JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Kaste ja uudestisyntyminen

 

Raamatunkäännös: KR 1933/38

 

JÄSENNYS:

1. PERISYNTI

2. LAPSI USKON ESIKUVANA

3. UUDESTISYNTYMINEN

4. KASTE ON JUMALAN TEKO JA ARMONVÄLINE

5. KASTE KRISTUKSEN KUOLEMAAN JA

YLÖSNOUSEMUKSEEN

6. KASTETUN LUOPUMINEN JA PALUU

7. KASTEESEEN LIITTYVIÄ HARHAOPPEJA

8. KASTE JA PYHÄN HENGEN SAAMINEN ERI

AIKAAN

 

Kristillinen kaste ja siihen liittyvä uudestisyntyminen on tietyllä tavalla uskonopin ja -elämän huippukivi eli holvin sitova kulmakivi. Se, millaisista kivistä oppirakennelman eli uskon perustus on tehty, vaikuttaa ratkaisevasti opetukseen Pyhästä Kasteesta ja uudestisyntymisestä. Eri kasteoppien taustalla on erityisesti ihmiskäsitys eli kysymys siitä, millaisena ihminen syntyy maailmaan. Jos emme löydä tässä kysymyksessä yhteisymmärrystä Jumalan sanan äärellä, niin turhaa on yrittää löytää yhteisymmärrystä kasteesta tai uudestisyntymisestä.

Samalla tuo kulmakivi-sana tarkoittaa myös rakennuksen ensimmäistä peruskiveä, jonka varaan kaikki muut kivet asetetaan. Pyhä Kaste on Raamatun ja sitä oikein opettavan luterilaisen tunnustuksen mukaisen uskon peruskivi, jonka varaan kaikki muu Jeesuksen usko ja elämä rakentuu. Jeesus Kristus on myös kasteen kautta se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, mutta joka on kulmakiveksi tullut.

 

 

1. PERISYNTI: MILLAISENA IHMINEN SYNTYY MAAILMAAN?

Aadam oli luotaessa Jumalan kaltainen (1. Moos. 1:26, 5:1), mutta langenneelle Aadamille syntynyt poika ei enää sitä ollut, vaan oli vain langenneen ja syntisen Aadamin kuvan kautta synnytetty ja hänen kaltaisensa (1Moos. 5:3). Lankeemuksen jälkeen kaikki miehestä ja naisesta syntyneet ihmiset ovat olleet syntisiä, ts. äidin kohdussa sikiämisestään asti Jumalasta erossa ja hengellisesti kuolleita.

"Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt." (Ps. 51:7) Daavid oli syntynyt samalla tavoin kuin muutkin 'kunniallisesti' syntyneet ihmiset, avioliitossa oleville vanhemmille. "Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta." (Ps. 58:4)

Tällaisia jumalattomia luopioita me olemme luonnostamme kaikki, kuten voimme lukea esim. Room. 3:9-18: "Olemmeko me parempia? Emme suinkaan. Mehän olemme edellä osoittaneet, että kaikki, niin hyvin juutalaiset kuin kreikkalaiset, ovat synnin alla, 10. niinkuin kirjoitettu on: 'Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, 11. ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; 12. kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. 13. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; 14. heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. 15. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, 16. hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, 17. ja rauhan tietä he eivät tunne. 18. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä.'"

Tämän kohdan lainaukset ovat Psalttarista, Ps. 14:1,3; 53:2,4; 5:10; 140:4; 10:7; 36:2; Jesajasta, Jes. 59:7,8, Sananlaskujen kirjasta, Sananl. 1:16 ja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, 1. Moos. 20:11. On hyvin poikkeuksellista, että UT:n lainaus VT:sta on koottu näin monesta eri VT:n kirjasta ja kohdasta. Samoin se, että samat jakeet on kirjoitettu sanasta sanaan kahteen kertaan VT:ssa ja vielä kerran UT:ssa. Jumala on tällä moneen kertaan kirjoituttamisella tahtonut erityisesti alleviivata tätä jokaisen ihmisen läpikotaista turmeltuneisuutta ja jumalattomuutta.

Jumala puhuu omasta valitusta kansastaan, Jaakobin heimosta, jota Israelin nimellä kutsutaan seuraavasti: "... minä tiesin, että sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta." (Jes. 48:8) Jaakobin sanotaan pettäneen veljensä jo äidin kohdussa. (Hoos. 12:4) Jaakobin (hepr. יַעֲקֹב  ja‛aqov)  nimi tarkoittaa 'petturi'.

Paavali opettaa Roomalaiskirjeessään rautalangasta vääntäen sitä, miten synti ja kuolema lankeavat Aadamin rikkomuksen tähden jokaiselle meistä kuin Manulle illallinen. "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet [...] Mutta armolahjan laita ei ole sama kuin lankeemuksen; sillä joskin yhden lankeemuksesta monet ovat kuolleet, niin paljoa enemmän on Jumalan armo ja lahja yhden ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, armon kautta ylenpalttisesti tullut monien osaksi. 16. Eikä lahjan laita ole, niinkuin on sen, mikä tuli yhden synnintekijän kautta; sillä tuomio tuli yhdestä ihmisestä kadotukseksi, mutta armolahja tulee monesta rikkomuksesta vanhurskauttamiseksi.

 

17. Ja jos yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta, niin paljoa enemmän ne, jotka saavat armon ja vanhurskauden lahjan runsauden, tulevat elämässä hallitsemaan yhden, Jeesuksen Kristuksen, kautta. - 18. Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; 19  sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi." (Room. 5:12, 15-19)

Yhden ihmisen lankeemus on siis koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, j. 18. Samaa opettaa myös 1Kor. 15:22: " Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa". Samoin Gal. 3:22: "Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat."

Äitinsä kohdussa kasvavat ihmistaimet kuin myös vastasyntyneet vauvat ovat vastaansanomattomasti syntisiä, erossa Jumalasta, hengellisesti kuolleita ja siksi luonnostaan kadotettuja. Tämän todistaa se, että he myös fyysisesti kuolevat. Synnitön ei kuole.  "Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 6:23) Jos pienet lapset olisivat synnittömiä ja puhtaita, niin kuolemalla ei olisi heihin mitään valtaa. Jos lapsi sikiäisi ja syntyisi maailmaan Jumalan lapsena ja taivaskansalaisena, niin yksikään vauva ei menehtyisi keskenmenoon tai synnytykseen, yhtäkään lasta ei kyettäisi abortissa tappamaan.

Jokainen ihminen tekee syntiä, koska jokainen ihminen on syntynyt syntisenä ja pelastuksesta osattomana maailmaan. Syy- ja seuraussuhde on ehdottoman tärkeä pitää oikeassa järjestyksessä: Ihminen ei siis ole siksi syntinen, että hän tekee syntiä. Syy- ja seuraussuhde kulkee toiseen suuntaan: ihminen tekee syntiä, koska hän on syntinen. Orjantappuraa ei tee orjantappuraksi se, että siinä on piikkejä. Jos jostain orjantappurasta olisi syystä tai toisesta piikit poissa; joku olisi ne esim. katkonut pois, niin se olisi silti orjantappura. Vaan sen sijaan: orjantappura tuottaa piikkejä, koska se on olemukseltaan ja luonnoltaan sellainen piikkikasvi. Vaikka joku siis leikkaisi kaikki orjantappuran piikit pois, niin tuo kasvi olisi silti yhä edelleen orjantappura, joka kasvaessaan alkaisi taas tuottaa uusia piikkejä.

