omistaja Jumalan eteen ja vannokoon, ettei hän ole kädellänsä kajonnut toisen omaan.

 

9. Jokaisessa anastusasiassa, koskipa se härkää tai aasia tai lammasta tai vaatetta tai mitä tahansa kadonnutta, josta joku sanoo: 'Tämä se on', tulkoon kummankin asia Jumalan eteen; ja se, jonka Jumala tuomitsee syylliseksi, korvatkoon toiselle kaksinkertaisesti.

 

10. Jos joku antaa toiselle aasin tai härän tai lampaan tai minkä eläimen tahansa säilytettäväksi ja se kuolee tai vahingoittuu tai ryöstetään pois kenenkään näkemättä, 11. niin vala Herran edessä ratkaiskoon heidän välillään, onko toinen kädellänsä kajonnut toisen omaan; omistaja hyväksyköön valan, ja toinen olkoon korvauksesta vapaa. 12. Mutta jos se on häneltä varastettu, korvatkoon sen omistajalle. 13. Jos se on raadeltu, tuokoon sen esiin todistukseksi, eikä hänen tarvitse raadeltua korvata.

 

14. Jos joku lainaa toiselta elukan ja se vahingoittuu tai kuolee eikä sen omistaja ole saapuvilla, korvatkoon sen. 15. Jos sen omistaja on saapuvilla, ei tarvitse korvausta maksaa; jos se oli vuokralla, olkoon vuokra korvauksena."

 

Jae 1. Mainittu varastetun lampaan nelinkertainen korvaaminen on taustalla myös siinä, kun uskoontullut veronkerääjien päämies Sakkeus lupaa antaa petoksella ottamansa takaisin nelinkertaisesti. (Luuk. 19:8)

 

Jae 10. Toisen hallussa olleen kolmannen henkilön omaisuuden ryöstetyksi tuleminen kenenkään - erityisesti hallussapitäjän - sitä näkemättä, vapautti korvausvelvollisuudesta. Mutta jae 12 kaiketi tarkoittaa sitä, että jos omaisuuden säilyttäjä oli esim. huolimattomuuttaan jättänyt eläimen varkaudelle alttiiksi, niin silloin hän on korvausvelvollinen.

 

 

4. KÖYHIEN RIISTÄMINEN

 

Herra kieltää (yhteiskunnan rikkailta ja hyväosaisilta) oikeuden riistää heikompia ja köyhiä. Heikon ahdinkoa ei saa käyttää hyväkseen. Koronkiskominen on kiellettyä. Pääomasijoituskikkailu on tämän perusteella hyvin kyseenalainen elinkeino ja tulonlähde. Tavanomaista arkiseen elämään ja liiketoimintaan liittyvää pankkitoimintaa tämä ei toki kiellä, mutta rikkaiden lisärikastuminen pääomatuottojen turvin syö köyhän leipää ja on siten varastamista.

 

"21. Älä sorra äläkä ahdista muukalaista, sillä te olette itse olleet muukalaisina Egyptin maassa.

 

22. Älkää sortako leskeä tai orpoa. 23. Sillä jos sinä sorrat heitä ja he huutavat minua avuksensa, niin minä totisesti kuulen heidän huutonsa, 24. ja minun vihani syttyy, ja minä surmaan teidät miekalla, niin että teidän vaimonne joutuvat leskiksi ja lapsenne orvoiksi.

 

25. Jos lainaat rahaa jollekin minun kansastani, jollekin köyhälle, joka on sinun luonasi, niin älä menettele koronkiskurin tavoin häntä kohtaan. Älkää panko korkoa hänen maksettavakseen.

 

26. Jos sinä olet lähimmäiseltäsi ottanut pantiksi vaipan, anna se hänelle takaisin, ennenkuin aurinko laskee; 27. sillä se on hänen ainoa peitteensä, johon hän käärii ruumiinsa. Missä hän muutoin makaisi? Ja jos hän huutaa minua avukseen, kuulen minä häntä, sillä minä olen laupias." (2Moos. 22:21-27)

 

Monet VT:n profeetat hyökkäävät Herran antamin voimakkain sanoin juuri hyväosaisten harjoittamaa riisto- ja alistuspolitiikkaa vastaan. (Jes. 5:8-12, Aam. 2:6-8, 4:1, 5:11, 6:1-7, Miika 2:1-4, 3:1-7)

 

Ihmisen varastaminen eli kidnappaus oli kuolemanrangaistuksen alainen rikos ja synti. (2Moos. 21:16; 5Moos. 24:7) Panttivankien ottaminen on ehdottomasti Raamatun opetuksen mukaan kiellettyä.

