JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Mies ja nainen - Kristus ja seurakunta
Ef. 5

 

Ef. 5:21-33

Raamatunkäännös: KR 1933/38

 

JÄSENNYS

1. MIES JA NAINEN - KRISTUS JA SEURAKUNTA (Ef. 5:21-33)

2. EEVAN LUOMINEN (1. Moos. 2:18-25)

3. VERIYLKÄ (2. Moos. 4:24-26)

4. AJANKOHTAINEN SOVELLUS (Jes. 3:12)

5. NAISEN HENGELLISET TEHTÄVÄT SEURAKUNNASSA (1. Tim. 3:11)

6. JUMALANPALVELUS SEURAKUNNASSA JA PERHE-ELÄMÄSSÄ (Room. 12:1-5)

 

 

1. MIES JA NAINEN - KRISTUS JA SEURAKUNTA (Ef. 5:21-33)

"Ja olkaa toinen toisellenne alamaiset Kristuksen pelossa. 22. Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; 23. sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. 24. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset. 25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, 26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, 27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.

 

28. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. 29. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa.30. sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. 31. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi." 32. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.33. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä." (Ef. 5:21-33).

Raamatun alussa, sen toisessa luvussa, Luojamme asettaa maanpäällisen elämän kenties tärkeimmän instituution eli tapajärjestelmän: miehen ja naisen välisen elinikäisen avioliiton ja siihen kuuluvan yhden lihan. Kysymyksessä ei ole kuitenkaan vain ajalliseen elämään kuuluva asia. Pyhä Raamattu opettaa kaikissa osissaan tätä yksiselitteistä teemaa: Miehen ja naisen välinen aviosuhde ja yksi liha ovat mitä syvimmillä tavalla esikuva (kreik. typos) eli tyyppi tai malli Kristuksen ja seurakunnan välisestä suhteesta.

Ja myös toisinpäin: Kristuksen suhde seurakuntaan on esikuva siitä, miten miehen tulisi kohdella vaimoaan ja vaimon miestään. Raamatun ilmoitustodellisuuden ja Kristus-keskeisyyden pohjalta on aivan oikein ajatella, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, jotta tuo kahden erilaisen sukupuo­len välinen suhde heijastelisi ja toimisi jokaiselle kouriintuntuvana ja tuttuna esikuvana näkymättömän Jumalan ja Hänen oman kansansa välisestä suhteesta. Toki näitä esikuvia on muitakin: isän tai äidin suhde lapseensa, isännän suhde palvelijaansa, kuninkaan alamaiseensa tai opettajan oppi­laaseensa jne. Vanhem­pi-lapsi -suhteen ohella miehen ja naisen välinen suhde on kuitenkin näistä suhteista kaikkein vahvimpia ja syvimpiä.

Avain tämän miehen ja naisen välisen (luomis)suhteen syväl­liseksi ymmär­tämiseksi on annettu Efesolaiskirjeen sanoissa "minä tarkoitan Kristusta ja seurakun­taa." Salaisuushan tämä monille yhä on, kuten Paavali sen sanookin. Mutta Raama­tun alkulehdiltä asti (1. Moos. 2:18-25) jatkuu aina Ilmestys­kir­jan loppuun asti (Ilm. 22:17: "Ja Henki ja morsi­an sano­vat: Tule!'") selvä punai­nen lanka miehen ja nai­sen välisestä suh­teesta Kristuksen ja seurakun­nan välisen suh­teen esiku­vana eli typoksena.

 

2. EEVAN LUOMINEN (1. Moos. 2:18-25)

Kun tut­kimme tämän yhden lihan teologian juuria, tulemme keskelle Gol­ga­tan ristiä ja syntien sovit­ta­mista. Vaimon luomisessa on esikuva Golga­tan tapahtumista. Jeesus, uusi Aadam, vaivu­tetaan raskaaseen uneen - kuoleman uneen - ristillä.  Sitten Hänen 'kylkiluustaan' eli kyljestään, siihen keihäällä tehdystä haavasta valu­vasta vedestä ja veres­tä (Joh. 19:34), rakenne­taan Pojalle morsian eli seurakunta.

