JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel!
Aam. 1

 

1. HISTORIALLINEN TAUSTA (Katso edellinen tiedosto)

 

2. PROFEETAN RASKAS TEHTÄVÄ

Aamoksen julkinen toiminta on kestänyt lyhyen ajan, mahdollisesti jopa vain muutamia viikkoja. Profeetan ura pohjoisen Israelin alueella päättyi maastakarkotuk­seen. Karkottajana toimii Israelin kuninkaan pyhäkön Beetelin pappi Amasja (Aam. 7:12-13). Aamos ei ollut itse valinnut profeetan tehtävää, vaan Jumala hänet oli siihen tehtävään temmannut kesken maanviljelystöiden. Vaikka itse kutsumisnä­kyä ei Aamoksen profeettakirjassa kuvatakaan (vertaa Jes. 6 tai Jer. 1), niin itse tehtävän saaminen on kuitenkin selkeästi esitetty. "Leijona ärjyy, kuka ei pelkäisi? Herra Jumala (KR 1933: Herra, Herra) puhuu, kuka ei ennustaisi?" (Aam. 3:8) Samoin Aamoksen vastaus pappi Amasjalle: "En minä ole profeetta enkä profeetanoppilas, vaan minä olen paimen ja metsävii­kunapuiden viljelijä. Ja Herra otti minut laumoje­ni äärestä ja Herra sanoi minulle: 'Mene ja ennusta kansaani Israelia vas­taan!'" (Aam. 7:14-15)

 

Aamoksen hepreankielinen nimi tarkoit­taa taakan tai kuorman kantajaa. Herran oikean profeetan tehtävä onkin poikkeuksetta raskas - jopa äärimmäi­sen raskas - ja kaiken vaativa. Profee­tan taakan alla on autuasta muistaa se, että profeetan tehtävä on aina Herran antama, ei koskaan itse valittu. Kun Herra ajaa kutsu­mansa profeetan inhimilli­sesti katsoen umpikujaan ja mahdot­tomuuksien eteen, niin Hän on samalla itse jo omalla kaikkivaltiudel­laan ja viisaudellaan valmis­tanut avun ahdinkoon ja avannut tien eteenpäin. Näin profeetta ei voi hetkeäkään kuvitella toimi­vansa tai kestävän­sä omassa varassaan.

 

3. PROFEETTA JULISTAA TUOMION KATUMATTOMILLE

 

Lähtökohta Aamoksen julistukseen oli se, että sanoma oli peräisin Herralta, ei ihmismielestä. Juma­lalla on asiaa kansalleen, vieläpä erityisen vakavaa asiaa. Herra oli päättänyt saattaa itsepäisesti synnin tiellä kulkevan kansansa tuomiolle. Tämä tuomio konkretisoituikin noin 40 vuotta myöhem­min pohjoisen Israelin lopullisesti tuhoutuessa assyrialaisten miekkoi­hin. Jumala ei voinut enää katsoa ja sietää Israelin hengellistä ja siveellistä rappiotilaa. Korrup­toitunut oikeuslaitos, kansan kerman hillitön elämä ja itse valittu, vastoin Jumalan sanaa toteutettu, tekopyhä jumalan­palvelus eivät voineet jäädä ilman seurauksia.

 

Israel oli valittu toteuttamaan ja vaalimaan Jumalan pelastushis­to­riallista suunnitelmaa. Aabraham ja hänen siemenensä oli kutsuttu olemaan pyhä pappiskansa, julistamaan Jumalan jaloja tekoja niin suullaan kuin elämälläänkin. Jos valittu kansa ei siihen nöyrtyisi, olisi seurauk­sena vääjää­mättömästi tuhoutu­minen. Israelin asema Jumalan valitsemana kansana ei suonut mitään erivapauksia synnin tekemiselle. Päin­vastoin: mitä enemmän on annettu, sitä enemmän myös vaaditaan (Luuk. 12:48, Jaak. 3:1). Kaikki syntiä katumatto­mat ja Herran vanhurs­kautta halpana pitävät joutuvat vastaamaan teoistaan.