 "Sillä teidän kätenne ovat tahratut verellä ja sormenne vääryydellä; teidän huulenne puhuvat valhetta, teidän kielenne latelee petosta. 4. Ei kukaan vaadi oikeuteen vanhurskaasti, eikä kukaan käräjöi rehellisesti. He turvautuvat tyhjään ja puhuvat vilppiä, kantavat kohdussaan tuhoa ja synnyttävät turmion. 5. Myrkkyliskon munia he hautovat, hämähäkin verkkoja he kutovat; joka niitä munia syö, se kuolee, rikkipoljetusta puhkeaa kyykäärme." (Jes. 59:3-59)

Vaikka joku kykenisi tahdollaan ja kilvoituksellaan peittämään ja estämään syntisen sydämensä halun ulospäin näkyviksi pahoiksi teoiksi ja sanoiksi, niin hän olisi silti kadotettu, koska hän sydämessään ja omalta luonnoltaan kuitenkin on omavanhurskas, ylpeä, Jumalan vihollinen ja epäuskoinen. Tekosynnit (ajatukset, sanat ja teot) ovat seurausta ihmisen perinpohjaisesta lihallisesta turmeltuneisuudesta ja luontaisesta, vanhemmilta - viime kädessä Aadamilta - peritystä hengellisestä kuolemasta eli perisynnistä.

Aadam ja Eeva kuolivat Jumalan sanan mukaan sinä päivänä, kun he söivät hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää (1. Moos. 2:17). Tuo kuolema tarkoittaa hengellistä kuolemaa, eroa Jumalasta. Tuo lankeemuksen hetkellä tapahtunut hengellinen kuolema näkyi selvästi esim. siinä, että ihminen lankeemuksensa jälkeen pakeni eli lymysi Herran kasvojen edestä. Fyysistä kuolemaa tuo sana tarkoittaa vain välillisesti, sehän tuli vasta paljon myöhemmin, ei suinkaan samana päivänä. Ruumiin kuolema onkin vain seurausta ihmisen hengellisestä kuolemasta.

"Herra sanoi: 'Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta.'" (1. Moos. 6:3). Tämä kohta ennen vedenpaisumusta voi tarkoittaa myös koko ihmiskunnan jäljellä olevia vuosia ennen tuhotulvaa. Mutta hyvin tarkasti se myös kertoo ihmisen eliniän maksimipituuden.

Tämä Aadamilta ja Eevalta perityn synnin todellisuus ja kaiken kattavuus on hengellisesti kuolleelle ihmiselle mahdoton asia ymmärtää ja käsittää. Synnin totaalisuuden, kaiken kattavuuden, voi vain ottaa uskolla vastaan Jumalan Raamatussa antaman ilmoitussanan äärellä; järki ei sen tunnustamiseen koskaan taivu. Ehkäpä juuri siksi Jumala uhraa niin paljon Raamatussa tilaa ihmisen syntisyyden ja synnin käsittelemiseen, esim. 1. Moos. 8:21, 2. Moos. 33, Room. 1:18-3:20, Gal. 5:19-21, Ef. 3:2.

Otamme vielä esiin Jeesuksen opetuksen:"Ja Hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. 21. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, 22. aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. 23. Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen." (Mark. 7:20-23)

Paha ja synti on siis ihmisen sisässä ja sieltä se lähtee; ei rikoksien ja syntien syyksi voi osoittaa huonoa kasvatusta, petollisia ystäviä ja vääryyteen houkuttelevia olosuhteita. Toki hyvät kasvattajat ja rehellisyyteen sekä totuuteen ohjaava ympäristö varmasti vähentää ihmisen pahuuden ilmentymistä. Mutta millään maailmansisäisillä ja ajallisilla asioilla ei voi parantaa tai korjata perusongelmaa, sydämen ja sisimmän syntisyyttä ja pahuutta.

"... me olemme luopuneet Herrasta ja kieltäneet hänet, vetäytyneet pois Jumalaamme seuraamasta, puhuneet sortoa ja kapinaa, kantaneet kohdussamme ja purkaneet sisimmästämme valheen sanoja." (Jes. 59:13)

Synti ei tarkoita ainoastaan syntisiä tekoja, vaan myös synnin valtakuntaa ja pimeyden valtaa. "... kiittäen Isää, [...] joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan." (Kol. 1:12,13) "... te olette 'valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja', joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa". (1. Piet. 2:9)

 

Samoin Johannes Kastajan todistus - "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!" (Joh. 1:29) - kertoo synnin kaiken kattavuudesta, minkä Jeesus nyt tulee yhtä kaiken kattavasti sovittamaan. Kreikankielen yksikkömuoto sanasta synti (kreik. hamartía) viittaa nimenomaan synnin juureen, perisyntiin.

 

2. LAPSI USKON ESIKUVANA

 

"Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Jeesuksen tykö ja sanoivat: 'Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?' 2. Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä 3. ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. 4. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa. 5. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. 6. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.'" (Matt. 18:1-6)

Jeesus sanoo: "joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa". Sitä ennen Hän sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan." Mikä tekee lapsesta uskon esikuvan? Lapsen fyysisestä syntymästä ei löydy perustetta siihen, miksi Jeesus asettaa lapsen uskon esikuvaksi. Kuten edellä totesimme (kohta 1, perisynti), niin lapset - pienimmätkin - ovat syntisiä ja kadotustuomion alaisia. Joudummekin lähestymään lapsen esikuvallisuutta toisesta näkökulmasta.

Lapsi on uskon esikuva sen tähden, että lapsi ei kykene itse valitsemaan ja tekemään omaa elämäänsä koskevia ratkaisuja. Hän on kokonaan toisten tahdonratkaisujen, huolen, rakkauden ja hoidon varassa. Aikuiset sen sijaan niin helposti kuvittelevat voivansa itse valita Jumalan tuntemisen ja Häneen uskomisen. Omasta mielestään viisaat ja ymmärtäväiset kuvittelevat vastoin Jumalan yksiselitteistä ilmoitusta, että elämä, hyvinvointi ja iankaikkinen pelastus on heidän omassa varassaan. Sydämensä syvyyksissä ylpeä ja itseriittoinen ihminen kuvittelee, että hän voi itse valita Jumalaan uskomisen ja taivaaseen pääsemisen. Kuvittelemme ansaitsevamme omalla ahkeruudella, työllä, vaivannäöllä, kilvoituksella, hurskaudella ja valinnoilla hyvinvoinnin, rikkauden, onnen - ja jopa armon ja iankaikkisen autuuden.

Tosiasiassa meillä ei kuitenkaan olisi mitään hyvää, ei yhtään mitään, jos Jumala ei olisi sitä meille ensin lahjaksi antanut. Se, että minulla on kyky ajatella, puhua ja toimia - että yleensä elän - on kokonaan ja sataprosenttisesti Jumalan lahjaa minulle, ei vähimmässäkään määrin itse ansaittua tai valittua. Aivan yhtä vähän myös se, että uskon Herraani ja Vapahtajaani, syntieni sovittajaan Jeesukseen Kristukseen, on oma valintani tai tahdonratkaisuni.

"Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi." (Joh. 15:16)

Kukapa meistä voi rehellisesti sanoa, että olisi omalla viisaudellaan ja ymmärryksellään tajunnut ja käsittänyt Jumalan pelastussuunnitelman? Että ratkaisu elämäni ahdistuksiin ja tulevaan kuolemaan olisi seuraava: Jumala tulee itse alas maanpäälle ja syntyy ihmiseksi neitsyestä. Sitten tuo maailmankaikkeuden Herra kuolee ihmisten tuomitsema, kirottuna ja hylättynä, kapinoivan orjan kauhean ja äärimmäisen tuskallisen rangaistuksen kantavana. Ja kolmen päivän kuluttua tuo ihminen ja Jumala samassa persoonassa nousee ylös kuolleista jne.?

Ja lopuksi vielä kaikkein käsittämättömin asia: Tuo Jeesuksen kärsimys Golgatan ristillä tuottaa minullekin - juuri minulle, joka elän kaksi tuhatta vuotta myöhemmin aivan erilaisessa maailmassa ja eri maanosassa kuin Jeesus - tuottaa siis minullekin täydellisen anteeksiantamuksen Jumalan pyhän, kaikkeen syntiin kohdistuvan vihan edessä.

Jos rehellisiä siis olemme, niin miten ihmeessä tuollaiset järjelle käsittämättömät asiat voisivat olla meidän oman ymmärryksemme tavoitettavissa? Miten minä muka voisin itse valita, että tällaiseen veriseen ja häpeällisesti kuolevaan Jumalaan uskon? Jos joku tällaista ihmisymmärryksellä järkeilisi, niin olisi syytä viedä hänet heti siltä istumalta mielentilatutkimukseen ja psyykkiseen hoitoon.

"Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat". (1. Kor. 1:21) Jumala pelastaa ihmisen ihmisjärjen, viisauden ja ymmärryksen yli, ohi ja suorastaan vastaisesti.

Yhtä vähän kuin olen kyennyt itselleni äidin kohdussa elämän antamaan tai tekemään tahdonratkaisuja ja valintoja - nyt päätän siitä äitini kohdussa, syntyä sieltä ulos ja elää - yhtä vähän me kykenemme itsellemme antamaan hengellisen elämän, uskonyhteyden Kaikkivaltiaaseen Luojaan ja Herraan Jeesukseen. Tosiasiassa hengellisesti kuollut ihminen ei ymmärrä edes haluta tai tahtoa mitään Jeesuksen tuntemista. Lihallinen ihminen näkee Jeesuksessa vain tuomitun ja hylätyn saarnamiehen. Kuka tuollaista kapinoivan orjan kauhean kuolemanrangaistuksen kokenutta miestä nyt oikeasti haluaisi seurata? Me aikuiset kuitenkin omassa Jumalasta vieraantumisessamme ja ylpeydessämme kuvittelemme, että voisimme oman tahdonvalintamme perusteella Häneen uskoa ja Häntä haluta seurata.

Lapsen kohdalla on sijaan itsestään selvää, että jos joku toinen ei hänestä huolta pidä, niin hän ei selviä. Kristillisen uskon yksi kaikkein tärkeimpiä ja syvimpiä ulottuvuuksia onkin täydellinen riippuvuus toisesta - luottamus johonkin itsensä ulkopuoliseen; lapsen usko. Lapsi on avuton ja voimaton, heikko ja kyvytön. Ja kun tämän ymmärrämme, alamme ymmärtää sitä, miksi lapsi on uskon esikuva. Lapsi ei ole itse valinnut uskoa Jeesukseen, vaan se on annettu hänelle lahjana toisten tahdonvalinnan seurauksena. Samalla tavalla minä - kuten kaikki muutkin Jeesukseen uskovat - olen uskomassa Jeesukseen Jumalan tahdonvalinnan perusteella. Hän on valinnut minut uskomaan, en minä ole omalla tahdollani kyennyt Jeesusta ja Häneen uskomista valitsemaan ja päättämään.

Kun jätän oman elämäni täysin ja kokonaan Jumalan varaan, aivan kuin vastasyntynyt lapsi, joka jää kokonaan vanhempiensa huollon varaan, olen oikeassa Jeesuksen tarkoittamassa ja lahjoittamassa uskossa. Kun en kuvittele minkään oman valintani tai minkään muunkaan minusta itsestäni lähtevän asian olevan autuuteni ja pelastuksen peruste, niin olen oikealla tavalla lapsen kaltainen. Kun vain sataprosenttisen passiivisesti, vailla omia tekoja tai tahdonvalintoja, otan vastaan, hyväksyn kohdalleni Jumalan sanan ja uskon sen; kun luotan ja uskon ainoastaan Jeesuksen ristiin ja ylösnousemukseen, Hänen täydelliseen elämäänsä ja kilvoitteluunsa, niin omistan pelastavan uskon - olen taivaskansalainen. En kuvittele valheellisesti olevani oman elämäni perusteella hurskas ja taivaskelpoinen, en luulottele olevani omassa ymmärryksessäni viisas. Taivaskansalaisena tunnustan, että yksin Jumala on viisas ja ymmärtävä; yksin Hänen sanansa kertoo totuuden; minun sydämeni ja järkeni ovat sen sijaan väärässä.

Psalmissa 131 tämä asia kerrotaan kauniisti ja herkästi: " Matkalaulu; Daavidin virsi. Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivät minun silmäni ole korskeat, enkä minä tavoittele asioita, jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät. 2. Totisesti, minä olen sieluni viihdyttänyt ja tyynnyttänyt: niinkuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niinkuin vieroitettu lapsi, niin on sieluni minussa. 3. Pane toivosi Herraan, Israel, nyt ja iankaikkisesti."

 

Taivasten valtakunnan kansalainen saa panna toivonsa ja luottamuksensa yksin Herraan; Hänen sanaansa ja Hänen valintaansa, ei mihinkään omaan, ei mihinkään tämän maailman sisäiseen asiaan. Ja jos niin teemme, saamme tyyntyä kaikesta maailman levottomuudesta kuin kylläinen lapsi äitinsä sylissä. Siinä on Jeesuksen oman rauha kaikkien maailman myrskyjen keskellä.

Saan pastorintyössäni kastaa silloin tällöin vastasyntyneitä vauvoja Jumalan lapsiksi. Juuri tuo sylivauvan kaste kertoo kaikkein voimakkaimmalla tavalla uskon suuren salaisuuden: omassa voimassaan, ymmärryksessään ja viisaudessaan kyvytön, heikko, vähäinen ja syntinen - itsessään hengellisesti kuollut, syntinen ja jumalaton - kelpaa Jumalalle juuri sellaisena. Juuri pienestä avuttomasta hengellisesti saastaisesta ihmisvauvasta tehdään taivaskansalaisista puhtain ja suurin.

Sen parempaa ja puhtaampaa kristittyä, varmimmin kohti taivasta kulkevaa Jeesuksen opetuslasta, ei voi ollakaan kuin vastakastettu lapsi. Hän ei ala väitellä, kiistellä ja epäillä Jumalan sanaa, ei yritä tuoda Jumalan eteen mitään omaansa. Hän ei kuvittele itse omalla järjellään ymmärtävänsä yhtään mitään Jumalan suurista pelastusteoista. Hänellä ei ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan, saada osakseen rakkautta ja hellyyttä. Hän ei kuvittele itse mitään ansaitsevansa, itse vähimmässäkään määrin omalla työllään elämäänsä ylläpitävän.

Jeesus sanoo Matteuksen evankeliumissa (18:6): "Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen."

 

Vähäiset eli pienet lapset (kreik. mikros) voivat siis uskoa Jeesukseen. Joku voi vieläkin ehkä ihmetellä ja epäillä, että miten se pieni vastasyntynyt sylivauva nyt voisi Jeesukseen uskoa. Mutta Jeesukseen uskominen ei ole ihmisen oma valinta, eikä ihmisen järjestä ja ymmärryksestä ole mitään apua uskon syntymiselle - päinvastoin. Tämän uskonsuhteen syntymisen pienen lapsen - jopa vielä äitinsä kohdussa kasvavan lapsen - ja Jeesuksen välille vahvistaa myös Luukkaan evankeliumien kertoma tapaus Jeesuksen äidin Marian ja Johannes Kastajan äidin Elisabetin kohtaamisesta kummankin vielä odottaessa lastaan. Jeesus voi kaikkivaltiudessaan kohdata vielä äitinsä kohdussa olevan vauvan.

"Ja kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussansa; ja Elisabet täytettiin Pyhällä Hengellä. 42. Ja hän puhkesi puhumaan suurella äänellä ja sanoi: 'Siunattu sinä vaimojen joukossa, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! 43. Ja kuinka minulle tapahtuu tämä, että minun Herrani äiti tulee minun tyköni? 44. Sillä katso, kun sinun tervehdyksesi ääni tuli minun korviini, hypähti lapsi ilosta minun kohdussani.'" (Luuk. 1:41-45)

Uskonpuhdistajamme Martti Luther selittää aivan oikein, kun hän sanoo vielä Marian kohdussa olevan Herran Jeesuksen puhuvan tässä Joosefin morsiamen suulla tuon tervehdyksen. Samalla tavallahan Jumala tänäkin päivänä puhuu morsiamen eli kirkkonsa/seurakuntansa suulla. [Tähän Jeesuksen kirkkoon eivät kuulu Jumalan sanan ja Jeesuksen jumaluuden kieltäjät - ei, vaikka kyseessä olisi itse piispa.] Ja silloin Herran Jeesuksen sanan vaikutuksesta syntyi uskonsuhde Jeesuksen ja Johanneksen välille, josta Johanneksen äiti Elisabet todistaa sanoilla: "... hypähti lapsi ilosta minun kohdussani."