Vesi tarkoittaa niin puhdistavaa Jumalan sanaa, Pyhää Henkeä kuin kaste­vettä; veri puhdistavaa ja sovit­tavaa uhri­verta sekä ehtool­lista. Tästä Herrastamme ote­tusta 'kylki­luusta' eli Pyhän Hengen voimalla Jumalan sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta synnytetään ja hoidetaan Herran maan­päällinen ruu­mis, seurakunta. Jee­sus ihastelee tätä omaa kan­saansa sanoin: "Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihas­tani!" (KR 1992 1. Moos. 2:23)

Kun Aadam näkee ensimmäistä kertaa elämässään naisen - ja vielä millaisen naisen: täydellisen, virheettömän, kauniin ja ihanan vailla rihman kiertämääkään - niin hänen suustaan pulpahtavat hepreaksi sanat: "zōt happá‛am" eli sanatarkasti suomeksi: 'Mikä isku!' tai hieman tyylitellen 'Pyhä jysäys!' 'Tämän minä haluan! Tämän minä tahdon ottaa omakseni! Tämän minä haluan rinnalleni ja syliini! Tämän minä kannan sylissäni hääkammioon ollakseni hänen kanssaan yhtä ikuisesti!' Se oli totisesti rakastumista ensi silmäyksellä!

Tämä Aadamin reaktio kertoo siis syvimmiltään siitä, millaisena Jeesus näkee sinut, kun sinut on uudestisynnytetty Jumalan sanan ja kasteen kautta Hänen omakseen. Sinä olet Jeesuksen silmissä ihana, haluttava, kaunis, puhdas ja virheetön kuin vastaluotu Eeva Aadamin edessä. Herra Jeesus ei näe sinun ryppyjäsi tai liikakilojasi, ei läpikotaista syntisyyttäsi, lankeemuksiasi eikä pahuuttasi, vaan ainoastaan omasta kyljestään synnytetyn morsiamen, jonka Hän haluaa kantaa sylissään häähuoneeseen ollaksesi kanssasi ikuisesti taivaan riemussa.

Myös sana vaimosta sopivana apuna Aadamille viittaa syvimmiltään Kristukseen ja seurakuntaan: 'Tässä on sopiva apu Herralle, josta Hän iloitsee ja jonka kautta Hän voi viedä pelastavan evanke­liumin yli koko maan piirin.' Miehen tehtävä jättää van­hem­piensa koti ja liittyä vai­moon­sa puhuu sekin syvimmil­tään siitä, että Jeesus jätti Isänsä kodin eli taivaan liitty­äk­seen mor­siameensa eli seurakun­taan.

 

3. VERIYLKÄ (2. Moos. 4:24-26)

Seu­raa­va, todennäköi­sesti harvemmin käsitelty kohta, ker­too myös samasta asiasta. "Ja matkan varrella yöpaikassa tapahtui, että Herra kävi hänen (Mooseksen) kimppuunsa ja tahtoi surmata hänet. 25. Silloin Sippora otti terävän kiven ja leikkasi pois poikansa esinahan, kosketti sillä Moosesta alhaalta ja sanoi: "Sinä olet minun veriylkäni". 26. Niin hän jätti hänet rauhaan. Silloin Sippora sanoi: "Veriylkä ympärileikkauksen kautta"." (2. Moos. 4:24-26) Edellä on kerrottu, miten Herra ilmestyi Moosekselle palavassa pensaassa ja miten Mooses sai tehtävän lähteä vapauttamaan oma kansansa Egyptin orjuudesta.

Mutta Jumala ei voinut sallia Mooseksen lähtevän tähän kansan pelastajan tehtävään, jos Mooses ei ensin osoittaisi pelastusta omalle perheväelleen. Mooses oli jättänyt toimittamatta omalle pojalleen ympärileikkauksen, joka oli jo noin kuusisataa vuotta aiemmin Aabrahamille käsketty. Tilanne olisi sama, jos minä Jumalan sanan saarnaajaksi ja seurakunnan paimeneksi kutsuttuna jättäisin oman perheväkeni armosta ja pelastuksesta osattomaksi: En kastaisi omia lapsiani syntien anteeksiantamukseen ja uuteen elämään, Jeesukselle kuuluviksi taivaskansalaisiksi; ja jos en opettaisi ensin omaa perhettäni pitämään kaikkea sitä, mitä Jeesus on meidän käskenyt pitää. Olisin vain ulkokultainen palkkapaimen ja narri, jos en aloittaisi Jumalan palvelijan työtäni omasta perheestäni.

