JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Jesajan kutsuminen
Jes. 6
 
 
Raamatunkäännös: KR 1933/38
 

1. JOHDANTOA JESAJAN KIRJAAN

 

Ennen kuin käymme kuningasprofeetaksi nimitetyn Jesajan kutsumista tutkimaan, katselemme hetken koko Jesajan kirjaa. Jesajan kirja on vaikuttavalla tavalla kuin Raamattu pienoiskoossa. Siinä on lukuja (66) saman verran kuin koko Raamatussamme on kirjoja. Jesajan kirjassa on tietty taite lukujen 39 ja 40 rajalla (39 ja 27 - aivan kuten VT:ssa ja UT:ssa!).

Jälkimmäi­nen Jesajan kirjan osa alkaa luvusta 40 niillä sanoilla, joihin Johannes Kastajakin liittyy: Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani... Ääni kuuluu: -Valmistakaa Herralle tie erämaahan! Juuri tästähän UT:kin alkaa.

Jesajan kirja päättyy ilmestyskirja­mai­siin näkymiin, samoihin tuomion ja uuden luomisen teemoihin ja asioihin, mihin UT:n viimeinen kirja, Johanneksen ilmestyskin kertoo.

Luen katkelman Jesajan kirjan viimeisestä luvusta 66: "Herra sanoo: 18. Aika tulee, että Minä kokoan kaikki kansat ja kielet, ja he tulevat ja näkevät Minun kunniani. ... Niinkuin uudet taivaat ja uusi maa, jotka Minä teen, pysyvät Minun kasvojeni edessä, sanoo Herra, niin pysyy teidän siemenenne ja teidän nimenne. 23. Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan Minua, sanoo Herra. 24. Ja he käyvät ulos katselemaan niiden miesten ruumiita, jotka ovat luopuneet minusta; sillä heidän matonsa ei kuole, eikä heidän tulensa sammu, ja he ovat kauhistukseksi kaikelle lihalle."

Jesajalla on selkeä tuomion ja uuden luomisen sanoma; siinä on kirkkaasti nähtävissä Vanhan ja Uuden liiton elementit eli perusosat. Ennen muuta Jesajan kirja on väkevää profetiaa Messiaasta; keskeisimpänä kohtana jälkimmäisen jakson ytimen, luvun 53 pitkäperjantain profetia Herran kärsivästä palvelijasta.

Jesaja (hepr. יְשַׁעְיָהוּ ješa‛jā́hū, laus. jeshajaahuu, tai יְשַׁעְיָה ješa‛jā́, laus. jeshajaa) merkitsee suomeksi "Jahven eli Herran pelastus", joka sanallisesti ja sisällöllisesti tarkoittaa samaa kuin Joosuan eli Jeesuksen nimi (hepr. יְהוֹשֻׁעַ jehōšúa‛, laus. jehooshua > יֵשׁוּעַ ješū́a‛, laus. jeshuua). Jeesus-nimi ja Joosua-nimi ovat saman nimen eri muotoja, kuten meillä esim. Juho, Juhani ja Juha. Yhden kerran VT:ssa Joosuasta käytetään jo nimeä 'Jeshuua' (Neh. 8:17) eli Jeesus, kuten tuo Vapahtajamme rakas nimi suomenkielessä kreikan ja latinan kautta tulleena äännetään.

Jesaja toimi Etelävaltion Juudan kuningaskunnassa useiden hallitsijoiden aikana: Ussian (786-735 eKr.), Jootamin (750-735 eKr.), Aahasin (735-715 eKr.), Hiskian (715-687 eKr.) ja Manassen (687-642 eKr.) hallituskausilla. Kuudennen luvun Jesajan kutsumusnäky on ajoitettu Ussian kuolinvuoteen (735 eKr.). Perimätieto kertoo Jesajan kuolleen marttyyrina erityisen jumalattoman kuninkaan Manassen aikana. Jesaja laitettiin kuningas Manassen käskystä onton puun sisälle, ja hänet sahattiin poikki puun mukana. Heprealaiskirjeen sana rikki- tai kahtia sahatuista uskon todistajista viittaa nimenomaan Jesajaan. (Hebr. 11:37) Jesaja on näin vaikuttanut noin 50 vuoden ajan, 735 eKr. alkaen aina 680-luvulle eKr. asti. Jesajan aikalaisia olivat profeetat Hoosea ja Aamos, jotka vaikuttivat Pohjoisval­takunnassa Israelissa, sekä profeetta Miika Etelävaltakunnassa Juudassa.

