JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Herran palvelukseen kutsuttuna
 
 
Kutsu Jumalan valtakuntaan -sunnuntain (3 shel) rippipuhe ja saarna
 
Raamatunkäännös: KR 1933/38
 
JÄSENNYS
1. MISTÄ NOUSEE HALU JUMALAN SANAN ETEENPÄIN VIEMISEEN?
2. KULLAKIN ON OMA PAIKKANSA
3. TODISTAMMEKO IHMISEN USKOSTA VAI PUHUMMEKO JEESUKSESTA?
4. JEESUS KIRKASTUU HEIKKOUDEN KESKELLÄ
5. RUKOUS ON EVANKELIOIMISTYÖN PERUSTA
 
 
RIPPIPUHE
 
Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Tänään on kolmas sunnuntai helluntaista. Päivän otsikko on ’Kutsu Jumalan valtakuntaan’. Ajallisen elämän tehtävät ja houkutukset estävät monia ottamasta vastaan Jeesuksen kutsua. Joka epäröi ja vitkastelee, menettää tarjotun tilaisuuden. Pyhä Henki kutsuu kuitenkin sanan kautta tänäänkin jokaista: ”Älä paaduta sydäntäsi, vaan kuule Herran sana.” Jumalan sana näyttää todeksi synnin ja jumalattomuuden. Herran sana tuo meille myös evankeliumin, syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.
 
Erityisesti niillä, jotka ovat jo pitkään olleet uskossa ja Herran tiellä, on joskus suuri kiusaus ajatella synnistä vain jotenkin abstraktisti, yleisellä tasolla. Tosiasia on kuitenkin se, että me uskovaisetkin olemme synnintekijöitä myös arkipäivän elämässä.
 
Kuka meistä pitää sydämessään halpana Herran valtavia lupauksia täyshoidosta niin tässä ajassa kuin tulevassa? Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pelkäämme ja hätäilemme ajallisista asioista; rahojen loppumista, terveyden pettämistä ja ties mitä konkursseja ja vastoinkäymisiä. Jos olisimme uskossa täydellisiä, niin me emme pelkäisi tällaista. Jos todellisesti pelkäisimme Jumalaa ja Hänen sanansa halpana pitämistä, niin emme pikkusieluisesti murehtisi tämän pian tuhoutuvan maailman meille tuottamaa ahdinkoa tai oman pian maahan purettavan ja maatuvan ruumiimme raihnaisuutta.
 
Kuka meistä on pelkuruuden vallassa pitäessään vakan alla Herramme sanaa ja todistusta? Emme rohkene iloisin mielin kertoa Jeesuksesta ja todistaa totuudesta maailman keskellä. Sen sijaan olemme maailman keskellä, työpaikoilla, oppilaitoksissa, naapurustossa, sukulaisten joukossa, joskus jopa oman perheemme parissa, hiljaa ja vaiti niinä hetkinä, kun voisimme tuoda esiin Jumalan kunnian ja totuuden Jeesuksessa. Häpeämme Jeesuksen nimeä ja sanaa. Joskus jopa nauramme maailman mukana kaksimielisille vitseille ja muille ruokottomuuksille.
 
Kuka meistä rikkoo neljättä käskyä jättäessään vanhempansa vaille heidän tarvitsemaan hoivaa ja huoltoa? Kuka rikkoo yhteiskunnan lakeja, vähintäänkin ylinopeutta ajamalla? Kuka rikkoo lähimmäistään vastaan kantamalla sydämessään kateutta ja katkeruutta? Päästelemällä suustaan pahoja sanoja, joskus jopa lyömällä ja potkimalla? Kuka kovasydämisesti ja välinpitämättömästi antaa lapsien verenvuodattamisen jatkua aborttien kautta, ilman että laittaa tikkua ristiin näiden puolustuskyvyttömien ihmislapsien hengen pelastamiseksi?
 
