JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Kristian Scriver: Sielun Aarre

 

 

 

KRISTIAN SCRIVER: SIELUN AARRE

Kristian Scriver [1629-1693] oli saksalainen luterilainen pastori ja puhdasoppisuuden ajan keskeinen hartauskirjailija. Hänen pääteoksensa, viisiosainen postilla eli saarnakirja Sielun Aarre (saks. Seelen-Schatz), ilmestyi vuosina 1675-1696. Suomeksi sen käänsi Juho Saarinen. Suomenkielinen kolminiteiseksi painettu teos ilmestyi vuosina 1889-1891. Seuraavassa tekstissä Juho Saarisen suomennosta on kevyesti ajanmukaistettu.

 

SIELUN AARTEEN ENSIMMÄINEN OSA

Ihmissielun suuresta jaloudesta ja arvosta, sen surkuteltavasta syntiinlankeemuksesta ja siitä syntyneestä turmiollisesta kurjuudesta.

 

ENSIMMÄINEN SAARNA

Sielun oivallisuudesta ja arvosta sen luomiseen nähden. Mitä se auttaa ihmistä, jos hän voittaisi kaiken maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Taikka mitä antaa ihminen sielunsa lunastukseksi? (Matt. 16:26)

 

JOHDANTO

JÄSENNYS

§ 1-4: Opettajan virka on vaikea, kun tulee pitää huolta niin monesta sielusta

§ 5: Opettajien lohdutuksesta

§ 6-7: Sanankuulijat ovat velvolliset kuuliaisuuteen opettajiansa, erittäinkin uskollisia kohtaan

§ 8: Mitä tekijä tarkoittaa tällä Sielun aarteella ja sen sisällys

 

§ 1 Pyhä apostoli sanoo: Olkaa teidän opettajillenne kuuliaiset ja seuratkaa heitä, sillä he valvovat teidän sielujanne niin kuin ne, joiden pitää tehdä niistä luku. (Hepr. 13:17) Merkillinen puhe opettajille ja sanankuulijoille! Opettajille muistutetaan, ettei heitä ole käsketty vartioimaan hanhia ja lehmiä, vaan Jumalan seurakuntaa, jonka Hän on omalla verellään ansainnut. (Ap. t. 20:28)

Heille ei ole uskottu hopeata tai kultaa, helmiä tai kalliita kiviä, vaan ihmisten sieluja, jotka Jumala on luonut iankaikkiseen elämään ja Kristus Jeesus on kalliilla verellään ostanut omaisuudeksensa. Heidän tulee tehdä luku niistä, niin kuin haltuun annetusta kalliista tavarasta; Jumala tahtoo vaatia heidän kädestään ne, jotka heidän tähtensä joutuvat kadotukseen.

Sen tähden heidän tulee pitää huolta sieluista. Heidän tulee mitä suurimmalla uutteruudella ottaa virastaan vaari. Heidän tulee huolehtia, rukoilla, anoa, pyytää, kehottaa, varoittaa, opettaa, lohduttaa, harrastaa tätä tärkeätä tointa ja ajatella sitä yöt päivät. Heidän tulee, mikäli voivat, kaikella vakavuudella ja valppaudella estää, ettei yksikään ainoa sielu joutuisi kadotukseen.

 

§ 2. Oi vaikeata virkaa! Oi ihmisvoimain yli menevää huolenpitoa! Jokaisella ihmisellä on kylliksi tekemistä omasta sielustaan, kuten kaikki ne huomaavat, jotka vakavasti etsivät autuuttaan. Vilpittömän kristityn oma sydän tekee hänen elämänsä katkeraksi, koska se tarvitsee alituista valvontaa, alituista kuria, pidättyväisyyttä ja parannusta. Ja saarnaajan tulee valvoa, rukoilla ja huolehtia niin monen sielun edestä ja tehdä niistä luku! Totta tosiaan, kun usein tätä oikein mietin ja lasken sydämelleni, niin pintaani karsii, tuskanhiki nousee minuun ja usein soisin, etten ikinä olisi ruvennut saarnaajaksi.

