JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Oikea jumalanpalvelus Herran huoneessa

 

Herran huoneessa -sunnuntain (2 sj) saarna

 
Raamatunkäännös KR 1933/38

 

1. JUMALANPALVELUS PARATIISIS­SA

Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Tänä toisena joulun jälkeisenä sunnuntaina puhumme Herran huoneesta eli paikasta, johon Herran kansa kokoontuu jumalanpalvelukseen kohtaamaan elävän Jumalan. Jumalanpalvelukseen liittyy erottamattoman osana myös pappeus. Sakarjan kirjan luvussa kolme Herra Sebaot sanoo ylipappi Joosualle näin: ”Jos sinä vaellat Minun teilläni ja hoidat Minun säätämäni tehtävät, saat sinä myös tuomita Minun huonettani ja vartioida Minun esikartanoitani.” (Sak. 3:7)

Jerusalemin temppeli toimi lähes tuhat vuotta jumalanpalveluspaikkana ja Herran huoneena; paikkana, missä syntinen ihminen sai uhrin kautta Jumalalta anteeksiannon ja armon. Mutta mitä arvelet, missähän mahtoi olla maailman ensimmäinen Jumalan kohtaamisen paikka? Missä oli ensimmäinen seurakunta, joka kokoontui tiettynä aikana tiettyyn paikkaan, jossa Herra sanansa ja armonvälineidensä eli sakramenttiensa kautta kohtasi ihmisen?

Uskonpuhdistajamme Martti Luther opettaa Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityk­ses­sään, miten Jumala loi seurakunnan sanansa ja sakrament­tiensa kautta paratiisissa ennen syntiinlankeemusta. Kirkko oli olemassa heti ihmisen luomisesta alkaen. Raamatussa sanotaan, että Jumala asetti Aadamin paratiisiin. Tuo asettaa-sana tarkoittaa nimenomaan jumalanpalvelusvirkaan eli paimenvirkaan asettamista.

Paratiisissa Aadam ja Eeva viettivät järjellistä jumalanpalvelusta eläen Jumalan yhteydes­sä. Erityisen ilmaukse­nsa tämä jumalanpalve­lus sai tietty­nä päivänä ja tietyssä paikassa. Päivä oli sapatti, viikon viimeinen päivä, jonka Jumala oli luomistyönsä jälkeen pyhittänyt. Erityinen paratiisin jumalanpalveluspaikka, sakraalitila, oli kahden paratiisin keskellä olevan puun juurella. Nuo kaksi puuta olivat elämän puu ja hyvän- ja pa­hantiedon puu. Tämän alkujumalanpalveluksen jälkiä on vieläkin nähtävissä monien pakanakansojen, myös muinaisten suomalaisten, ns. pyhien puiden perinteessä. Myös meidän joulukuusemme saarnaa syvimmältään elämän puuta.

Jo paratiisissa oli siis myös saarnavirka, johon Aadam oli kutsuttu ennen Eevan luo­mista. Aadamin piti hoitaa virkaansa elämän puun hedelmän jakamisella, joka on myös esikuva meidän ehtoollisestamme. Kun me syömme ja juomme ehtoollispöydässä Kristuksen tosi ruumiin ja tosi veren, niin syömme siinä paratiisin elämän puun hedelmää, ikuisen elämän ruokaa. Aadamin saarnaviran erityisenä sisältönä oli huolehtia siitä, että sen sijaan kukaan ei syönyt hyvän- ja pahantiedon puusta. Jumala ei ollut kertonut selitys­tä siihen, miksi hyvän- ja pahan­tiedon puu oli paratii­sin keskelle laitettu tai miksi siitä syöminen tuottaisi kuoleman. Juuri siksi tuon puun juurella oli hyvä viettää jumalanpalvelusta. Siellä Aadam ja Eeva saat­toivat kiittää ja ylistää Juma­lan hyvyyttä, osallistua Jumalan sanaan ja sakramenttiin ja osoittaa uskonsa ja luottamuksensa ylistyk­sessä ja palvonnassa hänelle. Lutherin mu­kaan elämän puun sakramentti nautittiin kuten nykyinen ehtoollinen. Hyvän- ja pa­hantiedon puun sakramentti taas "nautittiin" siten, että siitä ei syöty. (Lutherin Genesis-kommentaari, luvut 1-7. Jari Kekäle: "Olemme yksi ruumis Kris­tuksessa. Mikä on juma­lanpalvelus­seura­kunta?" Suomen Lut­her-säätiön Aa­mutähti ‑trak­taat­tisarja nro 7, 2001.)