Kuka meistä elää oman lihallisen ja irstaan sydämen vallassa? Jos ei suoranaisesti haureudessa tai huoruudessa avioliiton ulkopuolisissa sukupuolisuhteissa, niin sydämessä ja silmissä kuitenkin. Kuka varastaa työnantajaltaan ja yhteiskunnalta verotuksessa ja sosiaalietuuksien väärinkäyttönä? Kuka valehtelee ja kertoilee puolitotuuksia? Jättää asian kannalta keskeiset tiedot kertomatta niin, että kuulija jää väärään luuloon asian suhteen? Kuka himoitsee kaikkea sitä, mikä ei itselle kuulu?
 
Et sinä, hyvä uskova kuulijani, ole itsessäsi sen parempi tai pyhempi kuin maailman valheessa elävät ihmisetkään. Samaa mätää ja jumalatonta lihaa se olet sinäkin. Niin kuin olen minäkin. Käykäämme siis totuudenmukaisesti tunnustamaan syntimme ja syyllisyytemme kaikkinäkevän ja -tietävän Jumalan kasvojen edessä. Teemme synnintunnustuksen sanoin, joka alkaa sanoin: ”Minä vaivainen syntinen ihminen”.
 
 
SAARNA
 
1. MISTÄ NOUSEE HALU JUMALAN SANAN ETEENPÄIN VIEMISEEN?
 
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tämän sunnuntain otsikko on 'Kutsu Jumalan valtakuntaan'. Tärkeintä tässä on se, että olemme itse kutsuttavien joukossa, emmekä hylkää ja torju tuota taivaan lähettiläiden välittämää kutsua. Käsittelen tässä saarnassa tätä Jumalan valtakuntaan kutsumista kuitenkin tällä kertaa ensisijaisesti kutsujana toimivan kristityn näkökulmasta.
 
Apostoli Paavali kirjoittaa (Filippiläiskirjeen toinen luku) : "… Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä, 15. että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa, 16. tarjolla pitäessänne elämän sanaa…" (Fil. 2:13-16)
 
Paavali pitää vastaansanomattomana tosiasiana sitä, että Jeesukseen kastettu ja kasteensa mukaisesti uskova sekä kilvoitteleva kristitty loistaa pimeän maailman keskellä. Erityisesti se tulee näkyviin siinä, että uskova pitää esillä elämän sanaa eli puhuu Raamatun Jeesuksesta.
 
Jeesuksen usko näkyy siinä, että uskovalla on hätä niiden ihmisten sieluista, jotka eivät usko Jeesukseen. Jeesuksen risti hirvittävine tuskineen, hylätyksi tulemisineen, pilkkoineen ja kirouksineen vahvistaa sen, että helvetti on olemassa. Ja jokainen, joka hylkää Jumalan sanan, myös sinne kadotukseen joutuu. Uskova tuntee halua olla mukana sellaisessa työssä, jossa ihmisiä johdatetaan Jumalan sanan äärelle ja Jeesuksen uskoon.
 
Halu pitää esillä elämän sanaa nousee siitä, että on itse saanut osakseen käsittämättömän suuren armon ja lahjan: on saanut syntinsä anteeksi ja tullut pelastetuksi helvetistä, jonka olisi oikeudenmukaisesti ansainnut. Ehtoollispöydässä tämä tulee konkreettisesti esille: "Katso, tämä on koskettanut sinun huuliasi; niin on sinun velkasi poistettu ja syntisi sovitettu". (Jes. 6:7) Profeetta Jesaja sai kuulla nämä sanat sekä nähdä että tuntea, miten Herran enkeli otti alttarilta hehkuvan kiven ja kosketti sillä Jesajan huulia. Kun sinun huulesi koskevat pyhitettyyn eli siunattuun ehtoollisleipään ja -viiniin, niin saat maistaa, syödä ja juoda, Golgatan alttarilta tuleva uhria. Tuo Jeesuksen ruumis ja veri hehkuu rakkautta sinua kohtaan. Sinut olisi tullut hukuttaa ja kadotukseen heittää, mutta Jeesus otti sinun puolestasi - ja minun puolestani - vastaan Pyhän Jumalan hehkuvan vihan kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan.
 