 

VT:ssa mainitaan kahdesti myös sydämen varastaminen, 1Moos. 31:20 ja 2Sam. 15:6. Jälkimmäinen kohta kertoo isäänsä Daavidia vastaan kapinaa suunnittelevasta Absalomista, joka mustamaalaa isäänsä ja hankkiutuu israelilaisten suosioon: Absalom varasti isänsä kannattajien sydämet itselleen. Meidän aikamme onnettomiin rakkaussuhteisiin liittyviä 'sydänvarkauksia' tämä ei siis tarkoita. VT:ssa sydän on ihmisen koko tahto-, ymmärrys- ja ajatteluelämän keskus; ei tunnekeskus, kuten meidän aikanamme.

 

 

5. LUTHERIN KATEKISMUKSET

 

Vähä katekismus

 

Älä varasta. Mitä se merkitsee? Vastaus: Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme anasta lähimmäisemme rahaa tai omaisuutta emmekä hanki sitä itsellemme petollisella kaupalla, vaan autamme häntä kartuttamaan ja suojelemaan omaisuuttaan ja toimeentuloaan.

 

Näkökulma toisen ihmisen omaisuuden suojelemisesta ei ole vieras myöskään VT:ssa. "Jos tapaat vihollisesi härän tai aasin eksyksissä, niin saata se hänelle takaisin. 5. Jos näet vihamiehesi aasin makaavan kuormansa alla, niin älä jätä häntä auttamatta, vaan auta häntä sitä päästämään." (2Moos. 23:4-5)

 

Iso katekismus

Älä varasta . Oman itsesi ja aviopuolisosi jälkeen on  sinua lähinnä ajallinen omaisuus. Myös sitä Jumala tahtoo varjella. Hän on antanut käskyn, ettei kukaan saa riistää lähimmäiseltään hänen omaisuuttaan eikä kajota siihen.  Varastaminen on näet juuri sitä, että toinen ottaa toisen omaa vääryydellä haltuunsa. Sitä on lyhyesti sanoen kaikki ja kaikenlaisissa liiketoimissa lähimmäisen kustannuksella saavutettu etu. Tämä on todella yleinen ja laajalle levinnyt pahe, mutta niin vähän siihen on kiinnitetty huomiota ja sitä pidetty silmällä, että se on riistäytynyt suoranaiseksi tulvaksi. Jos pitäisi hirttää kaikki ne, jotka ovat varkaita, vaikka eivät itseään sellaisina pidä, maailma kyllä nopeasti autioituisi ja kohta olisi pulaa sekä pyöveleistä että hirsipuista. Sillä juurihan sanoimme, ettei varastamista ole vain rahakirstujen ja taskujen tyhjentäminen. Se on levinnyt myös torille, työpajoihin, lyhyesti sanoen kaikkialle, missä käydään kauppaa ja missä rahaa otetaan ja annetaan tavaran tai työn vastikkeeksi.

Jotta tavallinen kansa ymmärtäisi  asian, käytämme hiukan kouriintuntuvampaa esimerkkiä. Siitä pitäisi käydä ilmi, miten oivallista väkeä me olemme. Talon palveluskunta ei hoida tehtäviään uskollisesti, vaan joko tekee vahinkoa tai antaa vahingon sattua, vaikka voisi sen hyvinkin estää, tai hoitaa muutoin veltosti ja laiminlyöden isäntänsä ja emäntänsä omaisuutta. He laiskottelevat, velttoilevat ja ilkeilevät näiden kiusaksi ja harmiksi tai tekevät jotain muuta vastaavaa tahallaan - epähuomiossa ja tahattomasti tehdystä en nyt puhu. Tällä tavoin voit vuoden kuluessa näpistää yhden kultarahan tai kolme- neljä- kymmentä tai vieläkin enemmän. Jos joku muu olisi salaa ottanut ja varastanut sellaisen summan, hänet olisi armotta kuristettu köydellä kuoliaaksi, mutta sinä rohkenet vielä nostella nokkaasikin ja haukkua muita suut silmät täyteen, eikä kukaan uskalla nimittää sinua varkaaksi.