 

Israelilaiset kuvittelivat, että Herran päivä eli Jumalan koston päivä olisi heille onnen päivä. Israelin ulkopoliittiset viholliset kukistettaisiin ja kansan keskeltä muutamat häpeäpilkut - sellaiset, jotka olivat jääneet kiinni törkeimmistä julkisynneistä - saisivat tuomion. Kansa saisi elää sen jälkeen rauhassa ja yltäkylläisyydessä. Mutta Jumalan sana tähän tilanteeseen olikin aivan erilainen: "Voi teitä, jotka toivotte Herran päivän tulemista! Miksi hyväksi on teille Herran päivä? Se on oleva pimeys, eikä valkeus.” (Aam 5:18). Herran tuomio alkaisikin Jumalan omasta kansasta: ja tuo kansa joutuisi tuhoon Assyrian miekan alla, koska se oli arkipäivän elämässään hylännyt Jumalan lain. Eloonjääneet vietäisiin pakkosiirtolaisiksi kauaksi pois omalta maaltaan. Valmistaudu siis kohtaamaan Jumalasi, Israel! Se tarkoittaa katumattomille: Valmistaudu tuhoon ja kuolemaan!

 

Herralla on aivan samalla tavalla kuin Aamoksen aikana myös tänään asiaa omalle kansalleen. Pyhän kasteen kautta me suomalaiset pakanatkin olemme tulleet oksastetuiksi jaloon viinipuuhun eli valittuun kansaan, Israeliin. Meidän Jumalamme on nyt Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin Jumala, ei enää Perkele, jota pakanat luonnostaan palvelevat. Missä asioissa muistutamme Aamoksen ajan kansaa? Suostum­meko itse valtavirran mukana sellai­seen elämäntyyliin ja jumalanpalve­luk­seen, josta Herra Aamok­sen kautta varoittaa?

 

Tutkimme hetken sitä väärää jumalanpalvelusta, jota Jumala sanoo Aamoksen kautta tulleessa profetiassa vihaavansa ja halveksivansa. "Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. 22. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, eivät ne minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. 23. Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. 24. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro." (Aam. 5:21-24)

 

Tämä väärä jumalanpalvelus - sekä siitä voimansa saava ja siihen liittyvä väärä elämäntapa - olivat syynä siihen, että Israel joutui Herran eteen tuomiolle ja tuhoon.

 

 

4. VÄÄRÄ JUMALANPALVELUS JA JEROBEAMIN SYNTI

Jumala ei ole kiinnostunut mistään ulkonaisesta kultin eli menojen ylläpitämisestä, jos siihen osallistuvat eivät sydämes­sään halua liittyä totuuteen; se on Jumalan lakiin eli Hänen Raamatussa ilmoitettuihin sanoihinsa. Uhri - tai uuden liiton näkökulmasta esimer­kiksi jumalanpalvelukseen osallistuminen, kaste, ehtoollinen tai kolehtiraha - ei ulkonaise­na tekona hyödytä mitään, jos sydän on kaukana Herrasta. Teurasuhri oli Jumalan säätämä jumalanpalve­lusmuoto, joka toi sovituksen ihmisten synneistä. Tarkkaan ottaen kyseessä on kuitenkin edeltä käsin liittyminen ainoaan todelliseen Jumalalle kelpaa­vaan uhriin, Jeesuksen ristiin. Samalla tavoin me kristityt jälkikäteen liitymme ehtoollisessa tuohon Golgatan teurasuhriin. Uhrin syöjän ja sen välille, jolle uhri uhrattiin, syntyi yhteys.

Israelissa oli kuitenkin tosiasiassa unohdettu todellinen sydämen liittyminen Jumalan sanaan. Elämää ei arkipäivässä ojennettu ja uudistettu tuon sanan mukaisesti. Uhrikultista oli tullut uskonnollista ajanvietettä, johon liittyi loistelias ulkonainen muoto korkeatasoisine musiikkiesityksi­neen. Aamoksen saarnassa ei ole kyseessä itse uhrikul­tin vähäarvoisena pitäminen, vaan se, että kansa vähät välitti parannuksenteosta, vaikka kulttia muodollisesti ylläpidettiinkin. Tekopyhän uhrikultin tuomitsivat myös monet muut profeetat: Hoosea (Hoos. 6:6), Jesaja (Jes. 1:11-17), Miika (Miika 6:6-8) ja Jeremia (Jer. 7:1-11, 21-23).