Jumala ihmisen luojana voi tietenkin kohdata luomansa tämän ollessa vielä idussaan, äitinsä kohdussa kasvamassa ja tietenkin silloin myös vastasyntyneen. Ps. 139:13,16, Job 31:15, Jer. 1:5, Luuk. 1:15. Jumalalle ei ole mahdotonta lahjoittaa Pyhää Henkeään pienelle ihmiselle - eikä Hän tarkkaan ottaen Henkeään edes itseään suurina pitäville annakaan.

 

3. UUDESTISYNTYMINEN

Raamatussa ei ole annettu mitään muuta tietä pelastukseen ja taivaaseen pääsemiseen kuin usko Jeesuksen evankeliumiin ja kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen. "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. 16. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen." (Mark. 16:15-16)Tarkka sananmukainen käännös j. 16 alkuosasta (kr. ho pisteúsas kai baptistheìs sōthḗsetai) kuuluisi: 'Uskova ja kastettu tullaan pelastamaan'; eli 'Jumala pelastaa sen, joka uskoo ja on kastettu'. Passiivin aoristimuodon 'baptistheís' tarkin käännös on nimenomaan 'kastettu' tai 'kastettava'.

Helluntaiveljet opettavat aivan oikein sanoessaan, että ensin tulee usko ja sitten kaste. Kastetta ennen tulee kasteopetus - ja myös kasteen jälkeen, niin kuin Jeesus sanoo kaste- ja lähetyskäskyssä.

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen 20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää." (Matt. 28:19-20) Opetuslapseksi tekeminen eli opetuslapseuttaminen (kreik. mathēteúō) esiintyy UT:ssa vain kolmessa kohdassa tämän lisäksi (Matt. 13:52, 27:57 ja Apt. 14:21).

Kaikissa kohdissa merkitys on eri kuin pelkkä opettaminen; kysymys on johonkin joukkoon liittämisestä ja seuraajaksi tekemisestä. Kansaan kuuluvat yksiselitteisesti myös lapset. Tämä näkyy myös siinä, että UT:ssa kerrotaan koko perhekuntien saaneen kasteen, ei ainoastaan aikuisten. Apt. 16:15 (purppuranmyyjä Lyydian perhekunta Filipissä), Apt. 16:33 (Filipin vanginvartijan kaikki omaiset), 1. Kor. 1:16 (Stefanaan perhekunta Korintossa).

Jokaisen ihmisen, vauvankin, täytyy tulla uskoon ja uudestisyntyä, jotta hän pääsisi taivaaseen. "Jeesus vastasi: 'Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. 6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. 7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.'" (Joh. 3:5-7)

 

Jumala vaikuttaa tuon ihmeellisen uuden hengellisen luomisen eli uudestisyntymisen uutta luovan sanansa kautta. Jumalan sana vaikuttaa ihmisessä uskon. Ennen kastetta kastettavalle julistetaan Jumalan sanaa ja pelastavaa evankeliumia. Oikeat kristityt seurakuntalaiset; vanhemmat, isovanhemmat ja kummit sekä kastepastori rukoilevat hartaasti kastettavan puolesta sekä ennen kastetilaisuutta että sen aikana. Heidän rukouksensa on, että kastettava saisi ottaa vastaan kaikki Jumalan pelastavat lahjat sanassa ja kastevedessä. Tässä ei ole eroa sillä, onko kastettava lapsi vai aikuinen. Molemmat tarvitsevat yhtä lailla uskoa ja uudestisyntymistä, Pyhää Henkeä, syntien anteeksiantamusta ja Jumalan armoa.

Kastevedessä ja sen kautta vaikuttavana Jumalan sana uudestisynnyttää kastettavan. Jumala synnyttää sanallaan uskon ja sakramenttinsa kautta antaa lahjaksi uuden elämän. Ihminen on uskon syntymisessä vain vastaanottavassa asemassa, tekemisen kohteena eli objektina. Jumala vaikuttaa sanallaan ja sakramentillaan uskon ja uudestisyntymisen myös vastasyntyneessä lapsessa.

Tarkkaan ottaen uudestikastajat eli ns. uskovaisten kasteen tai aikuiskasteen kannattajat ovat siinä oikeassa, että ketään ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Vauvaakaan ei saa kastaa, jos hän ei usko Jeesukseen. Jo edellä huomasimme, miten pienetkin ihmistaimet Raamatun todistuksen mukaan voivat uskoa Jeesukseen. Usko Jeesukseen syntyy Jumalan sanan kuulemisen kautta. "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta." (Room. 10:17)

Tuo vauvan kuuleminen - yhtä lailla kuin aikuisenkin kuuleminen - on ymmärrettävä nimenomaan hengelliseksi kuulemiseksi, joka ei ole sidottu järjen ja sielullisen ymmärtämisen tasoon. Lasarus kuuli kuolleena (mätänevillä korvillaan ja aivoillaan!?) Jeesuksen sanan: "Lasarus, tule ulos!" (Joh. 11:43) Samoin Jeesus sanoo: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää." (Joh. 5:25)

Uskon synnyttävä Kristuksen sana on se sama Jumalan sana, josta kerrotaan luomisessa: "Ja Jumala sanoi: 'Tulkoon valkeus'. Ja valkeus tuli." (1. Moos. 1:3). Kristus on itse Jumalan Sana. "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 2. Hän oli alussa Jumalan tykönä. 3. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. 4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus." (Joh. 1:1-3) Kristus on itse myös ihmisten ja koko maailman Valkeus. (Joh. 8:12, 12:46)

Kristuksen sana eli evankeliumin sana synnyttää ja luo tyhjästä uutta, tuo valon pimeyteen. Ihminen, joka ennen oli kuollut, saa uuden elämän Jumalan uutta luovan sanan voimasta. Yksin Pyhä Henki voi viedä julistetun Jumalan sanan korvista sydämeen ja uudestisynnyttää, vaikuttaa hengellisen kuulemisen. Ihminen ei voi itse tätä saada aikaan, vaan sen tekee yksin ja ainoastaan Jumala sanansa voimalla Pyhän Hengen kautta meille käsittämättömän armonvalintansa perusteella.

Kaksi syntistä ja hengellisesti kuollutta ihmistä kuulee Jumalan sanan julistusta. Toinen tulee herätetyksi ja alkaa uskoa Jeesukseen, toinen jää paatumukseensa ja matkalle kohti helvettiä. Uskon lahjan saanut ei ole yhtään parempi tai hurskaampi, ei itse voinut tehdä yhtään mitään herätäkseen kuoleman tilasta elämään. Sen vaikutti yksin Jumala. Vai voimmeko väittää, että Lasaruksen kuolleista heräämiseen vaikutti jotenkin myös hänen oma tahtonsa? Tai voimmeko väittää, että ihmisen fyysisen sikiämisen syynä on jotenkin tuo sikiävä ihminen itse?

Evankeliumin julistaminen uskosta osattomille eli hengellisesti kuolleille on samanlaista, kuin menisi hautausmaalle puhumaan vainajille: "Nouskaa ylös! Työt odottavat. Mitä te siellä vielä makaatte ja aikaa kulutatte! Nyt äkkiä liikkeelle ja toimimaan!" Ei tällä puheella ole mitään vaikutusta, jos Jumala itse ei noita sanoja puhu ja anna kuolleille korvat kuulla.

Yksin Herra voi saada sanallaan kuivat luut kuulemaan ja elämään: "Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana. 5. Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi." (Hes. 37:4-5) Parannussaarnalla ja evankeliumin julistamisella ei ole mitään vaikutusta, jos Pyhä Henki ei itse vaikuta Jumalan sanan kautta hengellisesti kuolleissa kuulemista ja uskoa.