Jesaja kuului kirjaprofeettojen "ensimmäiseen aaltoon", joka osuu yksiin Assyrian alkavan suur­valtakauden kanssa. Tämä maailmanpoliittinen vaihe merkitsi kriisejä, joissa monia kaupunkeja, jopa kuningaskuntia tuhottiin. Useita kansoja pakkosiirrettiin uusille alueille, missä ne menettivät kansallisen identiteet­tinsä. Assyrian nousu vei myös Pohjoisval­takunnan Israelin perikatoon (722 eKr.). Eteläinen­kin osa eli Juuda joutui hyvin ahtaalle. Lähimpänä tuhoa se oli vuonna 701 eKr. Sanheribin piirittäessä Jerusalemia (Jes. 36-37). Jumalan vaikuttaman ihmeen kautta Juuda säilyi itsenäisenä ja oman kuninkaansa hallitsemana läpi assyrialaiskau­den, vaikka Assyria ulotti hallintaansa jopa Egyptiin, Nuubian rajoille asti.

 

2. JOHDANTOA PROFEETAN KUTSUMISNÄKYYN

 

"Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. 2. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. 3. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa". 4. Ja kynnysten perustukset vapisivat heidän huutonsa äänestä, ja huone täyttyi savulla." (Jes. 6:1-4)

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjassa kuvaillaan Jesajan kirjan kuuden­nen luvun näkyä näin: "Profeetan kertomus näystään kuuluu uskonnol­lisen kirjalli­suuden kauneimpiin helmiin, kun siinä mitä korkein taide on asetettu palvele­maan mitä syvintä hartautta. Jesaja sai nähdä itse Herran, kolmin­kertaisesti Pyhän, se on äärettö­män, jumalallisen, korotetun ja louk­kaamatto­man majesteetin. Kun lukee hänen kuvaus­taan, tuntuu siltä kuin saisi hänen kanssaan kokea jotain sanoin kuvaamatonta. Hän on niin hartaan kunnioi­tuksen valtaama, ettei rohkene kuvailla itse pyhää, vaan pysähtyy puhu­maan ainoastaan sitä ympäröivistä asioista, katse tähdättynä vain tuon Kirkkaan vaatteitten liepeisiin."

Olisi loogista olettaa, että vaikuttava kutsumuskertomus olisi sijoitettu ensimmäiseksi, heti Jesajan kirjan alkuun. Miksi näin ei sitten ole kuitenkaan menetelty? Vastaus löytyy kutsumuskertomuksesta itsestään: jakeet 8‑10 kerto­vat profeetan tehtävän, joka on Herran tuomion julistamisen syntejään katumatto­malle kansalle. Tuo tehtävän toteuttami­nen, olla taivaallisena sanansaattaja­na, on niin tärkeä, että muut asiat voivat hetken sen rinnalla odottaa. Jesajan tehtävänä oli julistaa nimen­omaan tuomiota. Jesajan kirjan viisi ensimmäistä lukua ovatkin täynnä vah­vaa parannuksenteon julistusta ja tuomiota syntiä vastaan. Toisaalta siellä tarjotaan myös jo anteeksiantoa katuville: "Tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppu­ranpunai­set, tulevat ne villanvalkoisiksi." (Jes. 1:18)

 

3. KOLMIYHTEINEN JUMALA

Jesajan kutsumusnäky on Pyhän Kolminaisuuden päivän lukukappale. Miksi? Jesajan kutsumusnäyssä on ainakin kaksi kohtaa, jotka viittaavat Jumalan kolmiyhteisyyteen.