Jumala pysäyttää siis Mooseksen - oliko kysymyksessä sairauskohtaus vai jokin muu Mooseksen henkeä uhkaava tilanne, sitä ei tarkemmin kerrota. Sippora, tuo viisas nainen, ymmärtää mistä on kysymys. Synti, josta ei ole tehty parannusta - pojan ympärileikkaamattomuus - on nyt viemässä Mooseksen tuhoon. Sippora tarttuu itse terävään piikiviveitseen ja toimittaa säädetyn ympärileikkauksen, joka on uhrin ohella siis toinen Vanhan liiton armonväline. Uudessa liitossa meillä on Jeesuksen asettamana ympärileikkauksen tilalla Pyhä Kaste ja veriuhrien tilalla Herran Pyhä Ehtoollinen.

Miksi Sippora sitten liittää tämän poikansa ympärileikkauksen avioliittoon, sulhaseen eli ylkään? Sipporahan koskettaa miestään tällä poikansa esinahalla 'alhaalta' eli mitä ilmeisemmin siihen kohtaan, josta Mooses oli itse ympärileikattu. Ympäri­leikkaus liittyi paimentolaiskulttuurissa alun­perin avioliiton solmi­mi­seen. Ennen hääjuhlan alkamista - tai tarkkaan ottaen sen alkajaisiksi - morsia­men isä eli appi ympärileikkasi sulhasen esina­han, jotta sulhanen voisi saada omakseen mor­siamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihak­si. Hepreaksi appi on "ḥoten" eli ympäri­leikkaaja ja sulha­nen on "ḥātān", joka on siis ympärileikat­tava. Näin aviolii­ton solmi­mi­sesta jäi pysyvä ja elinikäi­nen merkki sulhasen lihaan. Tällä toi­mel­la sulhasen ja morsiamen suvut liittyi­vät yhteen - sulhanen ja morsian olivat tämän jälkeen samaa perhettä eli yhtä lihaa.

Kun Jumala antoi Aabraha­mille ympä­rileik­kauk­sen lii­ton merkik­si, niin siinä siirrettiin tämä jo aiemmin tunnet­tu avioliiton merkki Jumalan ja valitun kansan väli­sen liiton merkik­si. Sippora tuntee midianilaisen eli paimentolaisheimon papin tyttärenä tämän ympäri­leikkauksen vanhan käyt­tötavan ja liittyy omalla toiminnallaan tähän traditioon eli perinteeseen. Sippora vetoaa Jumalan edessä siihen, että hän ja Mooses ovat yhtä lihaa, ja että laki on nyt täytetty. Sippora täytti ympärileikkauksen Mooseksen puolesta, ja koska Sippora ja Mooses olivat yhtä lihaa, niin Jumala saattoi katsoa lain nyt täytetyksi myös Mooseksen osalta.

Samalla tavalla tapahtuu 'puolisoiden' välillä lain täyttäminen myös hengellisesti: Jeesus täyttää seurakuntamorsiamen ylkänä omalla elämällään lain vaatimukset, ja se luetaan myös Häneen kihlattujen (2. Kor. 11:2) hyväksi: Jumalan vanhurskas, oikeudenmukainen ja pyhä viha syntiä kohtaan väistyy Jeesukseen ristiin eli veriylkään vetoavien päältä pois.

Salatus­ti Sippora vetoaa Jumalan vihan edessä siis Kris­tuksen ristiin. Golgatallahan tapahtui tämän ympärileikkauksen esikuvan mukaan seuraavaa: Isä Jumala ympärileikkaa ristin puulla Pojan, jotta tämä sulhanen voisi saada omak­seen morsiamensa ja liittyä tähän yhdeksi lihak­si. Pitkäper­jantai­na valmisteltiin Jerusale­min kaupungin muuri­en ulko­puolel­la taivaallis­ta hääjuhlaa, jossa sulha­sen veri vuosi rakkaudesta ja halus­ta mor­sianta kohtaan.