Yhtä vähän kuin ihminen ymmärtää, tahtoo tai voi vaikuttaa tietoisesti omaan fyysiseen syntymäänsä, hän kykenee vaikuttamaan myöskään hengelliseen syntymäänsä. Sekä lihallinen että hengellinen elämä annetaan kumpikin toisten tahdosta ilman synnytettävän omia tahdonratkaisuja. Siksi se, joka haluaa uskoa Jeesukseen - Herra suokoon, että niitä olisi monia! - tuo julki vain sen, että Jumala on häntä sanallaan kutsunut ja herätellyt. Tuo Jeesusta elämäänsä haluava ihminen on itsessään aivan yhtä kurja ja syntinen kuin sekin, joka jää epäuskoon ja kulkee kohti kadotusta. Jeesukseen uskominen on ihmisjärjelle käsittämätön ja ymmärtämätön Jumalan suorittama armonvalinta.

Luterilaisiin tunnustuskirjoihin kuuluvassa Martti Lutherin kasteen toimittamisen kaavassa näkyy erityisen kirkkaasti se, että lapsi ottaa Jumalan sanan kohdatessaan sen vastaan ja uskoo sen. Seuraavassa ote tuosta Lutherin kastekaavasta, jota myös nykyiset kirkkomme kastekaavat seuraavat - tosin osittain hyvin hämärästi ja laimeasti. Tunnustuskirjat 1990, s. 323.

Sen jälkeen lapsi viedään kastealtaan ääreen ja pappi lausuu:

Pappi: "Herra varjelkoon sinun tulosi ja lähtösi nyt ja iankaikkisesti." (Ps. 121:8)

Sen jälkeen pappi antaa lapsen kummiensa suulla sanoutua irti Perkeleestä näin:

Pappi: "(Nimi), luovutko Perkeleestä?"

Kummit: "Luovun."

Pappi: "Luovutko kaikista hänen teoistaan?"

Kummit: "Luovun."

Pappi: "Luovutko kaikesta hänen petoksestaan?"

Kummit: "Luovun."

Sen jälkeen pappi kysyy:

Pappi: "Uskotko Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan?"

Kummit: "Uskon."

Pappi: "Uskotko Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka syntyi  ja kärsi kuoleman?"

Kummit: "Uskon."

Pappi: "Uskotko Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteisön, syntien anteeksiantamuksen, lihan ylösnousemuksen ja iankaikkisen, kuolemanjälkeisen elämän?'"

Kummit: "Uskon."

Pappi: "Tahdotko, että sinut kastetaan?"

Kummit: "Tahdon."

Silloin pappi ottaa lapsen, kastaa hänet kastealtaaseen ja lausuu:

Pappi: "Niin minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Sitten kummit ottavat lapsen vastaan ja pappi lausuu, pukien samalla lasta kastepaitaan:

Pappi: "Kaikkivaltias Jumala, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä, joka on sinut uudesti synnyttänyt veden ja Pyhän Hengen kautta ja antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi, vahvistakoon nyt sinua armollaan iankaikkiseen elämään. Aamen. Rauha sinulle."

Seurakunta: "Aamen."

 

4. KASTE ON JUMALAN TEKO JA ARMONVÄLINE

Kaste on Jumalan teko, ja siksi UT:ssa kastaa verbi (kreik. baptídzō) on säännöllisesti passiivissa, kun kerrotaan jonkun tulleen kastetuksi. Kyseessä on ns. jumalallinen passiivi (lat. passivum divinum), joka kertoo varsinaiseksi tekijäksi eli kastajaksi itse Jumalan. UT:ssa on paljon esimerkkejä tällaisista jumalallisista passiiveista. Korostus on silloin siinä, että ihminen tulee Jumalan kastamaksi; ei siinä, että ihminen itse päättäisi mennä kasteelle. Kaste on Jumalan teko, jolla Hän kohdistaa Jeesuksen tuottaman sovituksen ja pelastuksen juuri tietylle nimeltä mainittavalle ihmiselle.

Kasteessa hengellisenä toimijana on Jumala, ei ihminen. Kaste on ensisijaisesti evankeliumia, sellaista, mikä tulee kokonaan ihmisen ulkopuolelta, kokonaan ja täysin Jumalan armosta ja Hänen valintansa perusteella. Kaste on lupaus, ei vaatimus tai käsky. Kasteessa Jumala antaa meille, emme me Jumalalle. Kastetta tulee seurata pyhitys eli jokapäiväinen uskon kilvoittelu, parannus ja oman lihanmielen pois paneminen. Mutta pyhitys tässä suppeassa merkityksessä ei koskaan tule täydelliseksi tässä ajassa, eikä se ole pelastuksen peruste, vaan seuraus Jumalan lapseksi pääsemisestä.

Pietarin helluntaisaarnasta: "Muuttakaa mielenne ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja." (Apt. t. 2:38, suora käännös kreikasta) Ananias sanoi Paavalille: "Nouse, tule kastetuksi ja pestyksi synneistäsi." (Apt. t. 22:16)

Kaste kuuluu olennaisena osana ihmisen pelastukseen, ja se mainitaan samassa joukossa kuin Herra itse ja Hänen Henkensä. "... yksi ruumis ja yksi Henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; 5. yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; 6. yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa." (Ef. 4:4-6)

Kaste mainitaan sellaisessa yhteydessä, että se ei selvästikään ole mikään ihmisen teko tai pelkkä tunnustautumisen väline; kaste on Jumalan armonväline, jonka kautta Hän liittää jäseniä Poikansa seurakuntaruumiiseen. Sen enempää usko kuin kastekaan ei ole peräisin ihmiseltä, vaan se on sulaa armoa ja lahjaa Kirkkauden Isältä.

Apostoli Pietari kirjoittaa Nooan kanssa tehtyyn liittoon (1. Moos. 9:8-17) viitaten seuraavasti: "... Jumalan pitkämielisyys odotti Nooan päivinä, silloin kun valmistettiin arkkia, jossa vain muutamat, se on kahdeksan sielua, pelastuivat veden kautta. 21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena - joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta - Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, 22. hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut." (1. Piet. 3:20-22)

Kaste pelastaa, koska siinä päästään osallisiksi uudesta liitosta, jonka Kristus on solminut. Pietari kirjoittaa, että vesi pelasti Nooan perhekuntineen. Nooan pelasti kuitenkin aikanaan tarkkaan ottaen arkki, joka kellui veden varassa. Samalla tavoin on ymmärrettävä meidät pelastava kaste; kasteen pelastava voima tulee Uuden liiton pelastusarkista, Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta.

Kastetta ja pelastusta, kastetta ja Jeesusta (Hänen vertaan), kastetta ja Jumalan sanaa, kastetta ja Pyhää Henkeä, kastetta ja uudestisyntymistä sen enempää kuin Jeesusta ja Jumalan sanaakaan ei saa erottaa toisistaan. Kaikki toimivat yksiselitteisesti yhdessä meidän pelastuksemme.  "Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika? 6. Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus. 7. Sillä kolme on, jotka todistavat: 8. Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä." (1. Joh. 5:6)

Kaste on uudestisyntymisen pesu. "Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, 5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, 6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, 7. että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan." (Tit. 3:4-7)

Kaste ei lepää ihmisen uskon varassa; kaste on oikea Jumalan pelastusteko silloinkin, kun ihminen sen omassa epäuskossaan torjuu. Ihminen voi hylätä kasteessa lahjaksi saamansa uuden elämän ja taivaspaikan aivan samoin kuin ihminen voi näännyttää itsensä nälkään tai muuten riistää itseltään fyysisen elämän. Mutta Jumalan puolelta ovea pelastukseen ei kastetulta suljeta. Jokaisella kastetulla on aina oikeus tämän elämän aikana palata kasteen armoon eli kaikkien syntiensä täyden anteeksisaamisen uskomiseen Jeesuksen ristin tähden. Asia erikseen on sitten se, että sen enempää kastettu kuin kastamatonkaan ei voi siirtää parannuksen tekoa eli kääntymistä Jumalan puoleen huomiseksi. Huomista päivää ei saata koskaan tulla.