Tämä syntien täysi ja ehdoton anteeksiantamus herättää halun toimia itsekin evan­keliumin julista­ja­na, viestin eteenpäin viejänä. Jesaja jatkaa taivasnäkynsä kertomista: ”Minä kuulin Herran äänen sanovan: "Kenenkä minä lähetän? Kuka menee meidän puolestamme?" Minä sanoin: "Katso, tässä minä olen, lähetä minut".” (Jes. 6:8)
 
 
2. KULLAKIN ON OMA PAIKKANSA
 
Jokaista meitä ei ole tarkoitettu kaduille traktaatteja jakamaan tai pakanakansojen keskelle lähetystyötä tekemään tai seurakunnan saarnavirkaan armonvälineitä hoitamaan. Kullakin oma on paikkansa ja kutsumuksensa. Mutta jokaiselle Herran kohtaamalle ja armahtamalle syntyy halu jakaa tuota anteeksiantamuksen sanomaa eteenpäin. Itse syntinsä anteeksisaanut ja Jeesukseen nimeä kiittävä haluaa ja rukoilee, että muutkin kuulisivat Jumalan sanan: tunnustaisivat syntinsä, uskoisivat Jeesukseen ja kiittäisivät Herraa.
 
Yhden seurakunnan jäsenen paikka on toimia erityisesti esirukoilijana, toisen merkittävän taloustuen antajana, kolmannen tilaisuuksien kokoonkutsujana, neljännen postitusrenkaan sihteerinä, viidennen kanttorina, kuudennen pyhäkoulunopettajana, seitsemännen suntiona, kahdeksannen emäntänä, yhdeksännen salin tuolien ja pöytien järjestelijänä, kymmenennen tiedottajana, yhdennentoista sairaiden ja heikkojen luona käyvänä, heitä auttavana sekä rohkaisevana, ja niin edelleen. Erilaisten tehtävien määrä on suuri.
 
Jonkun tehtävänä voi olla hoitaa lapsia, että toinen perheenjäsen voisi sinä päivänä hoitaa seurakunnan keskellä omaa palvelustehtäväänsä. Kaikkia erilaisia seurakuntaruumiin jäseniä tarvitaan, ja yhden tehtävä ei ole toista parempi tai arvokkaampi, vaikka ne erilaisia ovatkin. Jos yksikin ketjun lenkki puuttuu tai murtuu, niin ketju on silloin poikki, eikä ole enää käyttökelpoinen. Samoin seurakunnassa sekä sen lähetys-, evankelioimis- ja diakoniatyössä tarvitaan jokaisen panosta. Turhia ja tarpeettomia jäseniä ei Herra ole laumaansa ja ruumiinsa jäseneksi kutsunut, ei ensimmäistäkään.
 
Niin kuin Jesaja sai tämän anteeksiannon jälkeen tehtävän julistaa Herran sanaa, niin myös kristilliselle seurakunnalle on annettu sama tehtävä: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä Minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20) 
 
Tarkkaan ottaen tämä tehtävänanto tuli apostoleille, joiden viranhoitoa seurakunnan paimenet jatkavat. Pastorien tehtävänä on niin kastaa kuin opettaa kastettua seurakuntaa pitämään kaikki, mitä Herra on käskenyt. Evankelistan, profeetan, diakonin tai muun seurakunnan jäsenen velvollisuus ja tehtävänä ei ole vastata siitä, että Jumalan sana tulee kokonaisuudessaan opetetuksi ja saarnatuksi. Erityisesti tämä kaste- ja opetusvastuu koskee siis apostoliseen saarnavirkaan kutsuttuja, mutta myös laajemmin koko seurakunnalla on vastuu siitä, että tämä tehtävä tulee hoidettua. 
 