Hyvän- ja pahantiedon puun hedel­mää nimenomaan ei nautit­tu, vaan kielletyn hedelmän syömättömyys oli ihmi­sen rakkauden, palvon­nan, kuuliaisuuden ja totte­levaisuuden osoitus Luojaansa kohtaan. Pidät­täy­tymäl­lä siitä ainoasta asiasta, minkä Jumala oli ihmiseltä kieltä­nyt, ihminen osoitti olevansa oi­keassa rakkaus- ja kunnioitus­suh­teessa Herraan­sa. Tämä oli oikean juma­lanpalveluksen nimenomainen sisältö: Jumalan sanaan sitoutumi­nen ja siihen suorastaan sokeasti luottaminen.

 

2. JUMALANPALVELUSUUDISTUS

Luci­fer, ylpeyteen ja itsekorotuk­seen langennut para­tiisin vartija­ke­rubi (Hes. 28), sai Eevan ja Aada­min muuttamaan paratiisin jumalan­pal­veluksen sisältöä; saarnaviran hoitajan henkilöllisyys sekä sakra­men­tin nauttimi­nen elämän puusta ja kielle­tyn hyvän- ja pahantiedon puun hedel­män maistamatto­muus heitti­vätkin kiusaajan houku­tusten jälkeen härän­pyl­lyä. Jumala ei ollut asettanut Eevaa sanan ja sakramentin virkaan, vaan Aadamin.

Uusi juma­lanpal­velus­järjestys näytti ulkonai­sesti kuiten­kin monella tapaa entisenkal­taisel­ta: Ko­koontuminen entiseen tapaan paratii­sin keskellä olevi­en puiden juurelle ja hedelmän syöminen niin kuin ennen­kin. Itse asiassa muutos aiem­paan olikin lopulta aika pieni: Oliko sillä nyt niin suurta väliä, mistä puusta sitä söi? Eikö ollut lopulta aivan riittä­västi se, että halusi kunnioittaa Jumalaa kokoon­tumalla paratii­sin keskellä olevien puiden juurelle ja ylipää­tänsä nauttia siinä jonkun puun hedel­mää? Ja sitä paitsi sen jälkeen, kun Eeva ja Aadam olivat molemmat syöneet kielletystä puusta, oli koko paratiisin yleinen mielipide sen kannalla, että tuosta puusta oli hyvä syödä!

Saatana, Jumalan vastustaja, ei siis suinkaan halunnut koko­naan lopet­taa jumalanpal­velus­ta - vain hieman uudistaa sitä. Ja näin on ollut sivu koko maailman historian. Tämän maailman ruhtinaan valtapiirissä olevat ihmiset ovat aina ja kaikkial­la kokoontuneet erilaisiin jumalan­palvelus- ja pal­vonta­menoihin. Erilai­set uskonnolliset kultit ovat kukoista­neet ja kukoistavat yhä edelleen mitä moninaisimmissa muodoissaan joka puolelle maailmaa. Joissa­kin yhteiskunnis­sa us­konnolli­suus on avointa, esim. islamin valtapiirissä. Mutta sielläkin, missä vannotaan ateismin tai jonkun muun 'ismin' nimiin, tosiasiallisesti har­joitetaan us­kontoa. Äärim­mäisenä esimerkkinä tästä on ollut vaikkapa kommunistival­tioiden johtajien palvontakul­tit.

Ajatelkaam­me myös sitä vaka­vuutta ja hartautta, pal­vontaa ja fanaatti­suut­ta, mitä monet omasta mielestään uskon­nottomat länsimai­den ihmiset osoit­tavat vaikkapa suhteessa joihinkin urheilu­muo­toihin ja niissä huipulle päässeihin: jalka­pal­loon, jääkiekkoon, formuloihin jne. Yhteistä tälle kaikelle ihmisen uskon­nollisuu­delle ja omatekoiselle jumalanpalveluk­selle on se, että se on irrot­tautunut Jumalan nimen­omaisesta sanasta: käs­kyistä ja kielloista.