Väärään jumalanpalvelukseen liittyy kiinteästi Jerobeamin synti. Jerobeamin synti on kerta toisensa jälkeen esillä pohjoisvaltakunnan Israelin historiassa. Joka ainoa pohjoisvaltakunnan kuningas syyllistyi tähän; alkaen tuon epäjumalanpalvelusmenon alulle­panijasta, Israelin ensimmäisestä kunin­kaas­ta Jerobeam I:stä, aina Israelin viimeiseen kuninkaaseen Hooseaan asti. 206 vuotta (930-724 eKr.), kaikki 19 kuningasta ja jokaiselle sama tuomio: He eivät luopuneet Jero­beamin synnistä. Israelin kansa seurasi sankoin joukoin kuninkaittensa esimerkkiä. Hepreaksi kuninkaan nimi Jerobeam tarkoittaakin ’hän tekee kansan runsaaksi’.

Mooseksen sanat Viidennessä Mooseksen kirjassa autiomaa­vaelluksen aikana ennen kansan saapumista Luvattuun maahan ovat kuitenkin yksiselittei­set: "8. Älkää tehkö, niinkuin me tässä tänä päivänä teemme, jokainen sitä, mikä hänen omasta mielestään on oikein […] 10. Mutta kun olette menneet Jordanin yli ja asettuneet siihen maahan, jonka Herra, teidän Jumalanne, jakaa teille perinnöksi, ja kun Hän on suonut teidän päästä rauhaan kaikista vihollisistanne joka taholta, niin että asutte turvassa, 11. silloin viekää siihen paikkaan, jonka Herra, teidän Jumalanne, valitsee nimensä asuinsijaksi, kaikki, mitä minä käsken teidän viedä: polttouhrinne ja teurasuhrinne, kymmenyksenne, kätenne anti, niin myös kaikki parhaat lupausuhrinne, jotka te lupaatte Herralle. […] 13. Varo, ettet uhraa polttouhrejasi missä mieleisessäsi paikassa hyvänsä. 14. Vaan siinä paikassa, jonka Herra valitsee jonkun sinun sukukuntasi alueelta, siinä uhraa polttouhrisi ja tee kaikki, mitä minä käsken sinun tehdä.” (5. Moos 12:8, 10-11, 13-14)

Siionin vuori Jerusalemissa ei ole ainoastaan Israelin kansan ainoa oikea uhripaikka, vaan se on Jumalan puheen kanava koko ihmiskunnal­le. Erityi­sesti tämä tarkoittaa Golgataa, Jeesuksen ristiinnaulitsemisen ja ylös­nousemuksen paikkaa Siionin vuoren kupeessa. Jerusalemin kautta tullut Jumalan sana tulee kerran tuomitse­maan koko maailman, kaikki maailman kansat.

Jerobeam ei tuosta 'yksin Jerusalem’ -linjasta kuiten­kaan piitannut. Tarkoituksen­mukaisuus pyhitti paikanvalin­nan. Tämä tapahtui siten, että hän perusti kaksi uutta kulttipaikkaa: toisen Beeteliin, aivan valta­kunnan etelärajal­le, ja toisen Daaniin, aivan valtakun­nan pohjoisosaan. Molem­piin kaupunkeihin pystytettiin kultaiset vasikkapat­saat. Nyt jokaisella israelilaisella oli lyhyempi matka oman valtakunnan kulttipaikkaan kuin entiseen jumalanpalveluspaikkaan Jerusalemiin.

Tarkoituksenmukaisuus vaati myös kultin muodon tarkasta­mista. Israelin kansalla oli yletön halu kanaanilaiseen Baal-jumalan pal­vontaan, joka piti jotenkin tyydyttää. Baal oli ka­naanilaisten maanviljeli­jöi­den jumala, eikä paimentolais­kulttuuriin liittyvä Aabraha­min ja Iisakin ja Jaakobin Jumalan palvonta - ja kultin veriuhrikeskei­syys - tuntunut enää sopivan uuteen elämänti­lanteeseen. Kanaanilaisis­sa yhteyk­sis­sä härkä­vasikka oli hedelmällisyy­den symboli. Ka­naanilai­set valmistivat palvomansa Baalin valtaistui­mek­si tai seisoma-alustaksi nimenomaan härkäpatsaita.

