JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Kunnian Kuninkaan alennustie
 
 
Palmusunnuntain rippipuhe ja saarna
 
Raamatunkäännös: KR 1933/38
 
JÄSENNYS 
1. MATKALLA JERUSALEMIIN
2. VIIMEINEN VIIKKO JERUSALEMISSA
3. JOHTOMIEHET HYLKÄÄVÄT JEESUKSEN
4. JUUDAKSEN PETOS
5. EHTOOLLISEN ASETTAMINEN
 
 
Rippipuhe
 
Herrassa Jeesuksessa rakkaat kristityt! Tänään on palmusunnuntai. Olemme nyt aloittamassa viimeistä paastoviikkoa, syvän paaston aikaa, joka päättyy ristin pääsiäiseen, pitkäperjantaihin, ja sitä seuraavaan hiljaiseen lauantaihin, joka on Herramme haudassa olemisen muistopäivä. Nyt alkavasta Herramme kärsimysviikosta käytetään myös nimityksiä piinaviikko tai hiljainen viikko.
 
Ihmisen rajallinen järki ei voi käsittää sitä rakkauden määrää, jota Herramme Jeesus osoitti meitä kohtaan lähtiessään vapaaehtoisesti ratsastamaan aasilla kohti Jerusalemia - kohti Jerusalemia, suuren Kuninkaan kaupunkia, joka tappaa profeetat ja kivittää ne, jotka sen tykö ovat lähetetyt.
 
Muistan joskus kuulleeni tyttölapsista, joille kerrottiin Jeesuksen vangitsemisesta ja ristiinnaulitsemisesta. Tapahtumaa kauhistellessaan alakouluikäiset tytöt totesivat jotenkin tähän tapaan: ”Jos me olis oltu sillon paikalla, niin me oltais huudettu niin kovaa, että niiden olis ollu pakko päästää Jeesus vapaaksi!” Moni meistäkin saattaa ajatella jotenkin samaan tapaan: ”Jos olisin ollut silloin Jerusalemissa, niin ainakaan minä en olisi Jeesusta ristiinnaulinnut.”
 
Mutta kuinka asia lopulta on? Mikä vei Herramme ristille ja aiheutti viiltävän kivun, vertavuotavat haavat ja lopulta kuolemaan johtavat tuskat? Kuka aiheutti sen, että Jeesus hylättiin ja heitettiin syvimpään helvettiin?
 
Olivatko omaa valtaansa ja asemaansa rakastaneet juutalaiset papit, kansan johtomiehet tai kirjanoppineet syypäät Jeesuksen kuolemaan? Aiheutuiko Jeesuksen ristinkuolema siitä, että fariseukset eivät halunneet luopua rakkaudesta omaan hurskauteensa? Vai oliko vika kansassa, joka halusi verta kentälle? Tai roomalaisissa vallanpitäjissä, maaherrassa ja sotilaissa, jotka ristiinnaulitsemisen lopulta määräsivät ja toteuttivat?
 
Oikea vastaus on, että minä ja sinä ajoimme synneillämme Jeesuksen ristille. Jos me emme olisi tehneet syntiä, niin Jeesuksen ei olisi tarvinnut kuolla. Jos me olisimme olleet kuuliaisia ja nöyriä, hurskaita ja pyhiä, rakkaudellisia ja totuudellisia, niin Herramme ei olisi tarvinnut kulkenut Via Dolorosaa eli Kärsimysten tietä. Turhaan ja väärin meidän on syyttää juutalaisia tai roomalaisia. Todellinen syyllinen olen minä ja olet sinä.
 
Käykäämme nyt totuudenmukaisesti tunnustamaan syntimme. Käytämme synnintunnustusta, joka alkaa sanoin: ”Oi Sinä kaikkein armollisin, ristiinnaulittu Herra Jeesus Kristus”.
 