Sipporan nimi tarkoittaa 'lintu'. Sippora on esikuva myös Pyhästä Hengestä, jota myös lintuna, kyyhkysenä, kuvataan. Pyhä Henki vaikuttaa meissä rukouksen, uskon ja turvautumisen Golgatan Pojan ympärileikkauksessa vuodatettuun vereen. Tuo veri suojaa meitä Jumalan oikeudenmukaiselta vihalta, joka meihin syntiemme tähden kohdistuu. Mooseksen ja Sipporan poika, joka on itse ympärileikkaamattomuuden syntiin syytön, on myös esikuva Kristuksesta, joka meidän synteihimme syyttömänä kuitenkin joutuu verensä vuodattamaan, jotta Jumalan viha väistyisi ja me saisimme elää.

Mooses on esikuva myös seurakunnasta ja erityisesti sen paimenista. Paimenten täytyy ensin tehdä itse parannus synneistään ja saada niille sovitus, jotta he voisivat Jumalan kutsumina ja lähettäminä täyttää heille annetun tehtävän vapauttaa Herran kansa synnin orjuudesta.

 

4. AJANKOHTAINEN SOVELLUS (Jes. 3:12)

"Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan." (Jes. 3:12)

Mies edustaa sukupuolensa kautta Kris­tusta, ylkää, ja nainen seurakuntaa, morsianta. Siten ei ole mitenkään omituista omistaa opetus- ja auktoriteet­tiasema seurakunnan keskellä vain ja ainoastaan mie­helle. Seurakunta ei opeta Kris­tusta, vaan Kristus seura­kuntaa. Seurakunta ei hallitse ja ole auktoriteettina Kristukselle, vaan Kristus hallitsee seurakun­taa ja on sen auktoriteetti. Siksi naisen tehtävänä ei ole asettua opettajan tai saarnaajan paikalle tai olla miehelleen auktoriteetti eli johtaja.

Hengelli­sesti ajatellen naisen tehtävä on toisaalta kyllä kadehdit­tava; hän saa istua Herran jalkojen juures­sa kuuntelemassa, niin kuin Martan ja Lasaruksen sisar Maria (Luuk. 10:38-42). Miehen tehtävänä sen sijaan on palvella, luo­pua itsestään sekä omista tarpeis­taan perhettään ja seurakun­taa hoitaessaan. "Miehet, rakasta­kaa vaimoanne niin kuin Kris­tus­kin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puoles­ta." (Ef. 5:25) Käsi sydämelle, hyvät kuulijani: Kumman paikka ja tehtävä on mieluisampi? Olisitko se, jota rakastetaan ja jonka puolesta kärsitään? Vai olisitko se, joka vuodattaa verensä ja tuskanhikensä, kärsii toisen puolesta ja osoittaa toiselle epäitsekästä ja itsestään luopuvaa rakkautta?

Miehellä on myös ensisijainen vastuu sekä ajallisesta elämästä että hengellisestä opetuksesta ja Jumalan sanan saarnasta. Esimerkiksi abortit ovat ensisijaisesti miesten, isien, synti. Isä on vastuussa siittämästään lapsesta ja hänen tehtävänään on varjella ja suojella oman rintaperillisensä elämää. Jumalan edessä tuomiolle joutuu pienen ihmisen julmasta murhaamisesta ensin ja kovemmalla rangaistuksella juuri isä, joka ei ole lastaan suojellut ja tarjonnut vauvalle turvaa sekä vastaanottavaista syliä, avioliiton suojaa ja kotia. Toki äitikään, joka uhraa veriuhrina oman lapsensa pääsääntöisesti oman sosiaalisen hyvinvointinsa ja taloudellisen mukavuutensa alttarille, ei vastuusta rikos- ja syntikumppani vapaudu.

Samoin ns. naispappeus on ensisijaisesti miesten synti ja lankeemus. Piispat ja muut Kristuksen kirkon kaitsijoiksi kutsutut ja erotetut miehet ovat asetetut juuri siksi, että he hoitaisivat, kaitsisivat ja ravitsisivat Herran lammaslaumaa ja suojelisivat sitä pelastuksen epävarmaksi tekeviltä tai suorastaan avoimesti kadottavilta harhaopeilta. Naispappeudesta tuomiolle joutuvat Jumalan edessä ensin miehet, sitten vasta naiset.