Israelilaisistakin oli nyt tullut paikallaan asuvia maan­viljeli­jöi­tä. Jerobeam yhdisti tarkoituksenmukaises­ti kaksi uskontoa. Jahven eli Herran opetettiin seisovan valetun sonnipatsaan päällä. Käytännössä kansa alkoi pitää itse patsaita jumalina, koska niiden edessä kumarrettiin sekä niiden edessä uhrattiin - ja mitään muuta kuin patsas ei kuitenkaan näkynyt. Muodon ja kuvan muuttuessa muuttui tosiasiassa myös sisältö. Tässä Jerobeamin jumalanpalve­lusuudistuk­sessa muuttui radikaalisti opetus siitä, mitä Jumala halusi ja mitä Jumala vihasi. Ja kuinka olisikaan enää voitu ottaa Mooseksen laki niin vaka­vasti, kun jo pelkkä kulttipaikan valintakin oli vastoin sen selvää lakipykä­lää.

5. NAISPAPPEUS ON MEIDÄN AIKAMME JEROBEAMIN SYNTI

Meidän aikamme Jerobeamin synti liittyy myös Jumala-kuvan muutokseen. Konkreettisimmin tämä on tullut esille joissakin viime vuosien uudistuksissa. Kun naispappeus toteutettiin 1980-luvun lopussa, syrjäytet­tiin Raamatun yksiselitteinen opetus miehen ja naisen erilaisista - luomi­seen ja lankeemuk­seen perustuvista - tehtävistä perheessä ja seurakunnassa. Tarkoituksen­mu­kai­suus vaati tällaisen muutoksen. Vanhaan maata­lousyhteiskuntaan vielä perintei­nen miespappeus kävi, mutta kaupungistuneeseen yhteiskun­taan sen ei enää katsottu soveltuvan. Nyt molemmat, sekä mies että nainen kävivät kodin ulkopuolella ansiotyössä, naiset kouluttautuivat jopa miehiä ahkeram­min, lapsiluku rajattiin perheissä useimmiten pariin kolmeen, ja päiväkodit hoitivat nuo muutamatkin lapset jo pienestä pitäen. Kun kaikkialla muualla­kin yhteis­kunnassa naiset valtasivat aikanaan vain miehille kuuluneet ammatit, niin sama täytyi toki toteuttaa kirkossakin.

Pappisviran avaaminen Jumalan yksiselitteisen sanan vastaisesti naisille oli seuraus jo pitkään jatkuneesta sydämen luopumisesta Jumalan sanasta ja tunnustuksesta. Naispappeuspäätös avasi käytännössä kansankirkkomme ovet auki kaikille mahdollisille harhaopeille: kirkolliskokous ja piispat voivat halutessaan enemmistöpäätöksillä ohittaa Pyhän Raamatun. Olemme nyt kansankirkkona tiellä, jossa seurakun­nan jäsenten enemmistö voi päättää mistä tahansa uudistuk­sista täysin vastoin Jumalan sanaa. "Raamattu kun on aikaansa sidottua tekstiä - ja toki meillä täytyy olla oikeus käyttää 'kaupun­ki­laisjär­keä' omista asioista päättäessämme." On avoimesti näkyvissä, että kirkkomme opettama Jumala-kuva on ratkaisevasti muuttunut näiden vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana.

Esimerkkejä tästä kehityksestä on useita. Kaikkein syvim­mälle käyvä muutos kirkkomme opetuksessa on 1990-luvun lopulla kirkolliskokouksen hyväksymä Yhteinen julistus vanhurskauttamisesta. Tuo asiakirja yksiselittei­sesti hämärsi selvää ja raama­tullista "yksin armosta, yksin Jeesuksen tähden, yksin uskosta -pelastumis­ta". Asiakirja tarjoili epämääräi­sin ja osittain suorastaan hämäävin sanakääntein lopulta ihmisen pelastustiek­si myös uskon ja tekojen yhdistel­mää. Tuon asiakirjan perusteella myös ihmisen teot voivat kelvata Jumalalle osaksi ihmisen pelastumisen perustetta, jollei niitä sitten suorastaan jo ihmiseltä vaaditakin pelastumiseen.