 
SAARNA
 
1. MATKALLA JERUSALEMIIN
 
Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Juutalaisten pääsiäinen, Egyptin orjuudesta vapautumisen muistojuhla oli alkamassa. Jeesus oli liittynyt Jordanin laaksosta kohti Jerusalemia nousevien pyhiinva­eltajien joukkoon. Galileasta kohti Jerusalemia kulkevat juutalaiset eivät käyttäneet suoraa reittiä Samarian halki, vaan kiersivät tämän halveksitun ja harhaoppisen sekakansan alueen kulke­malla Jordanin itäpuolitse Perean alueen läpi. Jordanin yli tultiin lähellä Jerikoa ja sieltä alkoi matka maan alimmista paikoista - lähes 400 metriä merenpinnan alapuolelta - noin kilometrin kor­keuteen Juudan ja Benjaminin alueen rajalla olevaan vuorikaupunkiin, Jerusalemiin. 
 
Liittyminen tähän pyhiinvaeltajien joukkoon toi Jeesukselle suuren julki­suuden. Nyt kaikki tietävät, että tämä varteenotettava messias­kandidaatti, Nasaretin saarnamies ja profee­tta, oli tulossa suureen juhlaan. Monet odottivat Hänen julistautuvan kuninkaak­si ja laitta­van Jumalan valitun kansan asiat järjestykseen. Jospa Jeesus nyt perustaisi sen valtakuntan­sa, josta Hän niin usein oli puhunut! Toiveet olivat korkeal­la. Rooma­laiset valloittajat sallivat kansalle koh­tuullisen vapau­den, mutta itsenäi­syydestä ei ollut puhetta­kaan. Puhdistaisiko Jeesus kaimansa Joosuan tavoin maan pakanoista? Perustaisiko Hän profeetto­jen lupaamaan uudistu­neen Israelin? Tekisikö Jeesus Daavidin tavoin Jerusale­mista jälleen suveree­nin pääkaupungin?
 
Lisää vettä huhumyllyyn kaatoi se, että matkallaan Jeesus paransi Jerikon lähellä sokean Bartimeuk­sen. Messiaaninen aika oli koittanut: sokeat saavat näkönsä! Jeesus hillitsi kansanjoukkojen pinnallisten ja pikaisten toiveiden täyttymystä kertomalla vertauksen palvelijoille uskotuista leivisköistä eli talenteista. Vertauksessa palvelijoiden hoitoon uskottu­jen varojen tilityksiä pyydettiin vasta "pitkän ajan kuluttua" (Matt. 25:19). Ja kuninkuuskin piti käydä sitä ennen vahvista­massa kaukaisessa maassa. Jeesus kysyikin hurmoksellisen vallanku­mouksen sijasta pitkäjänteistä uskollisuutta.
 
Matka Jerikosta Jerusalemiin kestää jalkaisin 6-7 tuntia. Jeesus pysäh­tyy kuitenkin reilua kahta kilometriä ennen temppelikaupunkia tien varressa Öljymäen itäpuolella sijaitsevaan Betanian pikkukaupunkiin eli kylään. Nykyisin tuota paikkaa kutsutaan Lasaruksen muistoksi nimellä el-Azarije. Kuolleista herätet­ty Lasarus ja hänen siskonsa Martta ja Maria majoitta­vat erityisen mieluisan ja halu­tun vieraan. Kylässä järjestetään Mestarin ja Hänen opetus­lapsiensa kunniaksi juhla-ateria. Aterialla oltaessa Maria voitelee Jeesuksen kallisarvoisel­la alabaste­ripullos­sa säilytettävällä nardusvoi­teella. Kal­lisarvoisen nar­dusöljyn tuoksu kuului kuninkaan juhla­pöytään. Voide­pullon hinta, yli 300 denaaria, vastaa työmiehen vuosi­palkkaa. Naista nuhdellaan haaskauk­sesta, mutta Jeesus kertoo kysees­sä olevan jo Hänen ruumiin­sa voitelu hau­taamista varten.
 