Jumalan luomistodellisuudessa mieheyden tehtävänä on saarnata ja edustaa lihaksi tullutta Isän lähettämää Poikaa. Herramme valitsi omaa saarnatehtäväänsä ja seurakunnan johtamista ja opettamista jatkavaan apostolin virkaan vain miehiä. Seurakunnan paimen ja opettaja edustaa lähettäjäänsä myös sukupuolensa osalta (1. Kor. 11:7) - aivan samoin kuten jokainen isä edustaa myös taivaallista Isää (Ef. 3.14-15).

Suomessa jokin aika sitten vieraillut Kenian luterilaisen kirkon johtava piispa Walter Obare Omwanza totesi naispappeuden olevan hengellistä homoseksuaalisuutta. Seurakunta on Kristuksen morsian, ja tuon morsiamen eteen tulee valita ja asettaa Kristusta, Poikaa, edustava ja Kristuksen käskylle kuuliainen miespaimen. Silloin syntyy Jumalan sanan tarkoittama oikea hengellinen 'aviosuhde' - yksi liha - Kristus-yljän ja seurakuntamorsiamen välille. Mutta kun miespaimenen tilalle seurakunnan eteen astuukin naispappi, niin silloin syntyy suhde kahden feminiinisyyttä edustavan välille eli hengellinen homosuhde. Tämä on karkea muoto hengellisestä haureudesta, joka on - jos mahdollista - vieläkin tuhoavampaa ja kadottavampaa kuin ruumiillinen haureus tai homosuhteissa eläminen.

Homoseksuaalisuus on naispappeuteen sisäänrakennettuna. Siksi käytännössä kaikissa niissä länsimaisissa kirkoissa, missä on hyväksytty naispappeus, on myös alkanut keskustelu homosuhteiden hyväksymisestä. Siellä, missä naispappeus hyväksyttiin ensimmäiseksi, esim. Hollannissa ja Ruotsissa, on jo kirkkoon tehty homoparien siunaamiskaavat. Kaikki merkit viittaavat siihen, että näin on käyvä myös meidän kirkossamme, joka on luopunut Jumalan sanasta ja sen opettamasta mieheydestä ja naiseudesta.

Kummalla on siis suurempi vastuu? Naispappeuden hyväksyvillä piispoilla ja kirkkoherroilla ja paimenilla? Vai tottelemattomuuteen ja hengelliseen haureuteen houkutelluilla morsiamilla? Ja kumpia meidän Herran käskylle (1. Kor. 14:37) kuuliaisten tulisi enemmän nuhdella ja parannukseen kehottaa? Ja jos parannuksen sanaa ei oteta vastaan, niin kumpaa ryhmää meidän pitäisi enemmän karttaa ja yhteisestä aterioinnista kieltäytyä? (Tiit. 3:10, 1. Kor. 5:11, Matt. 18:15-17, Luuk. 12:48)

Onko Jumalan Sanaan sitoutuvalla ja siitä elävällä Kristuksen Kirkolla ja toisaalta Pyhän Raamatun Sanan hylänneellä naispappeus- ja homokirkolla yhteistä tulevaisuutta? Ei varmaankaan, ei ainakaan tässä ajassa. Ja Jumala yksin tietää, onko edes ikuisuudessa.

 

 

5. NAISEN HENGELLISET TEHTÄVÄT SEURAKUNNASSA (1. Tim. 3:11)

 

Raamattu opettaa meille selvää järjestystä ja hierarkiaa eri elämän alueilla. Lapset on asetettu vanhempiensa ja opetta­jiensa vallan alle, kansalaiset hallitsijan ja esivallan, seura­kuntalaiset johtajiensa ja vaimo miehensä vallan alle. Jokai­sella on oma erilainen paikkansa ja tehtävänsä. Jokaisen tehtävä on silti arvokas ja jokainen on itsessään korvaama­ton. Naisellakin on seurakunnassa lukematon määrä erilaisia tehtäviä, vaikka seurakunnan johtaminen ja saarnavirka onkin häneltä suljettu alamai­suuden tähden pois.

Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäisinä todistajina olivat naiset (Matt. 28:1-10), jotka eivät juutalaisen käytännön mukaan voineet todistaa oikeu­dessa. Jeesus ei välitä tällai­sista ihmisten perinnäissäännöistä tai kulttuurin muokkaa­mista tavoista, vaan suvereenisti ylittää tällaiset aikasidon­naiset asiat. Jeesus keskustelee samarialaisen naisen kanssa kaivolla, joka oli kauhistus sen aikaisille juutalaisille ja sai varmaan Jeesuksen ja hänen seuraajan­sa huonoon huutoon. Samoin Jeesus kutsuu parantamaansa naista Aabrahamin tyttäreksi (Luuk. 13:16), joka oli sekin ennenkuuluma­tonta - vain mie­histä puhuttiin Aabrahamin poikina.