Jumala on asettanut aistein kosketettavat, tunnettavat, haistettavat, maistettavat ja kuultavat sakramentit, kasteen ja ehtoollisen, erityisesti myös siksi, että meillä olisi jotakin, mistä tarttua kiinni epäilysten ja kiusausten kohdatessa. Jumalan valtakunta kulkee pitkin maanpintaa, lähellä ihmisiä, ei jossakin kaukana sfääreissä, filosofioissa ja aatteissa. Ei; vaan tässä ja nyt. Jeesus otti lihassa eläessään lapset syliinsä ja siunasi heitä; kasteessa Jumala ottaa meidät syliinsä, ei vain sanojen, vaan myös aineen kautta.

Kaste on meidän ulkopuoleltamme tuleva Jumalan armovalinta. Mitä lähempänä Jumalaa olemme, sitä vähemmän voimme tuoda Herran eteen mitään oman lihamme läpi käynyttä; emme edes omaa uskoontuloamme, hurskasta rukousta, lähetys- tai evankelioimistyötä tai lähimmäistemme auttamista. Kaikkeen tähän sekoittuu myös oma syntisyytemme - vähintäänkin omavanhurskaus - ja siksi tarvitsemme täysin oman tahtomme ja elämämme ulkopuolista pelastuksen perustetta.

Miksi juuri minä, syntisistä suurin, saisin pelastuksen ja taivaan? Siksi koska minut on kastettu, ja siinä Jumala lahjoitti minulle kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan! Synninhädässä oleva voi tarttua tähän kasteen armoon uskon kautta, kun kaikki muu rapistuu ja sortuu maahan pyhän ja vanhurskaan Jumalan edessä. Sen sijaan täydellisyyttä vaativan Jumalan lain edessä ylpeä, omavanhurskas, murtumaton ja pelästymätön sielu voi käyttää kastetta eli armoa väärin. Suruton vetää kasteen syntielämän peitoksi ilman, että katuu ja haluaa hylätä Golgatan ristin juurelle pahuutensa.

Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä, niin kuin ei Jumalaa ja Hänen pelastustekojaan voi ihmisen oman ymmärryksen kautta tavoittaa. Kasteen kautta tapahtuvan Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen juuri minun kohdalleni voi ottaa vain uskolla vastaan, luottaen siihen, että Raamatun todistus on oikea.

Kristillinen kaste on Jumalan sanan mukaan siis uudestisyntymisen, Pyhän Hengen saamisen ja synneistä puhtaaksi pesemisen paikka (Apt. 2:38, 22:16, Tiit. 3:5). Kastetta edeltävä usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta. Uskon synnyttävä Jumalan sanan kuuleminen on mahdollista vain silloin, kun Kristus itse uutta luovan ylösnousemussanansa kautta sen synnyttää (Room. 10:17). Se, miten Jumala vaikuttaa uskomisen lapsessa sanansa kautta, on esikuva myös siitä, miten Herra on meissä aikuisissa uskon vaikuttanut. Kasteessa Jumala antaa pelastuksen lahjaksi ilman vähintäkään ihmisen omaa ansiota. Lapsikaste kertoo vahvasti pelastuksen lahjaluonteesta, Jumalan armovalinnasta. Kastetun vauvan usko ei potki Jumalaa vastaan, niin kuin me oman ymmärryksemme, viisautemme ja tietomme varassa elävät aikuiset niin helposti teemme. Lapsikasteessa tulee todeksi kaikkein kirkkaimmin esille se, että me emme valitse Jeesusta, vaan Hän valitsee meidät.

Kristillinen kaste on myös adoptio eli lapseksi ottaminen. Ihmisten keskellä voidaan ottaa jonkun toisen siittämä ja synnyttämä lapsi omaksi lapseksi, jolla on oikeus adoptiovanhempiensa nimeen, perheenjäsenyyteen, huoltoon ja perintöön. Kasteessa Jumala adoptoi meidät omiksi lapsikseen. Me saamme käyttää pyhästä Kaikkivaltiaasta Luojasta nimeä 'Isä', 'Isi'. Sen lisäksi, että saamme Isältämme maallisen huollon ja hoivan, saamme oikeuden Luojamme iankaikkiseen perintöosaan.

Ihminen ei pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän syntyy. Ainoa, minkä ihminen pystyy (aikuistuttuaan) itse päättämään, on se, hylkääkö hän vanhempansa. Ja tästä Herra meitä nimenomaan varoittaa: Älkää kasvako koskaan ulos Jumalan lapsen asemasta ja alkako itse tekemään ratkaisuja, vaan pysykää aina lapsina, jotka turvaavat Isään!

Samoin ei esimerkiksi lastenkodissa oleva vauva tai pieni lapsi voi itse valita sitä, kuka hänet adoptoi. Niin ei myöskään ihminen pysty itse millään tavalla vaikuttamaan siihen, ottaako Jumala hänet lapsekseen vai ei. Jos ottaa, niin se on Jumalan valinta, ei ihmisen. Ei ihminen pysty itse päättämään sitä, kenen lapseksi hän on syntynyt tai kenen omaksi hänet on lapsena adoptoitu.

Jumalan Sana liittyneenä eli yhdistyneenä aineeseen, materiaan on järjelle käsittämätön asia. Jeesus itse tuli kuitenkin lihaan ikuisena ja äärettömänä Jumalan Sanana. Samasta ihmeestä ja paradoksista, mahdottomuudesta ja 'järjettömyydestä' - ääretön mahtuu äärelliseen - on kysymys myös kasteessa ja ehtoollisessa. Kastetta ja sen vaikutusta ei voi ymmärtää järjellä, niin kuin ei Jumalaa ja Hänen pelastustekojaan voi ihmisen oman ymmärryksen kautta tavoittaa. Kasteen kautta tapahtuu Jumalan pelastusteon todeksi tulemisen juuri minun kohdalleni. Sen voi ottaa vain uskolla vastaan, luottaen siihen, että Pyhän Raamatun todistus on oikea.

 

5. KASTE KRISTUKSEN KUOLEMAAN JA YLÖSNOUSEMUKSEEN

Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? 2. Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä? 3. Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? 4. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

5. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, 6. kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; 7. sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä. 8. Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan, 9. tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse. 10. Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle. 11. Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa. (Room. 6:1-11)

 

"Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti, 10. ja te olette täytetyt hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää, 11. ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella: 12. ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista. 13. Ja teidät, jotka olitte kuolleet rikoksiinne ja lihanne ympärileikkaamattomuuteen, teidät hän teki eläviksi yhdessä hänen kanssaan, antaen meille anteeksi kaikki rikokset, 14. ja pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan ja oli meidän vastustajamme; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin." (Kol. 2:9-14)

 

 

6. KASTETUN LUOPUMINEN JA PALUU

 

Mutta entäpä jos kastettu ei saakaan hengellistä ravintoa? Elääkö vastasyntynyt lapsi ilman maitoa ja ravintoa, ilman hoitoa ja hoivaa? Ei toki, ilman ravintoa ja hoitoa lapsi kuihtuu ja kuolee. Samoin käy myös kasteessa hengellisesti uudestisynnytetylle, jos hän ei saa hengellistä ravintoa. Jos kastettu ei kuule Jumalan sanaa eikä häntä opeteta rukoilemaan sekä uskomaan ja elämään kasteensa mukaisesti kristillisen seurakunnan keskellä, niin kastettu kuihtuu ja kuolee.

Kasteeseen tulee liittyä myös opetuslapseksi tekemisen toinen puoli: kaiken sen opettaminen, minkä Jeesus on käskenyt meidän pitää. Ilman Jumalan sanan ravintoa kastetusta tulee pian luopio, joka on pelastuksesta yhtä osaton kuin jumalattomin pakana. Jumalan kansan jäsen, joka luopuu Herrasta ja Hänen käskystään, on suorastaan kovemman rangaistuksen ja tuomion alainen kuin sellainen, jota ei ole koskaan Jumalan kansan jäseneksi otettukaan.