 
2. VIIMEINEN VIIKKO JERUSALEMISSA
 
Viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina, Jeesus lähtee viimeisen parin kilometrin matkalle kohti kaupunkien kaupun­kia. Matkalla ennen Beetfagen kylää Jeesus lähettää kaksi opetuslastaan hakemaan aasia ratsuksi. Kulkueen ehdittyä Öljymäen länsirin­teelle kau­pungin ja sen temppelin tullessa näkyviin Jeesus puhkeaa itkuun: tuo Herran omaksi asuinsijak­seen ottama ihana kaupunki tullaan synnin ja paatu­muksen tähden täydelli­sesti tuho­amaan! Kansan­joukot kuitenkin huutavat Jeesusta kuninkaak­si: Tässä on mies, joka herättää kuolleet­kin! Israelin messias, voideltu kuningas!
 
Jeesus saapuu juhlakulkueessa Jerusalemiin Öljymäen puoleisesta Kuninkaan portista. Kaupungissa herää suuri mielenkiinto. Kenestä täällä näin hälistään? Galileas­ta tulleet ja muut Jeesuksen tunte­vat kertovat kyselijöille suuresta profeetasta ja ihmeidentekijästä. Jeesus itse menee temppeliin, jossa Hän ajaa Salomon pylväskäytävästä ulos kaikki uhrieläinten myyjät sekä rahanvaihtajat. Kyseessä oli uskonnon kaupal­listamista vastaan taistele­misen lisäksi profeetallinen teko: Tässä on yksi Jumalan valitsema, täydellisen sovituksen tuottava uhrikaritsa - muita uhreja ei enää tulla tarvitsemaan. 
 
Jeesus parantaa messiaanisen ajan alkamisen merkiksi pyhäkössä myös sokeita ja rampoja. Yöpy­mään Jeesus palaa iltaisin takaisin Betaniaan. Matkallaan hän kiroaa pelkkiä lehtiä kasvavan viikunapuun, joka kuvaa hedelmätöntä tyhjää uskonnollisuut­ta ja ulkokultaisia muoto­menoja harjoittavaa Israelia. Jeesus opettaa joka päivä pyhäkössä. Monia keskusteluja käydään myös ylipappien ja kirjanoppineiden kanssa. He mm. tiedustelevat Jeesuksen messiaanisten tekojen valtuu­tuksia sekä yrittävät saada Hänet sanois­saan ansaan.
 
 
3. JOHTOMIEHET HYLKÄÄVÄT JEESUKSEN
 
Kansan uskonnolliset johtomiehet - temppelipalvelusta hoitavat papit, opetustyöstä vastaavat kirjanoppineet ja elämänvaelluksessaan lakia tiukasti täyttä­vät fariseuk­set - eivät voineet sulattaa Jeesuksen käytöstä, toimintaa ja opetusta. 
 
"Tämä mies ei voi olla Jumalasta! Eikä Galileasta voi tulla mitään hyvää. Epäilyttävää joukkoa koko omalaatuista murretta puhuva galilealainen kansa. Liekö heidän oppinsa­kaan puhdas? Jeesus ei kuulu syntype­rältään ja asemal­taan sen enem­pää meihin pappeihin kuin temppeli­palvelijoihin, leevi­läisiinkään. Mikä tuo siis luulee olevan­sa, kun tulee riehumaan temppe­liin ja häiritse­mään selvää Mooseksen lakia täyttävää uhrikulttiin liittyvää toimintaa?" 
 
"Jeesus ei ole saanut rabbin koulutusta. Miten tuollainen puuseppä muka voisi ymmärtää paremmin Kirjoi­tuksia kuin me, jotka olemme koko ikämme niitä ammatik­semme tutkineet? Sitten se julkeaa vielä väittää, että me eksymme, koska emme tunne kirjoituksia! Riivattu koko mies!"
 
Jee­sus ei edes noudattanut tiukan lainmukaisen maallik­kohurskausliik­keen, fariseus­ten eri eristäy­tyjien, elämäntapaa. Rikkoi­pa jatkuvasti jopa kaikkein pyhintä ja keskeisintä, isien perinnäissäännöillä ympäröi­tyä ja suojeltua sapattila­kia. Jeesus arvos­teli koko ajan pure­vasti ja viiltävästi juuri näitä, jotka ottivat Moosek­sen lain vaka­vasti ja pyrki­vät sitä kaikin keinoin täyttä­mään. Herjasipa heitä jopa kyy­käärmeen eli Saatanan sikiöiksi.
 