Muutkin kuin paimenet voivat ja saavat tuoda esiin sen, minkä he ovat sydämelleen saaneet. Sen sijaan muut kuin paimenet eivät ole vastuussa esimerkiksi siitä, että kaikki harhaopit tulevat paljastetuiksi ja tuomituiksi. ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.” (Jaak. 3:1) Vaikka seurakunnan keskellä kaikkien tehtävä ei olekaan opettaa, niin suhteessa maailmaan jokainen kristitty edustaa Kristusta. Jeesukseen kastetun tehtävä on olla Jumalan sytyttämänä lamppuna. Tuo Jumalan valo on nimenomaan Sanan eli Pyhä Raamatun valoa: "Sinun Sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni." (Ps. 119:105)
 
 
3. TODISTAMMEKO IHMISEN USKOSTA VAI PUHUMMEKO JEESUKSESTA?
 
Kun kuulemme sanan 'evankelista' tai 'evankelioimistyö', niin mieleemme saattaa nousta ns. vapaiden suuntien kokoukset, joissa todistetaan omasta uskoontulosta tai jostakin muusta ihmeellisestä tapahtumasta omassa elämässä. Mutta syvimmiltään evankeliumin julistamisen ei ole oma uskoontulokertomus tai joku muu ihmekertomus meidän ajassamme. Evankelioiminen ei ole ensisijaisesti ihmisen uskosta tai uskon ajallisista seurauksista puhumista. Evankelioimisen ydin on sen sijaan Jeesuksen eli Jumalan Sanan esillä pitämistä.
 
Uskosta kertominen ei itsessään ole lopulta mitenkään tavoitelta­vaa. Jokainenhan uskoo johonkin: Ateisti­ uskoo, että Jumalaa ei ole. Agnos­tikko eli epäilijä uskoo, että mahdollisesti olevasta yli­luon­nollisesta ei voi tietää mitään. Muslimi uskoo Koraaniin ja sen opettamaan Allahiin jne. Ihmisusko tai sen määrä ei ole itsessään ole: Ratkaiseva tekijä on uskon kohde, ei uskon lujuus tai heikkous.
 
Uskosta todistamisen sijasta meidän päätehtävämme on kertoa Jeesuksesta. Kun Herramme ja Vapahtajamme saa sanojamme - lain ja evankeliumin - kautta tulla ihmisen luokse, niin tämä Jumalan sana voi vaikuttaa sen, että kuollut herää hen­kiin, surmapaikalle hoippuva kääntyykin takaisin elä­män tielle. Toki ei ole kiellettyä puhua myös siitä, mitä tuo Jumalan sana on minussa tai jossakin muussa kristityssä vaikuttanut. Mutta uskon hedelmistä puhuminen on riskialtista: Mahdollisuus liioitteluun on ilmeinen. Samoin tänään nähtävillä olevat uskon hedelmät, tarkoitan tässä Jumalan sanan näkyviä vaikutuksia ihmisessä, saattavat jo huomenna olla silmistämme kadonneet.
 
Mutta jos puhumme Raamatun Jeesuksesta, Hänen rististään ja ylösnousemuksestaan, niin se on varmaa ja kestävää, eikä sitä totuutta mitkään maailmaan tuulet tai ihmisten lankeemukset voi tyhjäksi tehdä. Kun puhumme Raamatun lakia ja ristin evankeliumia, niin se on se Jumalan voima, jolla Hän pelastaa ja auttaa. 
 
 
4. JEESUS KIRKASTUU HEIKKOUDEN KESKELLÄ
 
Jeesukses­ta voi kertoa kah­della taval­la: sanoin ja teoin. Sanojemme ja elämämme suhde toisiin­sa on erittäin tärkeä. On turha pu­hua sellaisesta, mikä ei ole totta omassa elämässä ja sydämes­sä. Rehel­lisyys ja luotetta­vuus, totuudenmu­kaisuus, on paljon tärkeämpää kuin suuret ja kauniit sanat. Jos itse epäilee jotakin tai on jostakin asi­asta epävarma, niin se on paras tun­nustaa.
 