Paavali puhuu Ensimmäisessä Korinttilaiskirjeessään siitä, miten naiset voivat seurakunnan keskellä rukoilla ja profe­toida (1. Kor. 11:5). Profetoimi­nen on ihmisille "rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutuksek­si" puhumista (1. Kor. 14:3).

Naisten piti kuitenkin muistaa oma aseman­sa ja osoit­taa se myös ulkonaisin merkein. 1. Kor. 11:3-16: "Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää. 4. Jokai­nen mies, joka rukoilee tai profetoi pää peitetty­nä, häpäi­see päänsä. 5. Mutta jokainen vaimo, joka rukoilee tai profetoi pää peittämätönnä, häpäisee päänsä, sillä se on aivan sama, kuin jos hänen päänsä olisi paljaaksi ajel­tu. 6. Sillä jos vaimo ei verhoa päätään, leikkaut­takoon hiuksensakin; mutta koska on häpeäksi vaimolle, että hän leikkauttaa tai ajattaa hiuksensa, niin verhot­koon itsensä.

 

7. Miehen ei tule peittää päätänsä, koska hän on Jumalan kuva ja kunnia; mutta vaimo on miehen kunnia. 8. Sillä mies ei ole alkuisin vaimosta, vaan vaimo miehes­tä; 9. eikä miestä luotu vaimoa varten, vaan vaimo miestä varten. 10. Sentähden vaimon tulee pitää päässään val­lanalaisuuden merkki enkelien täh­den. 11. Herrassa ei kuitenkaan ole vaimoa ilman miestä eikä miestä ilman vaimoa. 12. Sillä samoin kuin vaimo on alkuisin miehestä, samoin myös mies on vaimon kautta; mutta kaikki on Jumalas­ta.

 

13. Päättäkää itse: sopiiko vaimon rukoilla Jumalaa pää peittämätön­nä? 14. Eikö itse luontokin opeta teille, että jos miehellä on pitkät hiukset, se on hänelle häpeäksi; 15. ja että jos vai­molla on pitkät hiuk­set, se on hänelle kunniaksi? Sillä ovathan hiukset annetut hänelle hunnuksi. 16. Mutta jos joku haluaa väittää vastaan, niin tietäköön, että meillä ei ole sellaista tapaa eikä Jumalan seurakunnilla."

Juutalainen mies kiitti rukouksessaan Jumalaa siitä, että hän ei ollut nainen, orja eikä pakana; silloin hän ei olisi voinut täyttää tooran 613 käskyä ja kieltoa. Tähän ihmistekoiseen rukoukseen on Jumalan Pyhän hengen johda­tuksesta on tullut selvä korjaava vastaus: "Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. 28. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa." (Gal. 3:27-28)

 

Samoin Pietari kirjoittaa miehen ja naisen erilaisuudesta, mutta kuitenkin yhtäläisestä arvosta Jumalan edessä. "Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin, 2. kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa. 3. Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, ei hiusten palmikoimista eikä kultien ympärillenne ripustamista eikä koreihin vaatteisiin pukeutumista, 4. vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.

 

5. Sillä näin myös muinoin pyhät vaimot, jotka panivat toivonsa Jumalaan, kaunistivat itsensä ja olivat miehillensä alamaiset; 6. niin oli Saara kuuliainen Aabrahamille, kutsuen häntä herraksi; ja hänen lapsikseen te olette tulleet, kun teette sitä, mikä hyvää on, ettekä anna minkään itseänne peljättää. 7. Samoin te, miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, niinkuin heikomman astian kanssa, ja osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä niinkuin tekin; etteivät teidän rukouksenne estyisi." (1. Piet. 3:1-7)

Jeesukseen uskova nainen voi lähestyä rukouksin Jumalaa yhtälailla miesten tavoin. Vanhan liiton aikana vain papit saattoivat lähes­tyä uhrin kautta Jumalaa. Uhrien hoitamisen lisäksi Vanhan liiton papit myös johtivat seurakuntaa ja opetti­vat sille auktoritatiivisesti Jumalan sa­naa. Pappina saattoi siksi olla vain mies. Pappi oli myös typos, esikuva, tule­vasta suuresta ja ainoasta papista, Jeesuk­sesta. Esikuval­lisuudenkin takia oli mahdo­tonta, että nainen olisi voinut olla Vanhan liiton pappina.