Serafien eli palavasiipisten enkelien kolminkertainen pyhä-huuto kertoo Jumalan kol­miyhteisyydestä: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa!" Yksi huuto Isälle, yksi Pojalle ja yksi Pyhälle Hengelle. Serafit ylistivät taivaassa jo tuntemaansa kolmiyhteisyyttä, joka vielä oli salassa maanpäälli­sille ihmisille. Laulamme ehtoollisen vieton aikana tätä Jesajan kuulemaa enkelten ylistystä. Emme toimita jumalanpalvelusta vain ihmisten kesken, vaan myös taivaan enkelit ovat läsnä ja yhtyvät kanssamme ylistämään Luojaamme ja Lunastajaamme ja Pyhittäjäämme.

Herran puheessa käytetty muoto 'me' viittaa myös Jumalan kolmiyhteisyyteen. "Kenenkä Minä lähetän? Kuka menee meidän puolestam­me?", kysyy Jumala. (Jes. 6:8) Uusin kirkkoraamattumme (KR 1992) on ikävä kyllä tässäkin kohtaa häivyttänyt alkutekstin syvällisen teologisen ilmoituksen kääntämällä epätarkasti ja suorastaan harhaanjohtavasti: "Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi?"

 

4. KUTSU JUMALAN TYÖPELLOLLE

Kun Jumala kutsuu ihmisiä saarnaamaan sanaansa ja julistamaan tahtoaan, ja laajemminkin tekemään Jumalan valtakunnan työtä, niin Hän tekee sen kolmen eri asian kautta: 1) Herra antaa täydellisyyttä vaativan lakinsa ja pyhyytensä kautta tulevan synnintunnon, 2) Herra antaa evankeliumin sanan ja sakramenttien kautta tulevan armontunnon ja 3) Herra antaa anteeksisaamisesta syntyvän halun palvella ja viedä eteenpäin Jumalan sanaa. Järjestys ei ole aina kaavamainen, vaan usein nämä kolme elementtiä eli osaa kulkevat ja tulevat uskovan elämässä esiin lomittain.

Jesajan kohdalla järjestys meni näin: Ensin Herra antaa oman pyhyytensä eli täydellisyyttä vaativan lakinsa kohdata kutsumansa. Jumalan pyhyyden eli lain kohtaaminen kauhistaa omantunnon. Tuomion sana herättää kuulijansa synnintuntoon. Se, johon Jumalan sana osuu, tunnustaa niin oman kuin koko seurakunnan synti­syyden. Jumalan pyhyyden kohtaaminen vaikuttaa pahojen tekojen, sanojen ja ajatuksien katumisen. "Niin minä sanoin: Voi minua! Minä hukun, sillä minulla on saastaiset huulet, ja minä asun kansan keskellä, jolla on saastaiset huulet; sillä minun silmäni ovat nähneet Kuninkaan, Herran Sebaotin." (Jes. 6:5)

On hyvä huomata, että Jesaja käyttää ilmaisua 'niin minä sanoin'. Oikea synnintunnustus on myös sitä, että parannuksen tekijän paikalle vedetty ilmaisee toisillekin tarvitsevansa anteeksiantamusta - eikä vain ajattele sitä hiljaa sydämessään ja yritä samanaikaisesti pitää ihmisten edessä ulkokultaista julkisivua. Siksi jumalanpalvelus aloitetaan tunnustamalla yhteen ääneen synnit. Se tarkoittaa sitä, että kenenkään ei tarvitse eikä edes pidä yrittää näytellä sen enempää ihmisten kuin Jumalankaan edessä puhdasta ja synnitöntä. Kuulumme kaikki parannuksentekijän penkkiin, armoa anovan syntisen paikalle.