Saman sanon myös käsityöläisistä,  työläisistä ja päiväpalkkalaisista, jotka toimivat oman päänsä mukaan eivätkä tiedäkään, miten parhaiten ihmisiä puijaisivat. Työnsä he tekevät hutiloiden ja petkuttaen. Kaikki nämä ovat paljon ilkeämpiä kuin varas, joka voidaan torjua lukoilla ja salvoilla. Kun sellainen yllätetään tekosistaan, häntä kyllä kohdellaan niin, ettei hän enää pääse yrittämään. Mutta noita toisia ei kukaan pysty varomaan. Kenenkään ei ole lupa näyttää heille hapanta naamaa eikä syyttää heitä mistään varkaudesta. Kymmenen kertaa mieluummin on kärsittävä kukkaronsa tyhjentyminen! Ja kuitenkin he ovat naapureitani, hyviä ystäviäni ja omaa talonväkeäni. Juuri ne, joilta odotan hyvää, ovat ensimmäisinä minua pettämässä.

Sama peli on täydessä vauhdissa  myös torilla ja tavallisessa kaupankäynnissä. Toinen pettää aivan julkisesti toista väärennetyin tavaroin, mitoin, painoin ja rahoin sekä hankkii itselleen etuja vilpillisesti, ovelilla juonilla ja luihuilla tempuilla. Kauppaa tehtäessä kiskotaan ylihintaa, pannaan mielivaltaisia rasitteita, nyljetään ja kiusataan.  Kuka tuon kaiken pystyy kertomaan ja luettelemaan? Kyseessä on sanalla sanoen maailman yleisin elinkeino ja suurin ammattikunta. Jos tarkastellaan nykyhetken maailmaa, niin säädystä riippumatta se on kuin yksi ainoa valtavan suuri ja laaja rosvoluola, pullollaan suurvarkaita. Noita kiskureita kutsutaankin  syystä nojatuolirosvoiksi, maiden ja mantujen varkaiksi. He eivät ole mitään rahakirstun ryöstäjiä eivätkä pikkuvarkaita, jotka kähveltävät käteistä, vaan he istuvat tuoleissaan ja käyvät suurista herroista ja arvokkaista kunnon kansalaisista. Heidän ryöstönsä ja varkautensa tapahtuvat oikeuden varjolla.

Nyt olisikin jo syytä vaieta vähäpätöisistä  pikkuvarkaista ja käydä sen sijaan niiden todella mahtavien suurvarkaiden kimppuun, joiden kanssa valtiaat ja ruhtinaat ovat liittoutuneet ja jotka eivät ryöstä tyhjäksi vain yhtä kaupunkia, vaan joka päivä koko Saksaa. Niin, mistähän löytää turvapaikan kaikkien varkaiden päämies ja korkein suojelusherra, Rooman Pyhä Istuin kuppikuntineen? Sehän on ryöstänyt omakseen koko maailman aarteet ja pitää niitä yhä vielä hallussaan. Maailman meno on kerta kaikkiaan tällaista.  Se joka pystyy varastamaan ja ryöstämään julkisesti, saa kulkea turvassa ja vapaana eikä kukaan käy häntä rankaisemaan. Päällä päätteeksi hän vaatii vielä kunnioitustakin. Sen sijaan täytyy salaa toimivien pikkuvarkaiden jo kerrankin kiinni jouduttuaan kärsiä häpeällinen rangaistus ja osoittaa sillä nuo toiset kunnollisiksi ja kunniallisiksi.