Ihmisen luomistarkoitus, palvella ja kunnioittaa oikeaa ja elävää Jumalaa ja pysyä Hänen ilmoittamassaan sanassa, ei ole kuitenkaan muuttu­nut. Tämä siitäkin huolimatta, että lankee­muksen jälkeen tilanne muut­tui olennaisesti niin ihmisen sisällä kuin hänen ympäril­lään. Kuten kaikki hyvin nahois­samme tunnem­me, paratii­sin autuus on kaukana ja kadoksissa – synti, sairaus ja kuolema, tuska, vilu ja hiki, ovat tulleet sijaan. Mutta juma­lanpalve­lustehtävän osalta tilanne on muuttu­maton. Luojam­me odottaa meiltä yhä edelleen rikku­matonta rakkaus- ja palvontasuhdet­ta Häneen, Isäämme. Perus­tilanne on sama kuin Aadamil­la ja Eevalla: Jumalan sana käskee ja kieltää, mutta meillä on suuri houku­tus ainakin vähän muutella noita Herran käskyjä.

 

3. EEVA – ENSIMMÄINEN NAISPAPPI

Aadam oli siis asetettu paimenvirkaan jo ennen naisen luomista. Eevan luomisen jälkeen Aadamin erityinen vastuu oli hoitaa sakramenttia ja saarnata seurakunnalleen eli vaimolleen Jumalan sanaa: ’Me saamme syödä tästä elämän puusta ja kaikista muistakin paratiisin puista. Mutta me emme saa syödä tuosta paratiisin keskellä olevasta toisesta puusta, hyvän- ja pahan tiedon puusta. Joka siitä syö, pitää hänen sinä päivänä kuolemalla kuoleman.’ Aadam hoiti ikävä kyllä saarnatehtävänsä huonosti, niin kuin sen jälkeen me kaikki muutkin paimenvirkaan asetetut olemme tehtävämme enemmän tai vähemmän huonosti hoitaneet.

Aadam ei ottanut kaitsijantehtäväänsä ja Jumalan sanan julistamista ja siinä pysymistä riittävällä vakavuudella. Seurakunta eli Eeva suostui kuuntelemaan paimenen äänen sijasta kiusaajan houkutuksia. Eeva ryhtyi maailman ensimmäiseksi naispapiksi, hoitamaan itse sakramenttia ja saarnaamaan miehelleen Aadamille, vaikka Jumala oli nimenomaan antanut Aadamille tehtävän hoitaa sakramenttia eli jakaa elämän puun hedelmää seurakunnalle sekä saarnata Jumalan sanaa. Mutta nyt Eeva ryhtyikin saarnaamaan ja hoitamaan sakramenttia: ’Kuule, Aadam, tämä hyvän- ja pahantiedon puu on ihana katsella ja suloinen antamaan ymmärrystä. Syö sinäkin tämän puun hedelmää, minä ojennan.’ Aadam, varsinainen tohvelisankari, lankesi vaimonsa mukana kohtalokkain seurauksin.

 

4. AADAMIN SYNTI ON SUUREMPI KUIN EEVAN

Aadamin synti oli huomattavasti suurempi ja kohtalokkaampi kuin Eevan. Aadam kutsuttiin ensin Jumalan puhutteluun, koska juuri hänet oli asetettu vastuuseen seurakunnastaan. Aadamin lankeemuksen rangaistus oli moninkertainen verrattuna Eevan saamaan rangaistukseen. Eevan lankeemus tuotti rangaistuksen vain naiselle: raskauden vaivat ja synnytyskivut, ja myös sekä halun että alamaisuusvelvoitteen miestä kohtaan. Mutta Aadamin lankeemuksen seuraukset koskivat hänelle itselleen tulevan hikisen ja tuskallisen työn lisäksi koko luomakuntaa: kuolema tuli maailmaan ja koko maa kirottiin tuottamaan orjantappuraa ja ohdaketta Aadamin - ei siis Eevan - lankeemuksen tähden.

Kaikkia kauhistanut kymmenen vuoden takainen Aasian katastrofi, Intian valtameren tsunami, johtuu tästä. Syy sille, miksi maa järisee ja luonnonvoimat tekevät hirvittävää tuhoaan, on kerrottu: ”Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi.” (1.Moos. 3:7) Ensimmäisen ihmisen Aadamin – ja siis nimenomaan Aadamin, ei Eevan - lankeaminen syntiin toi mukanaan kirouksen koko maailmalle, kaikille maailman kansoille. Kuolema ja hätä ovat seurausta ihmiskunnan kapinoinnista eli synnistä Jumalaa vastaan. Olemme jokainen Aadamin lapsia, ja ansaitsemme pahuudellamme kuoleman ja tuhon.