 

§ 3. Niketiuksesta, Trierin arkkipiispasta, mainitsee kirkkohistoria seuraavaa: Kun hän oli jo korotettu piispan istuimelle, tunsi hän muutamia raamatunlauseita luettaessa jotakin raskasta laskeutuvan päänsä päälle ja hartioillensa. Muutaman kerran hän oli kädellänsä tavoittanut sitä, eikä kuitenkaan voinut huomata mitään, mikä hänelle tuotti tämän vaivan. Silloin hän tunsi kohta sen jälkeen suloisesti miellyttävän hajun. Hän tajusi tämän täytyvän merkitä piispanviran ja sielujen hoidon armoa, ja sen ohessa myös sen kuormaa.

Minä tiedän tapahtuneen eräälle elossa olevalle saarnaajalle, että kun häntä ensin vihittiin pyhään saarnavirkaan - ja sittemmin, kun hänet odottamattoman jumalallisen kutsumuksen kautta kutsuttiin toiseen paikkaan - häntä kummallakin kertaa rupesi värisyttämään, ikään kuin häntä olisi valeltu ämpärillisellä vettä päästä alkaen yli koko ruumiin. Niin hänen miettiessään tuota perin pyhää ja raskasta virkaa, mikä pantiin hänen päällensä ja ikään kuin laskeutui hänen niskoillensa, ei hän voinut pidättää kyyneleitään. Koko hänen ruumiinsa vapisi.

Niin siis nyt saarnavirka, johonka taitamatonta nuorisoa enimmäkseen lihallisesta mielestä niin paljon rientää, ei tuota iloa, vaan vaivaa, ei kunniaa, vaan rasitusta, ei nauramista, vaan valvomista. Papin kapasta ja kauhtanasta saattaisi sanoa niin kuin entinen kuningas päänkoristuksestaan: Jos joku tietäisi, mitä huolta, vaivaa ja vastuuta siinä on, eipä ottaisi hän sitä ylös maasta.

 

§ 4. Mutta jos saarnaviran hoitaminen milloinkaan on tuottanut rasitusta ja suurta vaivaa, niin antaa se sitä erityisesti näinä viimeisinä ja kauheina aikoina, jolloin maailman pahuus on niin suuri, pahennus niin monenkaltainen ja esteet niin monet. Uskollinen sielunpaimen ei enää melkein tiedä, miten rauhoittaisi omantuntonsa ja täyttäisi virkansa vaatimukset.

Jumalankieltäminen ja jumalattomuus leviävät kaikkialle ja pitävät sanaa pilkkana. Kirkkokuri on rappiolla. Ja missä innokas saarnaaja koettaa ja yrittää jotakin, minkä kautta hän luulee tuottavansa jotain hyötyä Jumalan kunniaksi ja kallisten sielujen varjelemiseksi, niin on heti kymmenen perkelettä hänen tiellänsä. Lisäksi maailma, saatanan uskollinen ystävä, estää ja häätää kaikin voimin, ettei vaan kovin monta sielua tulisi autuaaksi. Tämä on syynä siihen, että todellisesti uskolliset sielunpaimenet, jotka tietävät mitä heidän virkansa ja velvollisuutensa vaatii, toimittavat sitä huokauksella, itkulla ja valituksella, ja heitä näkee harvoin oikein iloisina.

 

§ 5. Kuitenkin saarnaviran hoitajilla on se lohdutus, että kaikkitietävä, armollinen ja laupias Jumala, joka tutkii sydämet ja munaskuut, on tyytyväinen heidän sydämensä pyhään, vilpittömään aikomukseen, heidän jumalalliseen intoonsa ja haluunsa, heidän uutteraan ahkeruuteensa ja työhönsä. Minä tiedän sinun työsi ja tekosi ja vaivasi ja köyhyytesi ja sinun kärsivällisyytesi, ja ettet sinä voi sietää pahoja, sanoo Vapahtajamme palvelijoillensa. (Ilm. 2:2)

Hän näkee ne kyyneleet, joita he salaa vuodattavat hävitetyn Siionin tähden. Hän kuulee heidän huokauksensa ja valituksensa. Hän mielistyy heidän uutteruuteensa ja työhönsä, eikä tahdo jättää sitä palkitsematta, vaikka toivottu tarkoitus ei aina tulekaan saavutetuksi. Uskollisen ja ahkeran Kristuksen palvelijan työ ei mene turhaan, vaikka siitä perkeleen ja maailman pahuuden takia ei aina tulekaan suurta silminnähtävää hyötyä.