Jeesus puhuu oman kansansa keskelle lähettämilleen opetuslapsilleen: "Ja missä teitä ei oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuulla, lähtekää pois siitä talosta tai siitä kaupungista ja pudistakaa tomu jaloistanne. 15. Totisesti minä sanon teille: Sodoman ja Gomorran maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sen kaupungin." (Matt. 10:14-15)

 

"Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta: 21. 'Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen. 22. Mutta minä sanon teille: Tyyron ja Siidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän. 23. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä. 24. Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun.'" (Matt. 11:20-24)

Nooan aikaisen tuhotulvan vesi on esikuva kasteesta. Arkin sisällä - Jeesuksen sisällä ja Hänen uskossaan - elävät tuo vesi pelastaa. Mutta Jeesuksen ulkopuolella tuo sama kastevesi hukuttaa. Kastettu, joka torjuu sydämestään ja elämästään Jumalan sanan ja sen lähettiläät, on erityisen ankaran rangaistuksen kohteena.

Kastettu voi kuitenkin palata takaisin armoliittoon. Jumala voi herättää hänet sanallaan jälleen elämään, kuten Hän esikuvallisesti teki Lasarukselle. Siksi tarvitsemme sisälähetystyötä ja Jumalasta eroon joutuneiden kastettujen uudelleen evankeliointia aivan yhtä paljon kuin pakanalähetystä. Mutta Lasaruksen syntymäpäivänä pysyi hänen alkuperäinen syntymisensä päivä äidin kohdusta, ei kuolleista herättämisen päivä. Myöskään kastetun palauttaminen hengelliseen elämään ei häntä uudestisynnytä, vaan palauttaa hänet kuoleman tilasta alkuperäiseen uudestisyntymiseen ja armoliittoon. Tätä kasteen armoon palaamista me tarvitsemme jokainen joka päivä.

Edellä jo käsitelty Lasaruksen herättäminen kuolleista kertoo myös kastetun, mutta myöhemmin hengellisesti kuolleen, palauttamisesta takaisin elämään. Luukkaan evankeliumin luvun 15 vertaukset eksyneestä lampaasta, kadonneesta hopearahasta sekä tuhlaajapojasta kertovat kaikki tästä kasteen armoliittoon palaamisesta.  Erityisesti tuhlaajapojan isän kahteen kertaan lausuma sana pojan palattua takaisin kotiin kertoo kasteen armoliittoon palaamisesta; paluusta takaisin oikeaan ja alkuperäiseen isän kotiin, johon on synnytty: "Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt!" (Luuk. 15:24, 32) Kastettu, joka on luopunut uskosta, tarvitsee uudelleen uskomista, ei uudelleen kastamista.

Jeesus puhuu Luukkaan evankeliumin luvun 15 toisessa vertauksessaan kadonneesta hopearahasta. Kun Jeesus sanoo rahoja olleen alun perin kymmenen, niin hän viittaa naisten käyttämään juhlakoruun, jossa rahat oli liitetty toisiinsa otsa- tai kaulakoruksi. Tällaista korua varten oli säästetty kauan, ja sitten hääjuhlassa morsian sen ensimmäistä kertaa päälleen puki. Korun arvo oli suuri. Jokainen raha tällaisesta korusta oli omistajalleen arvokas. Hopearaha on jo sinällään työmiehen päivän palkka. Tuollaiseen vihkisormukseen verrattavaan koruun liitettynä sen arvo oli tietysti vielä verrattomasti suurempi. Koko korusta tuli käyttökelvoton, jos yksi sen rahoista puuttui.

Jos esim. kadonneen lampaan kohdalla mietimme katoamisen omaehtoisuutta, tahallisuutta, niin rahan kohdalla asiaa ei tarvitse kauan mietiskellä. Kolikko on passiivinen, vastustelematon kaikissa vaiheissaan; niin silloin, kun se liitettiin kantajansa hääkalleuteen, kuin silloinkin, kun se putosi erilleen lattian koloon, pimeyteen ja kadoksiin. Myöskään oman löytymisensä eteen se ei voi tehdä mitään; tuskin se tietää edes olevansa kadoksissa.

Kadonnut hopearaha puhuu Jumalan omaksi kasteessa otetusta lapsesta, joka ei koskaan saanut edes mahdollisuutta pysyä osana Herran maanpäällistä ruumista, Jeesukseen uskovien seurakuntaa. Lapselle ei koskaan opetettu Jumalan tietä; Hänen käskyjään ja Jeesuksen ristinpuulla osoittamaa rakkautta vajavaista ihmistä kohtaan. Ilman hengellistä ruokaa ja juomaa; se on Raamatun sanaa, rukousta, ehtoollista ja seurakuntayhteyttä, kastettu lapsi hengellisesti kuolee. Mistään nimenomaisesta eksymisestä laumasta ei voi hänen kohdallaan puhua - ei häntä oltu koskaan opetettu paimenta seuraamaankaan. Mutta yhtäkaikki, samalla tavoin rahakin on pois omalta paikaltaan joutuneena kadotettu ja omistajalleen hyödytön kuin erämaassa yksin oleva lammas.

Jeesuksen aikana talot olivat pieniä, ikkunattomia tai hyvin pieni-ikkunaisia huoneita. Maalattiat oli peitetty kuivatulla kaislalla. Tavarat olivat enimmäkseen lattialla. Jos tällaisen talon lattialle tippuu kolikko, on sen etsiminen työlästä puuhaa. Maalattian koloihin ja epätasaisuuksiin voi hämärässä tavaroiden ja kuivatun kaislan keskellä hävitä vaikka mitä. Mutta nainen on sitkeä; koruhan on hänelle arvokas, ja jatkaa etsimistään kunnes löytää. Sytyttäen lampun hän maan ja kaislojen tomua luudalla lakaisten, välillä esineitä tieltä pois siirrellen, käy koko huoneen läpi. Lamppu tarkoittaa Pyhää Henkeä, lakaiseva luuta Jumalan sanaa.

Jeesus ei välitä vaaroista, vaivoista tai kärsimyksistä tiellä, jolla hän tahtoo etsiä kadonneen lampaan kantaakseen sen takaisin laumaan. Jeesus etsii visusti löytääkseen kadonneen rahan ja liittääkseen sen taas arvopaikalleen. Hänelle jokainen meistä on monin verroin arvokkaampi kuin kuolleesta metallista tehty raha tai koru omistajalleen; arvokkaampi kuin yhdellekään paimenelle yksikään lammas.

On sanottu, että jonkin asian arvo on siitä maksettu hinta. Ihminen kohtelee eri tavoin sentin maksanutta paperinpalaa kuin miljoonilla euroilla huutokaupasta ostettua maailmankuulun taitelijan taulua. Jos paperinpalaa uhkaa likaantuminen tai repeytyminen, niin sitä tuskin jaksetaan paljoakaan varjella. Se joutaa roskakoriin. Jos sen sijaan arvokas taulu on uhattuna tai peräti katoaa, ryhdytään juoksujalkaa toimiin ja hätä on suuri.

Minusta ja sinusta on maksettu kallis hinta, äärettömän kallis hinta. Niin suuri hinta, että sillä voisi ostaa omakseen koko luodun maailmankaikkeuden tähtisumuineen ja linnunratoineen, eikä se rahavuori siitä kaupasta vielä niin paljon hupenisi, että sen vähenemistä voisi edes havaita. Jeesuksen veri, Isän ja Pojan täydellisen rakkaussuhteen katkaiseminen Golgatan ristillä, oli niin suuri lunnasmaksu, että sen rinnalla kaikki muu on mitätöntä. Niin suuren hinnan Jumala on maksanut jokaisesta ihmisestä. Minusta. Ja sinusta.

 

7. KASTEESEEN LIITTYVIÄ HARHAOPPEJA

1. Lain hylkääminen. Esimerkiksi kansankirkkomme opetus ja erityisesti käytäntö erottavat suuressa määrin kasteen muusta kristillisestä elämästä ja jokapäiväisestä parannuksesta ja kilvoittelusta. Seurauksena on lavean tien kulkeminen, joka johtaa kadotukseen. Jos kastettu luopuu kasteensa mukaisesta Jeesuksen uskosta, niin hän joutuu samaan paikkaan kuin jumalattomat ja perkeleet eli Saatana joukkoinensa.