Lisäksi Jeesus oli poliittisesti epäilyttävä. Hän kutsui itseään Israelin kuninkaaksi - tai ainakin kannattajat niin sanoivat. Roo­ma­laiset vallan­pitäjät saattoivat tulkita tällaisen toiminnan helpos­ti vallan­ku­moukselli­seksi. Pahimmassa tapauksessa seurauksena voisi olla rooma­laisten toimittama laajamittai­nen vallan uusjako, jossa nyt verrattain itsenäi­sessä ja myös hyvässä taloudellisessa asemas­sa olevat juutalaiset johto­miehet ja yläluokka joutuisi luopumaan asemastaan. Kansakin saattaisi joutua laajamittaisten kurinpitotoimen­piteiden - lue: joukkoteurastusten, vielä entistä ankaramman verotuksen ja pakkotyön sekä pakkosiirtojen - kohteeksi. Tällainen kansanvillit­sijä ja häirikkö oli saatava hiljennettyä mahdollisimman äkkiä.
 
Inhimilliset seikat ja järkisyyt näyttivät puoltavan Jeesuksen hylkäämis­tä. Missä nuo Jeesuksen vastustajat sitten menivät harhaan? He eivät suostuneet kuulemaan totuutta itsestään. Eivät he palvelleet Jumalaa puhtaasta rakkaudesta ja totuuden halusta. Lain täyttämisen taustalla oli sittenkin itsekäs ja laskelmoiva oman edun, kunnian ja itse hankitun hurskauden tavoitteleminen. "Minä olen täyttänyt lain, minä olen kilvoitellut, minä saavutan tässä etua..." Oikea Jumalan mielen mukainen lain täyttäminen johtuu yksin rakkaudesta Jumalaan ja Jumalan lähimmäisiksi antamiin ihmisiin. Jumalan mielen mukaisessa lain täyttämisessä motiivi on Jumalan kunnia ja lähimmäisen tarve, ei oma palkka tai rangaistuksen pelko.
 
Tehdessään omia opportunistisia (tilanteeseen mukautuminen oman edun saavuttamiseksi ilman mitään muita periaatteita) johtopäätelmi­ään tilanteen kehittymi­sestä he ohittivat kaikkein tärkeimmän. Pohties­saan sitä, mitä tästä mahdollisesti seuraa minulle tai muille he unohti­vat keskeisimmän asian: Jumala haluaa totuutta salatuinta myöten. Vasta sen jälkeen, kun on tunnustanut totuuden mukaisesti oma läpikotainen syntisyytensä ja mahdottomuutensa Jumalan edessä, voi nähdä elämää selkeästi ja tehdä oikeita ratkaisuja. Ihmiset eivät halua tulla syntisiksi, tunnustaa sydämensä todel­lista tilaa. Ylpeys teki sokeaksi silloin; ylpeys tekee sokeaksi tänään. Ylpeä ei halua tehdä parannusta.
 
 
4. JUUDAKSEN PETOS
 
Juudas Iskariotin eli "Juudaksen, Kerijotin miehen," toiminnan taustal­la lienee vastaavia motiiveja. Jeesus ei täyttänytkään niitä toiveita, joita Juudak­sella ilmeisesti oli Jeesuksen seuraan suostuessaan tai jotka syntyivät Jeesus­ta seuratessa. Jeesus ei lopulta­kaan perus­taisi mitään maanpääl­listä kuningaskun­taa, jossa Juudas pääsisi valtiova­rainministerin tuottoisaan toimeen. Jeesus ei selvästi­kään ollut kiinnos­tunut elintason ja vaikutus­vallan kohottamisesta. Vaikka noilla ih­meidentekotaidoilla voisi helposti hankkia omaisuuksia! Poliittista ilmastoa nuuhkiessa alkoi näyttää suorastaan uhkaavalta kuulua nasaretilai­sen joukkoihin. Korkean tason salaliitosta oli jo kuulunut huhuja. ”Lienee syytä vaihtaa puolta hyvän sään aikana. Tässä seurassa ei kunnian kukko tule enää laulamaan. Sitä paitsi, mitä tekemistä minulla, Juudan kerijotilaisena, on näiden galilealaisten kalastajien kanssa?”
 
