JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Uskova pelastuu, luopuva joutuu kadotukseen
Hebr. 10

 

Kuninkaasi tulee kunniassa -sunnuntain (2 as) rippipuhe ja saarna

Raamatunkäännös: KR 1933/38

 

Rippipuhe

Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa! Tänään on toinen adventtisunnuntai. Elämme nyt neljä viikkoa kestävää paastonaikaa, ns. pientä paastoa. Kristikunta valmistautuu ottamaan vastaan Herransa. Päivän otsikko on: Kuninkaasi tulee kunniassa.

Lutherin Vähän katekismuksen Isä meidän -rukouksen selitys toiseen pyyntöön kertoo meille, mitä Herramme tuleminen tarkoittaa arkipäivän elämässämme.

Toinen pyyntö: Tulkoon sinun valtakuntasi. Mitä se merkitsee? Vastaus: Jumalan valtakunta tulee kyllä itsestäänkin, ilman rukoustamme, mutta me pyydämme tässä rukouksessa, että se tulisi meidänkin luoksemme. Miten se tapahtuu? Vastaus: Taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armonsa vaikutuksesta uskomme hänen pyhän sanansa sekä elämme Jumalan omina täällä ajassa ja siellä iankaikkisuudessa.

Herra Jeesus Kristus tulee luoksemme tänäänkin Pyhän Henkensä voimalla sanan ja sakramentin kautta, uskon kautta sen voimme vastaanottaa. Mutta kerran ajan lopussa Kristus palaa takaisin maan päälle kaikille näkyvällä tavalla. Silloin loppuu uskomisen aika, ja alkaa näkemisen aika. Mutta nyt elämme vielä uskon aikaa. Siksi keskelle pimeyttä ja hätää sekä monenlaista ahdistusta Jeesuksen seurakunta saa kuulla uskoa vahvistavan ihanan lupauksen: Kerran sinun Kuninkaasi tulee kunniassa ja kirkkaudessa tuomitsemaan kaikki kansat! Herramme takaisintulo tarkoittaa ajan loppumista sekä viimeistä tuomiota.

Viimeisellä tuomiolla koko ihmiskunta - kaikkina aikoina eläneet kaikki ihmiset - erotetaan kahteen eri joukkoon. Oikealla puolella olevat saavat kuulla Herran ihanat sanat: "Tulkaa, Minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti." (Matt. 25:34) Vasemmalla puolella oleville Hän lausuu lopullisen kadotustuomion: "Menkää pois Minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." (Matt. 25:41)  

Siunatut erotetaan lopullisesti kirotuista. Kumpaan joukkoon sinä kuulut? Oletko siunattu vai kirottu? Jos tunnustat totuudenmukaisesti oman lihasi läpikotaisen turmeltuneisuutesi ja kadut syntejäsi, niin saat myös uskoa kaiken anteeksi Jeesuksen tähden. Olet Jeesukseen kastettuna ja uskovana Isän siunattu. Jos taas olet paatunut Jumalan täydellisyyttä vaativan lain edessä etkä kadu ja pyydä anteeksi pahuuttasi, niin olet kirouksen alla. Jos turvaat Jumalan edessä omaan elämääsi, omaan kilvoitteluusi, omaan uskonratkaisuusi, omaan pyhyytesi tai mihinkään sellaiseen, mikä on sinun omaasi, niin olet väärällä tiellä. Mutta jos turvaat itsesi ulkopuolelle, Jeesuksen täydelliseen elämään ja sovittavaan kuolemaan, uskot Jumalan muuttumattomiin armolupauksiin, niin olet siunattu.

Jumala ei halua yhdenkään syntisen kuolemaa ja kadotusta. Jumalan tahto on, että langennut kuulee täyden evankeliumin syntien anteeksiantamuksesta, uskoo ja saa elää. Herra kutsuu niin minua kuin sinuakin tänään parannuksentekijän paikalle tunnustamaan syntisyytemme ja hylkäämään paha elämämme Jeesuksen ristille naulittavaksi. Joka on tässä elämässä tunnustanut syntinsä, jättänyt ne Jeesuksen päälle ja Hänen kärsittäväkseen, ei enää kohtaa syntejään iankaikkisuudessa. Päinvastoin, se joka uskoo Jeesukseen, saa syntien anteeksiantamuksen lisäksi lahjaksi myös kaikki ne valtavat taivaan rikkaudet, jotka Jumalan rakkaalle ja siunatulle lapselle kuuluvat.