Noiden toisten on kuitenkin syytä tietää, että Jumalan edessä he ovat kaikkein suurimpia varkaita ja että Jumala on kyllä heitä rankaiseva juuri niin kuin heidän arvonsa ja ansionsa vaatii. Koska tämä käsky,  kuten juuri osoitettiin, sulkee piiriinsä näin laajoja asioita, sitä täytyy opettaa kansalle hyvin painokkaasti. Kansaa ei saa päästää elämään suruttoman vapaasti omassa olossaan, vaan sille on jatkuvasti havainnollistettava ja teroitettava Jumalan vihaa. Emmehän me joudu saarnaamaan tällä tavalla kristityille, vaan etupäässä roistoille ja lurjuksille, joille pitäisi saarnata pikemminkin tuomarin, vanginvartijan ja pyövelin.  Siksi joka ainoan on tiedettävä, että hän syyllistyy syntiin ja menettää Jumalan armon, jos hiukankin vahingoittaa lähimmäistään, kaventaa hänen etuaan ja menettelee kaupassa tai jossakin muussa liiketoimessa petollisesti ja kavalasti. Eikä tämäkään vielä riitä. Hänen on myös uskollisesti suojeltava lähimmäisensä omaisuutta, vaadittava ja ajettava tämän etua, varsinkin jos saa siitä vastineeksi rahaa, palkkaa ja jokapäiväisen leivän.

Se joka tieten tahtoen halveksii edellä  esitettyä, saattaa kyllä päästä pälkähästä ja selvitä pyövelistä, mutta Jumalan vihaa ja rangaistusta hän ei vältä. Ja vaikka hän pitkään pitäisi uhmakasta ja ylpeää peliään, kulkuriksi ja kerjäläiseksi hän kuitenkin jää ja saa lisäksi niskoilleen monenlaista vaivaa ja onnettomuutta. Nyt kuitenkin livahdat kuin  koira veräjästä. Sen sijaan että tekisit velvollisuutesi ja suojelisit isäntäsi tai emäntäsi omaisuutta, sinä täytät vain kupuasi ja mahaasi, otat palkkasi kuin varas ja annat lisäksi herroitella itseäsi kuin mitäkin ylimystä. Paljon on nimittäin niitä, jotka vain uhmaillen ja vastahakoisesti tekevät palvelusta isäntiensä ja emäntiensä hyväksi ja varjelevat heitä vahingolta. 

Mutta etkö huomaa, mitä sinä sillä voitat? Jos käy niin, että itse saat hankituksi omaisuutta ja pääset isännöimään omassa talossasi - sen onnettomuudenhan Jumala haluaa sinulle suoda - silloin tuo kaikki kääntyy kuin kostona sinua vastaan. Jos olet näpistellyt itsellesi tai tehnyt vahinkoa yhden rovon verran, joudut  nyt maksamaan sen kolmikymmenkertaisesti. Aivan samoin on käyvä myös käsityöläisille ja päiväpalkkalaisille.

Meidän täytyy kuulla ja kärsiä heidän sietämätöntä mielivaltaansa. Kuin suurmaanomistajat ikään he käyvät käsiksi vieraaseen omaisuuteen ja jokaisen pitäisi mielin kielin antaa heille kaikki, mitä he tahtovat. Anna heidän vain rauhassa nylkeä  niin kauan kuin siihen pystyvät, sillä Jumala ei unohda käskyänsä eikä jätä rankaisematta heitä juuri sillä tavalla kuin he ovat ansainneet. Hän ei ripusta heitä edes viheriöivään puuhun, vaan hirttää heidät kuivaan hirsipuuhun. He jäävät elämänsä mittaan vaille menestystä eivätkä saa mitään itselleen kootuksi.  Totta totisesti, jos maan hallinto olisi hyvässä järjestyksessä, tuollainen mielivalta voitaisiin varsin pian ehkäistä ja torjua, niin kuin tapahtui muinoin Roomassa. Siellä käytiin heti paikalla tuollaisten tukkaan käsiksi, niin että muidenkin oli pakko saada siitä aikamoinen opetus.