Uuden liiton alkaessa sovi­tusuhri on annettu kertakaikkisesti ja riittävästi Golgatan ris­tillä ja Jeesuk­seen taivaaseenastu­misessa taivaan temppe­lissä. Uhripappeja ei Uudessa liitossa ole kuin yksi, Herra Jeesus Kristus, joka uhrasi ylim­mäise­nä pappina oman verensä. Tähän uhriin vetoavat ja siitä elämänsä saavat ovat Uuden liiton näkökulmasta jokainen pappeja. Tällai­nen Uuden liiton pap­peus eli yleinen pap­peus avaa jokaiselle uskovalle - niin miehelle, naiselle kuin lap­sel­le, niin terveelle kuin sairaalle, niin vapaal­le kuin orjalle - mahdollisuuden astua Jumalan armoistui­men eteen ja tulla kuulluksi.

"... rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, pyhäksi papistoksi, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka Jeesuksen Kristuksen kautta ovat Jumalalle mieluisia. [...] 9. Mutta te olette "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja", joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa." (1. Piet. 2:5,9) Jokaisella uskovalle, niin miehelle kuin naiselle, on annettu tehtäväksi julistaa Jumalan suuria tekoja. Evanke­listan työ on jokaisen Herran oman tehtävä.

Keskellä jaksoa, jossa Paavali opettaa seurakuntapalvelijan ominaisuuksista, mainitaan myös vaimot. "Samoin tulee vaimojen olla arvokkaita, ei panettelijoita, vaan raittiita, uskollisia kaikessa." (1. Tim. 3:11) Roomalaiskirjeessä (Room. 16:1) mainitaan Kenkrean (eli Korintin kaupungin sataman) seurakunnan diakoni Foibe.  Paavali jättää 'sisaremme Foiben, joka on Kenkrean seurakunnan palvelija (kreik. diakonos)' kirjeen vastaanottajien suosioon.

Naisten merkittävä osuus seura­kuntatyössä tulee esille myös seuraavassa: "Euodiaa minä kehoitan ja Syntykeä minä kehoitan olemaan yksimielisiä Herrassa. 3. Myös sinua, sinä minun oikea Synsygukseni, minä pyydän: ole näille vaimoille avullinen, sillä he ovat taistelleet minun kanssani evankeliumin hyväksi, yhdessä sekä Klemensin että muiden työtoverieni kanssa, joiden nimet ovat elämän kirjassa." (Fil. 4:2-3)

Naisella on työaluetta seurakunnassa niin sielunhoidon alueella kuin yksittäisten ihmisten ohjaamisessa Jumalan tiellä. "(Apollos) rupesi rohkeasti puhumaan synagoogassa. Mutta kun Priskilla ja Akylas olivat häntä kuunnelleet, ottivat he hänet luokseen ja selvittivät hänelle tarkemmin Juma­lan tien." (Apt. 18:26) Priskilla on ensiksi mainittuna ollut seurakunnan keskellä tunnetumpi ja aktiivisempi osapuoli kuin miehensä Akylas.

Mitä hengellisiä tehtäviä nainen siis voi seurakunnassa hoitaa, jos häntä ei ole tarkoitettu seurakunnan paimeneksi ja opettajaksi? Jumalan sanasta opimme, että kaikkea muita tehtäviä paitsi tätä kaitsijan virkaa. Nainen voi olla diakonina, evankelistana, profeettana, rukoilijana, sielunhoitajana ym.

