JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Jeesus ei vastaa
Matt. 15

 

Hartauskirjoitus Todistaja-lehteen 10.6.2010

Matteuksen evankeliumissa (Matt. 15:21-28, rinn. Mark. 7:24-30) kerrotaan kanaanilaisesta naisesta, joka pyysi Jeesukselta apua riivaajaan vaivaamalle tyttärelleen. Aluksi Herra ei vastannut mitään tämän pyyntöihin. Lopulta vaimo sai kuitenkin vastauksen ja avun tyttärelleen. Katselemme ja tutkimme nyt tätä alkutilannetta; hetkeä, jossa emme ole vielä nähneet ja kuulleet vastausta rukoukseemme.

Jeesus sanoo: - Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. 10. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. (Luuk. 11:9) Johanneksen evankeliumista voimme lukea Herramme toisen lupauksen: - Totisesti, totisesti, Minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on Hän sen teille antava Minun nimessäni. (Joh. 16:23)

Voiko tuo olla totta ja pitää todella paikkaansa? Eivätkö Jeesuksen opetuslapset ole joutuneet maailman sivu kestämään mitä erilaisimpia ja ajoittain mitä syvimpiä vaikeuksia, tuskia ja ahdistuksia. Eivätkö rukoukset tunnu usein kaikuvan kuuroille korville? Eikö myös monen meidän Jeesuksen oman ruumiissa - tai lähimmäisemme elämässä - ole pistävää piikkiä, joka ei tunnu mihinkään katoavan, vaikka kuinka Jeesuksen nimessä rukoilisimme?

Sairaus, niin ruumiin kuin mielenkin, konkurssi, työttömyys tai avioero, kuolema tai elämän muut raskaat hetket koskettavat myös Jeesuksen omia. Miksi rukoukseeni ei tunnu tulevan vastausta? Olenko tehnyt jonkin synnin, josta Herra minua nyt rankaisee? Ansaitsenko tällaisen kohtalon? Onko Jumala hylännyt minut, ottanut suojelevan kätensä minun päältäni pois? Jos kerran Jeesus on tullut maan päälle antamaan meille yltäkylläisen elämän ja rauhan, niin miten minulla voi sitten olla tällainen tuska ja ahdistus?

Hyvä ja kaikkivaltias Jumalamme, Herra Jeesus Kristus, ei ole hylännyt omiaan silloinkaan, kun tässä ajassa en näy mitään muutosta parempaan. Vapahtaja pitää huolen lapsistaan kaikissa vaiheissa: myös silloin, kun emme saa tahtomaamme vastausta. Tässä vajavaisuuden ajassa kristitty elää Jumalan sanan varassa - ei sen varassa, mitä silmiin näkyy ja miltä itsessä tuntuu. Tämä ikuisuuteen valmistautumisen pikakurssi, jota myös elämäksi kutsutaan, ei ole syvimmiltään muuta kuin koulutusaika tulevaa taivasta varten. Elämme kukin hetken tässä ajassa, jotta oppisimme jättäytymään Jumalan Raamattuun kirjoituttamien varmojen ja kestävien lupausten varaan.

Jumalan sanan äärellä voimme hyväksyä sen väistämättömän totuuden, että turmeluksen ja synnin tähden tämä maallinen majamme puretaan vuorollaan meiltä jokaiselta. Meiltä riisutaan ja otetaan pois kaikki ajalliset lahjat. Taivas ei tule pysyvästi tähän maailmanaikaan. Hetkittäin saamme kuitenkin jo täällä alhaalla nauttia maistiaisia taivaan autuudesta: erityisesti seurakunnan keskellä kokonaisen ja lyhentämättömän Jumalan sanan saarnaa kuullessamme, synninpäästön vastaanottaessamme, Herran Pyhää Ehtoollista nauttiessamme ja armon Herraa Golgatan ristin verestä ja riemullisesta ylösnousemuksesta ylistäessämme.

Mutta omassa henkilökohtaisessa elämässämme rauha, onnellisuus ja lepo eivät tule tässä ajassa vielä koskaan päätökseen. Täällä me elämme kipeällä sydämellä niinä kaikkein parhaimpinakin hetkinä. Uskovat luottavatkin sanan lupaukseen iankaikkisesta autuudesta ja täydestä onnesta vasta ajan rajan tuolla puolen. Tuo autuus ja päättymätön paratiisielämä on ansaittu ja lahjoitettu meille kokonaan ja yksin Herramme Jeesuksen Kristuksen synnittömän elämän ja viattoman kärsimyksen kautta.

Kerran kirkkauden valtakunnassa Kristuksessa autuailla on myös silmillään nähtävinä ja toteutuneina kaikki Jumalan lupaukset. Tähän luottamukseen saat sinäkin, hyvä kuulijani, kaikkien ahdistuksiesi ja tuskiesi keskellä turvallisesti jäädä. Herramme rakkaassa nimessä ja kalliissa sovitusveressä saat uskoa koko syntiturmeluksesi anteeksi. Hänen riemullisen ylösnousemuksensa kautta myös sinun hautasi tulee kerran tyhjenemään. Tämä on varmasti totta. Aamen.