Jos itse on jossakin asiassa heikko ja lan­keamisaltis, niin sitä ei pidä piilottaa ulkokul­taisen kuoren alle. Juuri oman vajavaisuutensa keskellä voi kaikkein kirkkaimmin tuoda esiin sen, että Jumalan sana on totta - silloinkin, kun sitä ei kokonaan ymmärrä; eikä sitäkään, minkä ymmärtää, kykene itse täyttämään. Jeesus on vahva, vaikka minä heikko olenkin. ”Te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapai­ksi.” (Joh. 8:32) Evankeliumi, Jumalan ilmoitettu sana, Pyhä Raamattu, on Jumalan voima, eivät suinkaan vajavaiset ihmiset. 
 
On sanottu, että Jeesukseen uskovan ihmisen elämä on viides evankeliumi. Tässä on siis hyvä muistaa, että jokaisen ihmisen, myös usko­van, elämä on hyvin vajavaista. Jokaises­sa meissä on syntiä, jokainen meistä lankeaa monessa asias­sa aina kuole­man hetkeen asti. Raamatun sana on sen sijaan luotettavaa ja totta alusta loppuun, toisin kuin meidän elämämme.
 
Usein kaikkein vaikeinta on kertoa Jeesuksesta kaik­kein lähimmille, omille perheenjäsenille, joiden edessä ei voi pitää yllä mitään kiillotet­tua ulkokuorta. Toi­saalta juuri tuo syntisyyden läpi­tunkevuus antaa kaik­kein varmimman ja turvalli­simman pohjan evanke­liumille: Juuri siksi minä tarvitsen Jeesusta ja Häneen uskon, koska olen niin syntinen ja vajavainen! 
 
 
5. RUKOUS ON EVANKELIOIMISTYÖN PERUSTA
 
Hyvä lähtökohta kaikkeen evankelioimis- ja lähetys­työhön on myös seuraava: ’Kerro ensin Jeesukselle ih­misestä, sitten ihmiselle Jee­sukses­ta.’ Kukaan meistä ei voi käännyttää ketään uskomaan Jeesukseen - pelastavan uskon vaikuttaa yksin Jumalan Pyhä Henki Raamatun sanaa ja sakramentteja välikappaleena käyttäen missä ja milloin tahtoo. Mei­dän Herran opetus­lasten tehtävä on­kin olla vain lähettiläitä. Varsinainen työntekijä, aikaansaaja ja vaikuttaja on itse Jumala. 
 
Jokaisella Jeesuksen omalla on oma ainutlaa­tuinen ja ainutkertainen tehtävä ja kutsumus tässä maail­mas­sa. Ei ole kahta, jolla olisi täs­mälleen saman­lainen tehtä­vä. Siksi mitään ohjeita siitä, mi­ten ilosanomaa Jee­suksesta toisille ih­misille voi vie­dä, ei voi noudat­taa kaavamaisesti. Tärkeintä on olla kuulolla, rukousyh­teydessä itse Työnanta­jaan. Mitä paremmin tunnemme Jumalan sanan, Raa­ma­tun, sitä hel­pompi meidän on myös kuulla yksit­täisinä elämämme hetkinä, mitä Juma­la haluaa tässä tilanteessa sanoa minulle tai tuolle toiselle ihmisel­le.
 
Rakkaus on kekseliäs. Mietipä, mitä kaikkia keinoja rakastunut voi käyt­tää ilmaistakseen tunteitaan sille, jota niin palavasti haluaa! Kun Jee­sus on saanut anteeksiantamuksen kautta sytyttää oman rak­kautensa sinun sydä­meesi, niin todellinen elä­män luovuus voi olla silloin käy­tössäsi kertoessasi Jeesuksesta - persoonasta, joka on Totuus ja Rakkaus!