Juudaksen petos on inhimillisesti ymmärrettävä. Kukapa sitä nyt vapaaehtoisesti huonoon huutoon ja vallanpitäjien epäsuosioon haluaisi joutua. Juudaksen mieli elää meissä jokaisessa. Katolisen maailman paastoamiskäytäntö, jossa joka keskiviikko paastotaan Juudaksen kaval­lussopimuksen takia, on hyvä muistutus meille jokaiselle. Paastot­kaam­me ja rukoilkaamme, että emme itse lankeaisi samaan kuin Juudas.
 
 
5. EHTOOLLISEN ASETTAMINEN
 
Torstaiaamuna Jeesus lähettää opetuslapset kaupunkiin valmistelemaan pääsiäisate­ri­aa. Illalla Mestari ja ne kaksitoista kokoontuvat aterialle yläsaliin. Silloin Jeesus vielä kerran osoittaa todellisen palvelevan rakkauden tien: Hän pese­e halpa-arvoisen palvelijan tai orjan tavoin opetuslas­tensa jalat. Heidän syödessään Jeesus asettaa ehtoollisen. Oman lihansa pian ristiin­naulitta­vaksi antava ja oman verensä vuodat­tava Jumalan Poika jättää testa­menttinsa: Ruumiin - jota kidutettiin - leivässä, ja veren - joka vuodatettiin - viinissä.
 
Ehtoollisen salaisuus on suuri. Silmä näkee vain leivän, suu maistaa vain viinin. Mutta korva kuulee sanat: "Jeesuksen ruumis, sinun edestä­si annettu. Jeesuksen veri, sinun edestäsi vuodatettu." Se on itsensä Jumalan ruumis ja veri; Hän, Kaikkivaltias, tulee täyteydessään meihin mitättö­miin tomuhiukkasiin. Ehtoollis­pöydässä Jeesus myös muistut­taa meitä joka kerta siitä hinnas­ta, millä me olemme ostetut vapaaksi pahan orjuuden valtakun­nasta. Uusi omista­jamme ei ole hankkinut meitä siksi, että voisi meitä riistää. Päinvastoin: Hän on tehnyt meistä kaupat, jotta voisi osoittaa meille yhä ja jatkuvasti - ostohetken jälkeenkin - huolenpitoa, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä, anteeksiantamusta, johdatusta, lohdutusta, laupeutta, kasvatusta. Sanalla sanoen: rakkautta.
 
Juutalaisuudessa temppelin papit saivat nauttia pyhitetyn leivän ja viinin. Jokai­nen juutalainen ymmärsi Jeesuksen asettaessa ehtoollisen, että nyt on kyseessä papillinen ateria. Ehtoollisessa avattiin uusi reitti Jumalan luo. Jokainen Jeesuksen oma on Uuden liiton aikana samassa asemassa kuin mitä yksinomaan papit olivat Vanhan liiton aikana. Jokainen Jeesukseen uskova voi suoraan ja avoimesti lähestyä Jumalaa; mitään muita välimiehiä kuin Jeesus ei enää tarvita. Papin piti temppe­lissä joka kerta uhrata omien ja kansansa syntien sovitukseksi veriuh­ri, jotta hän saattoi sen jälkeen rukouksin lähestyä Jumalaa. Kukaan muu kuin temppelin pappi ei tuota uhria saanut toimittaa. Nyt meidän uhrimme on kertakaikkinen ja riittävä. Jokainen siihen vetoava voi astua pelotta, syntinsä anteeksisaaneena, armoistuimen luo Jumalan eteen. Sinäkin, ystäväni, joka olet tunnustanut syntisi sekä kuullut ja uskonut päästösanan, saat täydellä sydämen varmuudella astua Herran pöytään ja nauttia siinä Jumalan temppelin ruokaa.