Kansankirkon pappien saarnat ovat muuttuneet vuosi vuodelta ihmiskeskeisim­miksi. Ympäripyöreää ja uskosta osatonta ihmistä loukkaama­tonta puhetta kuuluu jatkuvasti enemmän, kuulijat Jeesuksen ristin juurelle ajavaa parannussaar­naa entistä harvemmin. Syntiä ei enää sanota synniksi. Esimerkiksi vaikkapa kielenkäytön rivoutta, lepopäivän pyhittämät­tö­myyttä, esivallan ja koulun opettajien kunnioittamattomuutta, aborttia, viinanjuontia ja oluen kittaamista, terveytensä tupakoinnilla tuhoamista, avosuhteita, puolison vaihtamista ja homoseksuaalisten suhteiden harjoitta­mis­ta vastaan ei saarnata. Saarnoissa ei enää hehku sen enempää helvetti kuin syntisen posketkaan - ja sitä myötä ei pala myöskään Jeesuksen verisen ristin juurella syntinsä anteeksisaa­neen kristityn sydän uskoa ja rakkautta.

Lähetystyö potee kroonista lähtijäpulaa, vaikka maas­samme olisi monilla aloilla koulutettua työvoimaa vaikka toisille jakaa. Kun julistus ei sytytä uskontulta, niin motivaatio vaivalloiseen ja paljon luopumista sisällään pitävään työhön kaukana kotoa ei innosta. Kansamme täyttää lepopäivinä huvitilaisuudet, ravinto­lat, urheilukisat, lenkkipolut ja televisioiden sekä näyttöpäätteiden edustat, mutta kirkot ammottavat tyhjyyttään.

Ja monin paikoin sielläkin, missä vielä jumalanpalveluk­seen kokoonnu­taan, opetetaan "kilttiä nallekarhu Taivaan Isää, joka rakastaa luomakuntaansa ja jokaista luotuaan". Synti, tuomio, parannus ja Jeesuksen risti ovat julistuk­sessa syrjässä. Verettömän evankeliumin omaksuneet tulevat kohtaamaan kiivaan ja kosta­van Herran, joka tuhoaa tämän luomakunnan viimeistä hiekanjyvää myöten. Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel! Tuo päivä tuo mukanaan tuomion ja pimeyden, ei valoa ja vapautusta.

6. JUMALA TEKEE OIKEIN TUOMITESSAAN

Vain siellä, missä ’oikeus virtaa kuin vesi ja vanhurs­kaus kuin ehtymätön puro’, voimme kohdata armahta­van Jumalan. (Aam. 5:24). Vain siellä, missä Jeesuksen veri saa pestä puhtaaksi läpikotaisin syntisen ihmisen - siellä missä surraan ja kadutaan syntejä ja halutaan ne Jeesuksen ristin juurelle jättää - siellä kohtaamme elävän ja voimallisen Jumalan, taivaan ja pelastuksen.

Aamoksen saarna väärää jumalanpalvelusta vastaan painuu suoraan Jumala-suhteeseen: Jumala on valinnut ja kutsunut itselleen ja omiin nimiinsä kansan, jotta tämä kansa palvelisi ja ylistäisi Jumalaansa ja Herraansa. Juutalainen-sana johtuu nimestä ’Juuda’, joka hepreankielellä tarkoittaa: ’Herra olkoon ylistetty!’ Jokainen kastettu on kutsuttu tällaiseksi Herran kiittäjäksi.

Jumalan valitun kansan tarkoitus ja tehtävä eivät tyhjene ihmisten välisen oikeudenmu­kaisuuden vaali­miseen ja lähimmäisrakkauden toteuttami­seen, vaikka nekin ovat Jeesukseen uskovalle tietenkin tärkeitä ja luovuttamattomia. Jumalan valituilta odotetaan ensisijaisesti oikeaa ja kokosydämistä jumalan­palvelusta, Herran kunnioitta­mista. Tuon kunnioitta­misen ja palvelemisen tärkein sisältö on tunnustaa Herra oikeamieli­seksi ja oikeuden­mukaiseksi, kun Hän tuomitsee minut syntieni tähden, ja samalla ylistää ja kiittää Häntä siitä, että Jeesus on tuon kadotustuomion minun puolestani jo ristillä kantanut.

Silloinkin, kun kohtaamme tuomion Jumalan, meillä on aihetta Häntä ylistää. Jumala ei olisi oikea ja ylistyksen arvoinen Jumala, jos Hän ei tuomitsisi vääryyttä ja syntiä. Ja sen Hän on jo kerran tehnyt Golgatan ristillä. Sinäkin saat uskoa verisen ristin tähden tämän sanan: "Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi." Tämä on varmasti totta. Aamen.