Toiseksi Herra antaa kutsuttunsa kohdata evankeliumin. Jumalan lähettää työmiehensä julistamaan synninpäästön ja tuomaan puhdistavan sakramentin, kasteen ja ehtoollisen. "Silloin lensi minun luokseni yksi serafeista, kädessään hehkuva kivi, jonka hän oli pihdeillä ottanut alttarilta, 7. ja kosketti sillä minun suutani sanoen: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu"." (Jes. 6:6-7)

Sinäkin saat syntisi tunnustaneena tulla ehtoollispöydässä taivaallisen alttarin eteen. Tuolta alttarilta otetaan hehkuva kivi, jolla kosketetaan sinun huuliasi, ja syntisi poltetaan pois. Hehkuva tarkoittaa elävää, kivi puolestaan kestävää ja katoamatonta. Tässä puhutaan elävästä Jumalan Pojan iankaikkisesti kestävästä lihasta ja verestä, jonka saamme nauttia ehtoollisessa. Serafi eli enkeli tarkoittaa sanansaattajaa, viestinviejää, Jumalan Sanan palvelukseen erotettua saarnamiestä eli paimenta.

Alttarilta otetun hehkuvan kiven (KR 1992 hiili) välittämä syyllisyyden poiskään­täminen ja syntien sovittaminen on siis esikuva ehtoollisesta. Koska Jumala tietää uskomme heikoksi, hän haluaa antaa meille konkreettisia asioita, jotka välittävät meille hänen armonsa. Niin kuin Jesaja sai hehku­van kiven kautta syntinsä anteeksi ja hänen syyllisyytensä pyyhittiin pois, niin mekin olemme saaneet kasteessa - vedessä, johon Jumalan sana on liittynyt ja jonka kautta Pyhä Henki toimii - syn­tim­me anteeksi. Meidän syyllisyytemme on pyyhitty pois. Samaa evankeliumia, syntien anteeksiantamista ja ikuista elämää, tuo mukanaan myös ehtoollinen, leipä ja viini, joihin Jumalan sana ja käsky on yhdistynyt niin, että ne kantavat ja antavat meille itsensä Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren.

Kun tulet ehtoollispöytään, saat osaksesi saman armon, jonka Jesaja sai kokea taivasnäyssään: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu". Kun huulesi koskevat pyhitettyyn, siunattuun ehtoollisleipään ja -viiniin, niin saat maistaa, syödä ja juoda, Golgatan alttarilta tuleva uhria. Tuo Jeesuksen ruumis ja veri hehkuu rakkautta sinua kohtaan. Sinut olisi tullut hukuttaa ja kadotukseen heittää, mutta Jeesus otti sinun puolestasi - ja minun puolestani - vastaan Pyhän Jumalan hehkuvan vihan kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan.

Ja kolmanneksi ja viimeiseksi tuo täysi syntien anteeksiantamus herättää halun toimia itsekin evan­keliumin julista­ja­na, viestin eteenpäin viejänä. "Minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut"." (Jes. 6:8) Jokaista meitä ei ole tarkoitettu kaduille traktaatteja jakamaan tai pakanakansojen keskelle lähetystyötä tekemään tai seurakunnan saarnavirkaan armonvälineitä hoitamaan. Kullakin oma on paikkansa ja kutsumuksensa. Mutta jokaiselle Herran kohtaamalle ja armahtamalle syntyy halu jakaa tuota anteeksiantamuksen sanomaa eteenpäin. Itse syntinsä anteeksisaanut ja Jeesukseen nimeä kiittävä haluaa ja rukoilee, että muutkin kuulisivat Jumalan sanan: tunnustaisivat syntinsä, uskoisivat Jeesukseen ja kiittäisivät Herraa.

Yhden paikka on toimia erityisesti esirukoilijana, toisen merkittävän taloustuen antajana, kolmannen tilaisuuksien kokoonkutsujana, neljännen postitusrenkaan sihteerinä, viidennen kanttorina, kuudennen pyhäkoulunopettajana, seitsemännen suntiona, kahdeksannen emäntänä, yhdeksännen salin tuolien ja pöytien järjestelijänä, kymmenennen tiedottajana, yhdennentoista sairaiden ja heikkojen luona käyvänä ja heitä auttavana sekä rohkaisevana, ja niin edelleen. Jonkun tehtävänä voi olla hoitaa lapsia, että toinen perheenjäsen pääsisi sinä päivänä hoitamaan seurakunnan keskellä omaa palvelustehtäväänsä. Kaikkia erilaisia seurakuntaruumiin jäseniä tarvitaan, ja yhden tehtävä ei ole toista parempi tai arvokkaampi, vaikka ne erilaisia ovatkin. Jos yksikin ketjun lenkki puuttuu tai murtuu, niin ketju on silloin poikki, eikä ole enää käyttökelpoinen. Samoin seurakunnassa sekä sen lähetys- ja evankelioimis- ja diakoniatyössä tarvitaan jokaisen panosta. Turhia ja tarpeettomia jäseniä ei Herra ole laumaansa ja ruumiinsa jäseneksi kutsunut, ei ensimmäistäkään.