 

§ 6. Yhtä paljon tulee myös sanankuulijoiden ottaa vaari pyhän apostolin lauselmasta ja ahkeroida ollakseen kuuliaisia uskollisille sielunpaimenille; sielunpaimenille, joita Jumala on armossansa heille antanut, seurata heitä eikä tottelemattomuudella ja jumalattomuudella saattaa heitä huokailemaan. Jos he ovat oikeaa laatua, niin he eivät etsi hoidettavaksensa uskottujen lammasten hopeata tahi kultaa, vaan heidän sielujaan.

Sydämellisesti he toivottavat heille iankaikkista autuutta ja sitä varten tekevät työtä. Sitä he valvovat ja sen vuoksi taistelevat niin perkeleen kuin pahan maailman kanssa, sen tähden he ovat joka päivä Jumalan edessä huokailemassa ja rukoilemassa. Kun nyt saarnaajat rakkauden vaatimina ja Pyhän Hengen vaikutuksesta niin ahkerasti valvovat ja pitävät huolta sanankuulijoittensa sieluista, kuinka paljon enemmän tulee heidän itsensäkin tehdä sitä, varsinkin kun heillä ei ole mitään kalliimpaa tavaraa kuin oma sielunsa? Jos sielu on tallella, on kaikki tallella; jos sielu on hukassa, on kaikki hukassa! Mitä se auttaa ihmistä, sanoo siunattu sielujemme Ylipaimen, jos hän kaiken maailman voittaisi, mutta saisi vahingon sielullensa? Jos nyt totellaan lääkäriä, joka pitää huolta terveydestä ja ajallisesta elämästä, miksi emme tahdo mieluisasti olla niille kuuliaisia, jotka valvovat meidän sielujamme?

 

§ 7. Ja vaikka kaikkien niiden, jolle Jumalan sanaa on saarnattu, täytyy tehdä siitä ankara tili Kristuksen tuomioistuimen edessä, kohtaa se kuitenkin erityisesti niitä, joille Jumala on antanut hengellisiä, uskollisia ja valppaita saarnaajia. Totisesti, paljon suurempi on oleva niiden kadotus, jotka ovat antaneet saarnaajiensa ahkeruuden ja uskollisuuden mennä turhaan. Heidän sielunsa saavat tuntea sitä suurempaa helvetin vaivaa, mitä enemmän Jumala on antanut heille välikappaleita ja tilaisuutta, ja mitä suurempaa ahkeruutta heidän paimenensa ovat täyttäneet sanankuulijoiden varjelemiseksi autuuteen.

 

§ 8. Tämän mukaan nyt täyttääkseni perin pyhää virkaani, niin paljon kuin tässä heikkoudessa on mahdollista, ja osoittaakseni sydämellistä haluani teidän sielujenne tallettamiseen, olen Jumalani nimessä päättänyt pitää sielusaarnoja.

Aluksi, ikään kuin valmistukseksi, sen voiman mukaan, minkä Jumala on antava, olen puhuva ihmissielun suuresta jaloudesta ja arvosta. Toiseksi puhun ihmisen surkuteltavasta syntiinlankeemuksesta ja siitä tulleesta katalasta kurjuudesta. Kolmanneksi saarnaan ihmissielun entiselleen saattamisesta ja uudistamisesta Kristuksen Jeesuksen kautta, ihmisen rististä, kärsimisistä ja kiusauksista.  Viimeiseksi puhun ihmissielun autuaallisesta erkanemisesta kuolevaisesta ruumiista, tulosta taivaaseen ja iankaikkisen autuuden nauttimisesta.

Me tahdomme Jumalan avulla tässä esittää koko kristinopin; sen mitä hartaalle sielulle on tarpeellista tutkistella ja tietää iankaikkisen elämän saavuttamiseksi. Mutta me rukoilemme kokosydämisesti Jumalaa, että Hän joka on antanut tahdon, ei kieltäisi meiltä toteutusta, Jeesuksen Kristuksen tähden. Aamen.