Yhtä huonosti tulee kyllä käymään  kaikille muillekin, jotka tekevät avoimesta ja vapaasta kauppapaikasta pelkän nylkypaikan ja rosvoushuoneen. Joka päivähän siellä petkutetaan köyhiä, pannaan heidän niskoilleen uusia rasitteita ja hinnankorotuksia. Jokainen harjoittaa kauppaa oman mielensä mukaan ja lisäksi vielä häikäilemättömän röyhkeästi, aivan kuin hänellä olisi täysi oikeus myydä tavaransa niin kovaan hintaan kuin haluaa. Kenelläkään ei muka ole lupa sotkeutua hänen asioihinsa. Heidänkin kohtaloaan haluamme  jäädä syrjästä katsoen odottamaan. Antaa heidän rauhassa nylkeä, näpistellä ja ahnehtia, me luotamme Jumalaan,  joka kyllä tarttuu asioihin ilman meitäkin. Kauan kahmitun ja vaivalla haalitun omaisuutesi Jumala siunaa niin, että vilja makasiinissäsi, olut kellarissasi ja karja navetassasi menee pilalle. Niinpä niin, jos kultarahankin petkutat tai kiskot, ruoste raiskaa ja syö koko omaisuutesi etkä koskaan pääse siitä iloitsemaan.

Joka päivä me näemme ja koemme,  miten tämä toteutuu silmiemme edessä. Eihän mikään varkaudella ja vääryydellä hankittu omaisuus kartu. Miten paljon onkaan niitä, jotka yötä päivää kaapivat ja kuoputtavat tulematta kuitenkaan yhtään ropoa rikkaammiksi! Ja jos he saavatkin paljon kokoon, siitä koituu heille kuitenkin pakosta niin paljon vaivaa ja onnettomuutta, etteivät he pysty siitä iloiten nauttimaan eivätkä jättämään sitä lapsilleen perinnöksi.  Mutta koska kukaan ei siitä välitä, vaan jokainen jatkaa menoaan entiseen tapaan, aivan kuin tuollainen ei häntä lainkaan koskisi, Jumalan täytyy koetella meitä toisella tavalla ja opettaa meille tapoja. Hän lähettää niskoillemme koettelemuksen toisensa perään tai kutsuu vieraaksemme palkkasoturijoukon, joka hetkessä tyhjentää kirstumme ja kukkaromme eikä lopeta ennen kuin on riistänyt meiltä viimeisenkin rovon.

Kiitokseksi se vielä polttaa kodin ja kartanon maan tasalle sekä raiskaa  ja surmaa naiset ja lapset. Sanalla sanoen, jos varastat paljon, niin voit varmasti odottaa, että sinulta varastetaan kaksin verroin. Ja jos joku saa väkivaltaa ja vääryyttä käyttäen ryöstetyksi itselleen voittoa, hän joutuu itse kärsimään sen, että joku toinen käy pelaamaan hänen kanssaan samaa peliä. Sillä tämän taidon Jumala hallitsee mestarillisesti: kun kaikki ryöstävät ja varastavat toisiltaan, Jumala rankaisee yhtä varasta toisella varkaalla. Ellei näin olisi, mistä saataisiin kylliksi hirsipuita ja köyttä?

Jos siis joku suostuu opetettavaksi, tietäköön,  että tämä käsky on Jumalan käsky eikä Jumala tahdo sillä leikiteltävän. Sillä jos sinä meitä halveksit ja petät, meiltä varastat ja ryöstät, me kyllä pystymme sen vielä nielemään, ylimielisyyttäsi sietämään ja kärsimään sekä antamaan sen armollisesti anteeksi, kuten Isä meidän -rukous edellyttää. Kunnon ihmisiltä ei näet ole mitään puuttuva, ja itseäsi sinä  tekosillasi vahingoitat enemmän kuin ketään muuta. Mutta kavahda silloin, kun luoksesi tulee onneton köyhä, jonka on pakko joka päivä elää kädestä suuhun. Sellaisiahan on nykyisin paljon. Sinä käyt hänen kimppuunsa uskotellen, että jokaisen muka on elettävä sinun armoillasi. Sinä nyljet ja kaavit hänet luita myöten ja karkotat hänet vielä päälle päätteeksi ylpeän ylimielisesti luotasi, vaikka sinun pitäisi olla hänelle antelias.