Käymme nyt sydämen katumuksessa Jumalan eteen. Tunnustamme perisyntisyytemme sekä siitä johtuvan epätäydellisen ja lankeemuksia täynnä olevan elämän.

SAARNA

Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Isän Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne!

"Sillä 'vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele; 38. mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen'. 39. Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi." (Hebr. 10:37-39)

Hebrealaiskirjeen kirjoittaja maalaa Pyhän Hengen johtamin sanoin ytimekkäästi eteemme kaksi ihmistä: Jeesukseen uskovan ja toisaalta Jeesuksesta luopuvan. Jeesukseen uskova pelastuu taivaan päättymättömään riemuun, Herran Sanasta luopuva eli vetäytyvä joutuu puolestaan tuhoon ja ikuiseen kadotukseen.

Pyhän Raamatun sanat eivät ole siis mitä tahansa sanoja, vaan aivan erityislaatuisia, pysyviä ja tosia. Erityisesti meillä seurakunnan paimenvirkaan asetetuilla on äärimmäisen vakava vastuutehtävä julistaa tätä autuuden tuovaa ja kadotukselta pelastavaa Jumalan sanaa: - Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi! Uskokaa ilosanoma Herran Jeesuksen Kristuksen sovittavassa ristinveressä! Älkää olko niitä, jotka jäävät synteihinsä ja siten paatuvat ja luopuvat elävästä Jumalasta. Älkää kieltäkö suullanne älkääkä kättenne töillä Jumalan Raamatussa ilmoittamaa muuttumatonta lakia omaksi tuhoksenne. Sillä se, joka luopuu Jumalan kirjoitetusta sanasta Raamatusta, luopuu samalla myös Jumalan lihaksi tulleesta Sanasta, Jeesuksesta.

Raamatun sana varoittaa, että erityisesti lopun aikoina monet kuitenkin luopuvat uskosta. "Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja…" (1. Tim. 4:1) Herran omina monien viettelysten keskellä pysyvät jäävät pieneksi vähemmistöksi, suorastaan marginaaliseksi hippuseksi suuren jumalattomuuden ja eksytyksen keskellä.  

"7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää, 8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, 9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua. 11. Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen, 12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen." (2. Tess. 2:7-12)

Jeesus opettaa myös suoraan samasta asiasta: "22. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut." (Mark. 13:22)

Omalle joukolleen Jeesus kuitenkin lupaa: "Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan." (Luuk. 12: 32) Nämä jakeet ovat juuri ennen niitä jakeita, jotka alttarilta evankeliumitekstinä jo kuulimme.  

Mistä sitten tietää kuuluvansa siihen joukkoon, joka ei ole jo tullut eksytetyksi? Jos kerran niin monet eksyvät, niin miten minä poloinen sitten voisin kestää pystyssä - jos tuhat kaatuu minun sivultani, kymmenen tuhatta oikealta puoleltani? (Ps. 91:7)

Palaamme vielä hetkeksi Toisen tessalonikalaiskirjeen sanoihin siitä laittomasta, "jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä 10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen".

Rakkaus totuuteen estää eksymästä. Tinkimätön ja viilaamaton pelastava totuus on vain siellä, missä julistetaan, opetetaan ja uskotaan sekä täysi laki että puhdas evankeliumi. Jos kummasta tahansa luovutaan, ei totuus enää ohjaa elämäämme.

Kansankirkon ongelma on nykyisin erityisesti kokonaisesta ja ehdottomasta laista luopuminen. Syntiä ei sanota ja saarnata enää synniksi. Silloin seurauksena on väistämättä maailman, perkeleen ja oman langenneen lihan viettelysten edessä luopumus; lopulta avoin sekä häpeämätön syntielämä. Pitkä on se lista asioista, joita kansankirkossa ei enää saarnata synneiksi, mutta jotka kuitenkin Jumalan pyhässä ilmoitussanassa Raamatussa ovat synneiksi kerrottu.