Niin kuin Jesaja sai tämän anteeksiannon jälkeen tehtävän julistaa Herran sanaa, niin kristilliselle seurakunnalle on annettu sama tehtävä: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä Minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt. 28:19-20) Tarkkaan ottaen tämä tehtävänanto tuli apostoleille, joiden viranhoitoa seurakunnan paimenet jatkavat. Pastorien tehtävänä on opettaa kastettua seurakuntaa pitämään kaikki, mitä Herra on käskenyt.

 

5. JUMALAN PYHYYS JA SYNNIN TUOMIO

Jesajan erityisenä tehtävänä oli julistaa tuomiota. "Niin Herra sanoi: "Mene ja sano tälle kansalle: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö'. 10. Paaduta tämän kansan sydän, koveta sen korvat, sokaise sen silmät, ettei se näkisi silmillään, ei kuulisi korvillaan, ei ymmärtäisi sydämellään eikä kääntyisi ja parannetuksi tulisi." 11. Mutta minä sanoin: "Kuinka kauaksi aikaa, Herra?" Hän vastasi: "Siihen asti, kunnes kaupungit tulevat autioiksi, asumattomiksi, ja talot tyhjiksi ihmisistä ja pellot on hävitetty erämaaksi; 12. kunnes Herra on karkoittanut ihmiset kauas ja suuri autius tullut keskelle maata. 13. Ja jos siellä on jäljellä kymmenes osa, niin hävitetään vielä sekin. Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen.""(Jes. 6:8-13)

 

Meidän on luonnollista sortua helppohintaiseen armoon ja syntien sormien läpi katsomiseen. Jumalan edessä ei kuiten­kaan yksikään synti tule sormien läpi katsotuksi. Joka ainoa väärä teko rangaistaan. Kristinusko­vaisten kohdalla tuomion täytäntöönpanos­sa tapahtuu vain muutos: meille kuuluvan tuomion ottaa osakseen sijaiskärsijä, Jeesus.

Jesajan aikai­nen juutalainen kansa ei halunnut turvautua Jumalan tarjo­amaan sovitukseen. Kansaa kohtaa­vaa tuomiota voi verrata jalostetun kasvin puhdistusleikkaukseen. Kun villit oksat alkavat peittää alleen varsinaisen tuottavan kasvin, niin sitä on karsittava. Kaikki jalostamat­tomat osat on leikattava pois, tarvittaessa vaikka juureen saakka, jotta uusi kasvu alkaisi puhtaana.

 

6. PAADUTTAMINEN

Jumala käski Jesajaa paaduttamaan kansan sydämen. Mitä se tarkoittaa? Jumala lähettää aina ennen tuomiotaan viimeisen varoituk­sen julista­jat. Elia ja muut pohjoisen Israelin profeetat julistivat tuomiota "Jerobeamin syntiä" eli epäjumalanpalve­lusta vastaan, ennen kuin Pohjoisvaltakunta hävitet­tiin. Jesaja ja Jeremia varoittivat Juudan kansaa ennen vuoden 587 eKr. katastro­fia. Johannes Kastaja, Jeesus ja apostolit saarnasivat juutalaisil­le ennen vuoden 70 jKr. diasporaa eli hajaannukseen joutumista pois omalta maaltaan.