 

6. JUMALANPALVELUS SEURAKUNNASSA JA PERHE-ELÄMÄSSÄ (Room. 12:1-5)

Jokainen mies ja nainen osoittaa arkisessa elämäs­sään sen, uskooko hän Luojaansa ja suostuuko hän kunni­oitta­maan vaelluksellaan Herraansa. Miehenä ja naisena elämi­nen Jumalan sanan viitoittamalla tavalla on jokapäiväistä, arkista jumalanpalvelusta.  (Room. 12:1-5)

Suostuminen miehen ja naisen asemaan sellaisena, kuin Jumala on sen tarkoittanut, todistaa myös epäus­koi­sel­le maail­malle Herran omien kunnioitusta ja luotta­musta Juma­laa ja Hänen sanaan­sa kohtaan. Miehen ja naisen väli­sen suhteen toteutu­mista - tai vaihtoehtoi­sesti ka­pinoin­tia - seuraa­vat myös itse taivaan enkelitkin. Pyhä Paavali kirjoittaa: "Sentäh­den vaimon tulee pitää päässään val­lanalaisuu­den merkki enke­lien tähden." (1. Kor. 11:10)

Opimme tuosta kohdasta monta asiaa. Ensiksi sen, että seurakunnan jumalanpalvelukseen eivät osallistu yksi Jeesukseen uskovat lunastetut ihmiset, vaan läsnä ovat myös Herran palvelukseen lähettämät henget eli enkelit, joiden nimen voi kääntää myös 'sanansaattajaksi'. Toiseksi nuo enkelit seuraavat sitä, miten Herran seurakunnan keskellä kunnioitetaan ja noudatetaan Jumalan antamaa järjestystä. Jos ollaan uskollisia Herran testamentille ja halutaan pitää kaikki se, mitä Herra on käskenyt, tuotetaan myös enkelien keskellä kunniaa Jumalalle. Jos Herran käskystä sen sijaan luovutaan, seurauksena on häpeä myös Herralle uskollisten enkelien keskellä. Langenneet enkelit saavat sen sijaan aihetta pilkkaan ja herjaan: 'Katsokaa nyt, eivät edes ihmiset usko Jumalaan. Kääntykää tekin seuraamaan Saatanaa, hänen joukoissaan meitä on paljon!'

Nykyisessä luopumuksen ajassa eläessämme on todettava suoraan, että sekä me miehet että naiset olemme raskaasti rikkoneet Jumalan meille antamaa tehtävää vastaan; olemme luopuneet Herran käskystä. Me miehet emme ole suostuneet palvelijan mielenlaatuun; luo­pumaan omasta mukavuudestamme ja omanvoitonpyynnistä perheemme ja seura­kunnan hyväksi. Emme ole ottaneet vaka­vasti Jumalan sanaa: "Miehet, rakastakaa vai­mojan­ne, niinkuin Kris­tus­kin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä." (Ef. 5:25)

Naiset puolestaan ovat suurin joukoin nousseet kapinaan Jumalan antamaa alamaisuuden tehtävää vastaan. Kummat­kin tarvitsemme parannusta tässä asiassa. Ja ylistys Jeesuksel­le: Tunnustaessamme syntimme ja ne ristin juurelle hylätes­säm­me osoittaa Herra vanhurskautensa ja armonsa. Hän va­pauttaa meidät kai­kesta syyl­lisyydestä ja tuomiosta. Hyvä kuulijani: Herran Jeesuksen Kristuksen rakkaassa nimessä ja aina maahan asti vuotaneessa kalliissa ja pyhässä sovitusveressä saat uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi. Saat Jeesuksen tähden anteeksi kaiken sen, millä olet rikkonut Jumalaa, toisia ihmisiä ja itseäsi vastaan. Saat tulla Jeesuksen sylissä kannetuksi taivaan iankaikkiseen iloon ja riemuun. Mene, äläkä enää syntiä tee.

 

Rukoilemme: Rakas Jeesus! Kiitos, että olet tänäänkin meitä langenneita sanallasi ravinnut ja rakastanut. Auta meitä kaikessa kulkemaan Sinun jäljissäsi ja tuottamaan elämällämme kunniaa Sinun pyhälle nimellesi. Auta meitä elämään kutsumuksemme mukaan miehinä ja naisina Sinun pyhän sanasi mukaan. Anna Pyhän Henkesi ja sanasi hallita kaikessa elämäämme. Ylistys Sinulle, Jumalan Poika ja Iankaikkinen Isä, syntiemme sovittaja ja kuolemamme voittaja sekä ikuisen elämän lahjoittaja! Me palvomme Sinua, koska Sinä vuodatit veresi meidän pelastukseksemme. Aamen.