Jos lakia ei julisteta täytenä, seuraa siitä kuolema. Tästä kertoo myös profeetta Hesekielin kirjan 33. luku. Se on yksi Raamatun vahvimpia ja samalla suorastaan kau­histuttavim­pia kuvauksia Jumalan aset­ta­man paimenen ja vartijan teh­tävän vakavuudesta. ”Ja sinä, ihmislapsi! Minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. 8. Jos minä sanon jumalattomalle: jumalaton, sinun on kuolemalla kuoltava, mutta sinä et puhu varoittaaksesi jumalatonta hänen tiestänsä, niin se jumalaton kuolee synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin sinun kädestäsi. 9. Mutta jos sinä varoitat jumalatonta hänen tiestänsä, että hän kääntyisi siltä pois, eikä hän tieltänsä käänny, niin hän kuolee synnissänsä, mutta sinä olet sielusi pelastanut.” (Hes. 33:7-9)

Voiko tätä suurempaa vastuuta olla missään tehtävässä: "… hänen veren­sä minä vaadin sinun kädestä­si"? Syntisestä elämästä varoittami­nen ei ole ny­kyi­sin muo­tia. Päin­vastoin. Jokai­nen saakoon elää aivan niin kuin huvit­taa; niin kuin itse oi­keaksi näkee. "Äl­köön kukaan tulko sano­maan minulle mi­nun elämäntavastani mitään; kaik­kein vähiten kaipaan mitään ojen­tamista tai nuh­desaar­naa!" Maailma ja maailmanmieliset elävät ja ha­luavat elää va­paudessa ilman mi­tään ra­joittavia sääntöjä. Vaikka tosi­asias­sa tuo va­paus on synnin orjuutta. Maailma ei halua kuul­la ja ottaa vastaan totuutta: "Sinä elät vää­ryy­dessä ja synnissä. Si­nun on tehtävä elämän­tavastasi ja asenteista­si parannus! Käänny Perkeleen ja tämän maailman seuraamisesta kohti Jumalaa!"

Profeetta Hesekiel asetettiin oman hen­kensä uhalla puhu­maan kan­salle totuuden sanoja. Hä­nelle oli annettu paljon - hui­kaisevat tai­vas­näyt ja Herran sanojen kirkas kuuleminen. Mutta vastapainoksi Hesekieliltä myös vaadittiin pal­jon. Ke­nelle on paljon annettu, siltä myös pal­jon vaaditaan. Juma­lan maailmassa ei voi olla valtaa, tietoa, ymmärrystä, rikkaut­ta tai lah­joja ilman, että niihin myös aina liittyisi sitä suurempi vas­tuu ja tilintekovelvollisuus.

Mutta yhtälailla kuin lyhentämättömästä laista luopuminen tuottaa kadotuksen, niin kuoleman tie on myös puhtaasta evankeliumista luopuminen. Kansankirkon ulkopuolella suurempi ongelma on usein juuri tämä. Pelastuksen perustetta siirretään tavalla tai toisella ihmisen omien tekojen, uskonratkaisun, kilvoittelun, pyhityselämän ja ihmisen oman tahdon varaan. Tässäkään ei kuljeta totuuden tietä. Tällaiset ns. pyhityskristillisen opetuksen omaksuneet alkavat ylpistyä omasta elämästään: He tarkastelevat asioita vain pinnallisesti sen mukaan mitä ihmisen silmiin näkyy.  Tai sitten he joutuvat ulkokultaisesti valehtelemaan ja näyttelemään pyhempää kuin mitä todellisuudessa ovat.

Vain siellä, missä ei luovuta kummastakaan, ei täydestä laista eikä puhtaasta evankeliumista, voi varmuudella tietää kulkevansa totuuden tietä. Laki ajaa jokaisen kuulijansa sunnuntai sunnuntain perästä kadotuksen kuilun reunalle: Tuonne hirvittävään paikkaan minä oikeasti kuuluisin oman elämäni perusteella! Vaikka parhaimpani yrittäisin - mitä en sitäkään totisesti tee kuin harvoin - niin synti istuu minussa lähtemättömästi kiinni. Joko se törkeää rökälelankeemusta, jonka maailmakin heti synniksi tunnistaa. Tai sitten se on hiipivää omavanhurskautta ja ylpeyttä. Jonkun synti on katkeruus tai kateus, tai epäusko siihen, että kyllä Jumala voi ja haluaa minuakin auttaa.