Nyt hän kuitenkin lähtee pois kurjana ja alakuloisena. Koska hänellä ei ole ketään ihmistä, jolle voisi siitä valittaa, hän huutaa surunsa kohti taivasta. Kavahda sellaista, sanon sen toistamiseen, kavahda kuin itse Perkelettä! Sillä tuollaisen huokauksen ja avunhuudon vaikutus ei ole mikään kepeä pila, vaan se on liian raskas sinun ja koko maailman kannettavaksi. Sillä tuo avunhuuto kantautuu hänen korviinsa, joka ottaa huostaansa kurjat ja murheelliset sydämet. Hän ei jätä kostamatta. Jos kuitenkin uhmaten halveksit tätä, katso tarkkaan, kenet olet kutsunut kimppuusi. Mikäli onnistut ja sinun käy hyvin, saat koko maailman silmien edessä haukkua minua ja Jumalaa valehtelijoiksi.

Olemme jo tarpeeksi kehottaneet,  varoittaneet ja kieltäneet. Se joka ei halua ottaa tätä huomioon eikä uskoa, saa meidän puolestamme mennä menojaan, kunnes oppii asian omasta kokemuksestaan. Nuorille näitä on kuitenkin tähdennettävä, jotta he osaisivat varoa eivätkä seuraisi vanhan väen hillittömyyttä, vaan pitäisivät Jumalan käskyn silmiensä edessä. Niin he välttäisivät Jumalan vihan ja rangaistuksen; joka muutoin kohtaa heidätkin. Meidän tehtävämme on opettaa  ja rangaista ainoastaan Jumalan sanaa käyttäen. Edellä kuvatun julkisen mielivallan torjuminen taas on ruhtinaiden ja esivallan asia. Heidän tulisi selkeäkatseisesti ja rohkeasti panna kaikenlainen liiketoiminta ja kaupankäynti järjestykseen ja pitää yllä tätä järjestystä, niin ettei köyhiä rasiteta ja sorreta eikä heidän itsensä tarvitsisi ottaa muiden syntejä niskoilleen.

Tämä riittäköön siitä, mitä  varastaminen merkitsee. Sitä ei siis pidä käsittää liian ahtaasti, vaan sen on annettava ulottua kaikkeen, missä olemme lähimmäistemme kanssa tekemisissä. Tapamme mukaan kiteytämme vielä lyhyesti tämänkin käskyn sisällön. Siinä ensinnäkin kielletään tekemästä lähimmäiselle vahinkoa ja vääryyttä, jota on kaikki mahdollinen omaisuuden ja tavaran hävittäminen, viivästyttäminen ja pidättäminen. Eikä se vielä riitä, että tuollainen evätään ja että sitä ei sallita, vaan sitä on käytävä myös ehkäisemään ja torjumaan.

Toiseksi siinä käsketään lisäämään  lähimmäisen omaisuutta ja korjaamaan sen vahinkoja. Jos hän kärsii hätää, häntä on autettava, hänelle annettava ja lainattava, mitä hän tarvitsee, olipa hän sitten ystävä tai vihollinen.  Jos joku etsii ja kaipaa hyviä tekoja, jotka olisivat Jumalalle erityisen mieluisia ja otollisia, niin tässä niitä on tarjolla yllin kyllin. Jumala on ylenpalttisessa armossaan liittänyt niihin suuren siunauksen. Hän on luvannut korvata meille runsain määrin ne ystävänpalvelukset, jotka teemme lähimmäisemme hyödyksi. Opettaahan kuningas Salomo juuri näin Sananlaskujen kirjan 19. luvussa: "Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa." Jumalassa sinulla  on tosi rikas Herra. Hänen hyvyytensä varmasti riittää sinulle, eikä hän salli sinun kärsiä minkäänlaista heikkoutta eikä puutetta. Näin voit omatunto iloisena nauttia sata kertaa enemmän kuin sinun olisi mahdollista kaiken petoksella ja epärehellisyydellä haalimasi keskellä. Se joka ei huoli tällaista siunausta, löytää kyllä edestään riittämiin vihaa ja onnettomuutta.