2. Evankeliumin hylkääminen. Monet herätysliikkeet kirkon ulkopuolella ja osittain kirkon sisälläkin ohittavat sen objektiivisen tosiasian, kasteen, jonka varassa pelastuksemme lepää. Kun pelastuksen edellytykseksi asetetaan esimerkiksi ns. oma uskoontulo, niin ihminen jää lopulta epävarmuuden tilaan. Oliko uskonratkaisuni sittenkään niin puhdas ja vailla omia itsekkäitä motiiveja? Varma taivastoivo lepääkin Jumalan valinnassa ja tuon valinnan konkreettisessa osoituksessa ja sinetissä, kasteessa, joka liittää juuri minut Jeesuksen ruumiin jäsenyyteen.

Mitä siitä siis seuraa, jos uskossa ja opetuksessa luovutaan kasteen armosta? Jumala lahjoittaa oman valintansa perusteella ihmiselle kasteen kautta kaiken, mitä pelastukseen tarvitaan. Ihminen pelastuu yksin, vain ja ainoastaan uskon kautta Jeesukseen. Tämä pelastava usko ja uusi elämä osoitetaan, annetaan ja vahvistetaan ihmiselle lahjaksi juuri kasteen kautta. Pelastava usko ei ole pelkästään historiallisten asioiden tietämistä ja totena pitämistä - sehän on jumalattomilla ja perkeleilläkin - vaan ennen kaikkea luottamusta ja turvautumista omalla kohdalla noiden tosiasioiden vaikutukseen, jotka ovat syntien anteeksiantamus ja pelästyneen omantunnon rauhoittaminen Jeesuksen sijaisuhrin tähden.

Se, joka kieltää kasteessa tapahtuvan Jumalan armovalinnan ja uudestisyntymisen, astuu Herran varpaille. Ei Jumala anna kunniaansa toisille. Ei kukaan voi sanoa olleensa millään tavalla myötävaikuttamassa siihen, että hän on uudestisyntynyt ja pelastunut. Se on puhdasta Jumalan työtä, jonka Hän kohdistaa ihmiseen armovälineidensä: Raamatun sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta. Tätä sanan saarnaa ja sakramenttien hoitamista varten Hän on asettanut saarna- eli paimenviran, jonka hoitamisen hän on osoittanut seurakunnan tähän tehtävään erottamille miehille.

Kun Jeesus huutaa Golgatan ristillä: 'Se on täytetty', niin silloin olivat tulleet tehdyiksi jo kaikki hyvät työt, mitä taivaaseen pääsemiseksi tarvitaan. Silloin oli tullut loppuun asti kärsityksi se täydellinen rangaistus, mitä helvetistä pääsemiseksi tarvitaan. Jos joku alkaa lisätä tähän Jeesuksen täytettyyn työhön jotain omia tekoja, kääntymystä, katumusta, uskoontuloa tai muita ihmisestä itsestään nousevia asioita, niin hän tulee samalla ilmoittaneeksi, että Jeesuksen risti ei sittenkään yksin ollut riittävä peruste ihmisen pääsemiseksi taivaaseen.

Tällaisessa opissa kavennetaan Jumalan kunniaa ja asetetaan tilalle syvimmiltään kuitenkin saastaisia ihmistekoja. Eihän Jumala tällaista hyväksy. Hänelle kelpaa vain täydellinen, puhdas ja synnitön. Sellainen on yksin Herra Jeesus Kristus. Siksi pelastuksen peruste on yksin Jeesus, ei mikään muu. Ja puhtaimmillaan tämä Jeesus annetaan ihmiselle lahjaksi kasteessa ja ehtoollisessa. Sama evankeliumi ja pelastus vaikuttavat niin Jumalan sanassa kuin myös sakramenteissa.

Yhteinen ehtoollinen edellyttää yksimielisyyttä tässä kasteen evankeliumin opissa ja sakramenttien toimittamisessa. Jos joku julkisesti opettaa tai toimii vastoin tätä evankeliumin oppia ja kristillistä uskoa, niin kukaan Jumalan sanalle kuuliainen ja Herran sanan edessä arka kristitty ei voi vakuuttaa hänelle kaiken olevan kunnossa suhteessa Jumalaan ja olla hänen kanssaan ehtoollisyhteydessä.

 

8. KASTE JA PYHÄN HENGEN SAAMINEN ERI AIKAAN

Samarian herätyksen aikana (Apt. t. 8) ja Korneliuksen perhekunnan kääntymisen yhteydessä (Apt. t. 10) kerrotaan, miten ihmiset saivat Pyhän Hengen ennen kastetuksi tulemistaan. Jotta nämä poikkeukselliset tapahtumat voisi ymmärtää oikein, niin ne täytyy asettaa suureen pelastus- ja kirkkohistorialliseen viitekehykseen. Samarialaisten ja pakanoiden saattaminen samaan kirkkoon juutalaisten kanssa vaati näkyvän Jumalalta tulevan ykseyden osoituksen. Tämä lähetystyön portaittainen eteneminen on ylösnousseen Jeesuksen edeltä käsin ilmoittama: "... kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." (Apt. t. 1:8)

Tässä on näkyvissä lähetystyön ja Pyhän Hengen vuodattamisen kolmiportainen eteneminen:

1. Jerusalem ja koko Juudea eli juutalaiset (Apt. t. 2)

2. Samaria eli sekakansa (Apt. t. 8)

3. maan ääret eli pakanat (Apt. t. 10)

 

Kun Pyhä Henki vuodatettiin samarialaisiin nimenomaan Jerusalemin alkuseurakunnan lähettämien apostolien Pietarin ja Johanneksen toimittaman kätten päälle panemisen kautta, niin se vahvisti sen, että samarialaisten kristittyjen usko oli samaa uskoa kuin Jeesukseen uskovien juutalaistenkin. Juutalaisten ja samarialaisten välit olivat niin tulehtuneet, että ilman tätä näkyvän ykseyden osoitusta nämä kaksi seurakuntaa olisivat mitä muodostuneet kahdeksi erilliseksi kirkoksi.

Vastaavasti Pyhän Hengen lahjan vuodattaminen vielä kastamattomien pakanoiden päälle - roomalaisen upseerin Korneliuksen, hänen perheväkensä, sukulaistensa ja lähimpien ystäviensä - nimenomaan johtavan apostolin Pietarin saarnan aikana, vahvisti sen, että Jumala haluaa myös pakanoiden kuuluvan Jumalan valtakuntaan ja samaan seurakuntaan kuin juutalaiset. Ilman tätä nimenomaisesta Pietarin kautta tapahtunutta pakanalähetystyön alkua pakanakristityt olisivat jääneet eroon juutalaiskristityistä.

Muualla kristillisen kirkon aikana kaste ja Pyhän Hengen saaminen liittyvät yhteen. Pietarin helluntaisaarna Apt. t. 2:38 (suora käännös kreikasta): "Muuttakaa mielenne ja tulkoon jokainen teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi ja teille annetaan Pyhän Hengen lahja."

Paavali kysyy Efesoksessa tapaamilta opetuslapsilta: "'Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?' Niin he sanoivat hänelle: 'Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan.' 3. Ja hän sanoi: 'Millä kasteella te sitten olette kastetut?' He vastasivat: 'Johanneksen kasteella.' 4. Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen.' 5. Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen. 6. Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat." (Apt. t. 19:2-6) Paavali ei voinut ajatellakaan sellaista mahdollisuutta, että kastetulla ei olisi Pyhää Henkeä: 'Millä kasteella teidät sitten on kastettu?'

Tiit. 3:5: "... pelasti Hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta." Kaste eli uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus kulkevat käsi kädessä. Huomattava on myös, että Jeesus yhdistää uudestisyntymisen nimenomaan veteen ja Henkeen "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh. 3:5)