Se, joka joutuu toteamaan täydellisyyttä vaativan lain äärellä oman mahdottomuutensa, saa kuulla ihanan ja vapauttavan evankeliumin: Jeesus on jo tehnyt kaiken, mitä sinun pelastukseesi tarvitaan. Hän on täyttänyt sinun puolestasi lain viimeistä piirtoa myöten. Sinä et langenneena olisi siihen koskaan kyennyt tai tule tämän elämän aikana kykenemään. Jeesus on sinun Pelastuksesi. Hän on uskon alkaja ja täydelliseksi tekijä. Hän on loppuun saakka ja täydellisesti jo ennen syntymääsi kärsinyt sinulle kuuluvan rangaistuksen, se on kadotuksen eli helvetin.

Siellä, missä julistetaan ja eletään todeksi kokonaista Jumalan sanaa, lyhentämätöntä lakia ja ehdotonta evankeliumia, voi turvallisesti ja pelkäämättä tunnustaa totuuden itsestään. Ei saa eikä tarvitsekaan näytellä tai peitellä yhtään mitään. Saa vain tunnustaa totuuden, ja ennen kaikkea: saa uskoa synnit anteeksi yksin Kristuksen tähden, puhtaasta armosta. Ikuinen elämä on tarkoitet­tu jokai­selle, joka tunnustaa Raa­matun edes­sä: olen paljossa - siis lopulta kai­kessa - rikkonut ja tarvitsen an­teeksianta­musta. Raamattu on oikeassa, minä väärässä. Herra armahda!

Sen sijaan olet erossa elävästä Jumalasta, jos pysyt sydämessäsi kovana ja to­teat: "Mi­nun ei tar­vitse sitä kaik­kea noudat­taa, mitä Raamatussa nouda­tet­ta­vaksi anne­taan. Jeesuksen selittämä kym­menen käskyn laki ei mi­nua koske, ei aina­kaan kaikilta osil­taan. En ole velvollinen nou­datta­maan apostolista oppia ja seura­kuntajär­jes­tys­tä. Minun ei tarvitse muuttaa ajatuksia­ni, vaikka ajattelen eri tavalla kuin Raamatus­sa opetetaan."

Toivon ja rukoilen, että viimeistään tämän saar­nan ja messun jälkeen ainakaan täällä ei olisi yhtään, joka näin kovettuneessa sy­dä­messään ajatteli­si. Jos täällä kaikes­ta huo­limatta joku sel­lainen olisi, joka ei halua tun­nus­taa Pyhän Raamatun edessä syntejään ja tehdä niistä pa­ran­nusta, niin hänelle sanon: Älä tule ehtool­lis­pöytään. Sellainen, joka ei tunnusta viheliäi­syyttään ja sydämensä mustuut­ta, uskonsa heikkoutta ja rak­kautensa vähäi­syyttä, ei kuulu armo­pöytään.

Mutta jos laki on saanut pistää jumalattomaan lihanmieliseen sydämeesi, niin ole autuas. Alttarin eteen kokoontuvat ne, jotka tunnustavat olevansa itsessään ja lihassaan sai­raita ja syn­tisiä, heikkoja ja väsyneitä, langen­neita ja kompu­roivia, uskossaan hor­juvia ja epäröi­viä, pelkureita ja jumalattomia.

Jos koet tai tiedät olevasi syyllinen ja syntinen, niin juuri sinua varten Jeesus on tuonut täyden anteeksiantamuksen, ehdottoman armon omassa ruumiissaan ja veressään. Juuri sinua varten katetaan ehtoollispöytä, jossa saat syödä ikuisen elämän ruokaa, maistaa elämän puun hedelmää ja juoda elävää vettä. ”Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.… (Ilm. 22:17)

Totuus tekee vapaaksi. Se, joka on tunnustanut sydämensä syvimpiä ajatuksia myöten totuuden Herran edessä, saa myös kuulla armahdustuomion: 'Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mene, äläkä enää syntiä tee.' Tässä uskossa saamme turvallisesti ja iloiten odottaa Herramme paluuta. Kun totuus on saanut tässä ajassa kohdata ja lävistää meidät, ei meillä ole viimeisellä tuomiolla enää mitään pelättävää. [Jeesus sanoo]: Totisesti, minä tulen pian. Aamen. Tule, Herra Jeesus!”