Paaduttaminen on oikeastaan vain juridinen eli oikeudellinen toimi: Käydään vielä kerran, aivan kuin tuomiolauselman sinetiksi, tarjo­amassa väärän tien kulkijoille uutta osoitetta matkan pää­ksi. Koska asiasta on puhuttu jo lukemattomat kerrat ennen­kin, on lopputu­los jo edeltä tiedossa: Jumalattomat vähät välittävät varoituksesta, että heidän tiensä päässä on kuoleman kuilu. Mutta Jumala vanhurskaudessaan tarjoaa vielä kerran ennen viimeistä tuomiota mahdollisuuden kääntyä. Silloin kukaan ei voi viimeisellä tuomiolla väittää ja puolustella: "En tiennyt asiasta, tein syntiä ja rikoin lakia, koska en tuntenut sitä."

Eihän sinun sydämesi vain ole paatunut Jumalan sanan edessä? Hepreankielessä paatumus ilmaistaan sanalla joka tarkoittaa lihavuutta, ihraisuutta ja rasvaisuutta. Paatunut sydän on siis niin läski, että se ei tunne herkästi, vaan kulkee eteenpäin vähät välittämättä lain sanojen pistoksista. Paavali käyttää tällaisesta paatuneesta sydämestä ilmaisua 'poltinraudalla merkitty omatunto' (1Tim. 4:2). Kun poltinraudalla merkitään eläimen nahkaan omistajan merkki, niin kuuma rauta polttaa ja tuhoaa tuntoaistimuksia välittävät hermosolut. Poltettu kohta muuttuu tunnottomaksi. Palaneeseen kohtaan ei koske, vaikka siihen piikillä pistäisi.

Jos sinun sydämesi tuntee Jumalan lain edessä pistoksen, koet syyllisyyttä huonosta ja jumalattomasta elämästäsi, niin ole onnellinen! Sinulla on vielä toivoa. Voit tunnustaa syntisi ja uskoa ne Jeesuksen kalliissa, maahan saakka vuotaneessa uhriveressä anteeksi. Jos Jumalan laki vie sinut tuomion alle ja helvettiin, niin silloin saat myös tulla ristinveren evankeliumilla nostetuksi taivaaseen.

 

7. PYHÄ SIEMEN

Herra antaa suurelta osin tuhotulle ja pakkosiirtolaisuuteen viedylle valitulle kansalleen - raskaan tuomion ja rangaistuksen jälkeen - toivoa herättävän ja kantavan lupauksen: "Mutta niinkuin tammesta ja rautatammesta jää kaadettaessa kanto, niin siitäkin: se kanto on pyhä siemen." (Jes. 6:13) Itse kääntäisin kohdan suoraan alkuperäisestä heprean kielestä näin: "Mutta niin kuin pistaasista ja tammesta jää kaadettaessa kanto, niin myös kansasta jää kanto, joka on pyhä siemen."

Historiallisesti tämä Jesajan kutsumisnäyn lopussa mainittu pyhä siemen tarkoittaa sitä osaa Juudan kansasta, joka jäisi suuren tulen ja karkotuksen jälkeen tähteeksi ja palaisi Baabelin pakkosiirtolaisuudesta takaisin kotiin. Kansan pieni jäännös olisi se terve kanto, josta kasvaisi uusi, Jumalaa pelkäävä suku.

Mutta tuo kohta ei tyhjene juutalaisen kansan historiallisten vaiheiden ennustamiseen. Syvimmiltään se kertoo meille Jeesuksesta. Baabelin pakkosiirtolaisuudesta 500-luvun lopussa eKr. palanneen juutalaisen kansan keskelle syntyisi se jo paratiisissa luvattu vaimon siemen, joka polkisi rikki käärmeen pään. Juudan kansan keskelle syntyvä Jeesus Kristus on se pyhä siemen, josta kasvaa uusi, Jumalaa pelkäävä suku.

Me, Jeesuksen uskovat ja Häneen kastetut, olemme syntyneet tuosta luvatusta Pyhästä Siemenestä, Jumalan Sanasta, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Herran omina ja kaitaa ristin tietä kulkevina meidän ei tarvitse pelätä rangaistusta ja tuhoa, kadotusta ja tuomiota. Meille kuuluva rangaistus oli jo Herramme ristin päällä Golgatalla. Tuomion sijasta saamme armosta lahjaksi täydellisesti eläneelle Jeesukselle kuuluvan taivaspalkan.