Aadamin lankeemus toi mukanaan ihmisen kuolevaisuuden. Ajatusleikkinä todettakoon, että jos Aadam ei olisi langennut vaimonsa mukana, niin silloin Aadam ei olisi koskaan kuollut, vaan ihmiskunta olisi jatkunut kuolemattomana hänen kauttaan. Valtaan liittyy aina myös vastuu. Siksi esimerkiksi piispan, joka rikkoo Jumalan sanaa ja järjestystä vastaan hyväksymällä naispappeuden, joka on hengellis-teologista homoseksuaalisuutta, synti ja syyllisyys on moninkertaisesti suurempi kuin naisen, joka ryhtyy saarnavirkaa hoitamaan. Me miehet olemme ensisijaisesti Jumalan edessä vastuussa naispappeudenkin synnistä.

 

5. TOINEN AADAM KESTI KOETTELEMUKSEN

Vanhasta Aadamista ei siis ollut ihmiskunnan pelastajaksi. Mutta kiitos ja ylistys Herralle, uudesta Aadamista, uuden ihmiskunnan alkajasta Jeesuksesta oli! Uusi Aadam, Jeesus, tuli korjaamaan tämän ihmiselle mahdottoman tilanteen. Jeesus pysyi kuuliaisena Jumalalle ja Hänen sanalleen, toisin kuin vanha Aadam. Jeesuksesta alkoi uusi ihmiskunta, joka ei enää ole kuoleman ja synnin orja. Jeesus voitti synnin vallan omalla täydellisellä elämällään. Jeesus voitti kuoleman vallan omalla viattomalla sijaiskärsimisellään ja kuolleista ylösnousemisellaan. Vanhasta Aadamista siinneet ihmiset kuolevat synteihinsä. Mutta uudesta Aadamista Jumalan sanan ja sakramenttien kautta Pyhän Hengen voimasta uudestisyntyneet elävät ikuisesti. Jeesukseen uskovalle ruumiin kuolema on portti taivaan riemuun. Uskosta osattomalle kuolema on kaiken hyvän ja koko elämän kauhea loppu, pelottava tuomion hetki.

Jeesus ei suostunut kiusaajan houkutuksiin, vaan pysyi uskollisena loppuun asti Jumalan sanalle. Ihmisen perussynti ja lopulta ainoa kadottava asia onkin epäusko Jumalan sanaa kohtaan. Kaiken muun ihminen voi saada anteeksi, mutta jos joku ei usko Jumalan sanaa, Raamattua, niin mitään ei ole tehtävissä. Sellainen ihminen on itse katkaissut yhteytensä Elämän antajaan, elävään Jumalan Sanaan, Kristukseen. Tuon perussynnin, epäuskon, näkyviä muotoja eli yksittäisiä ajatuksien, sanojen ja tekojen syntejä on monia. Ensimmäinen ihmiskunnan näkyvä synti oli naispappeus ja sen myötä toteutunut jumalanpalvelusuudistus, joka ensimmäisenä osoitti ja näytti sen, että ihminen oli sydämessään luopunut Jumalan sanasta.

Tuon jumalanpalvelusuudistuksen toinen nimi on epäjumalanpalvelus. Kirkon suurissa käännekohdissa on ennenkin taisteltu tästä asiasta. Kun alkuseurakunta alkoi viettää Herran ehtoollista, niin tämä naispappeus nousi taas näkyvästi esiin, houkuttamaan Jumalan lapsia pois Jumalan sanasta. Ei ole sattumaa, että niin monessa Uuden testamentin kirjeessä puhutaan tästä miehen ja naisen erilaisesta kutsumuksesta ja tehtävästä jumalanpalveluksen aikana ja saarnaviran hoitamisessa.

Jo ensimmäisellä kristillisellä vuosisadalla alkoi kiivas taistelu naispappeudesta, joka jatkui vielä useita vuosisatoja, niin kuin kirkkohistoriasta tiedämme. Useat oikeasta ja yleisestä eli katolisesta uskosta irtautuneet kristillisperäiset lahkot toteuttivat keskuudessaan naispappeuden.

Myös meidän aikanamme, lopun aikojen lopulla, juuri ennen Jeesuksen takaisintuloa maanpäälle, olemme taas saman taistelun keskellä. Tämä kaikki kertoo vastaansanomattomasti siitä, että Herramme riemullinen paluu on lähellä. Pian, aivan pian, rakas Vapahtajamme tulee kantamaan sylissään morsiamensa taivaan häähuoneeseen. Vain kevyt ja nopeasti ohi kiitävä on tämä ahdingon aika, jolloin Jumalan sanassa pysyvä seurakunta joutuu ahtaalle, koko maailman vihattavaksi Jeesuksen nimen ja Jumalan sanan tähden. Mutta se, joka vahvana pysyy loppuun asti, pelastuu. Aamen.