JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Alussa oli Sana, ja Sana tuli lihaksi
Joh. 1

 

Joulupäivän saarna (Joh. 1:1-14)
 
Raamatunkäännös: KR 1933/38
 
 
JÄSENNYS
1. JOULUN MERKITYS
2. JOULU-SANAN JUURET
3. KRISTUKSEN NELINKERTAINEN SYNTYMINEN
4. SANA VAIKUTTAA OLEMISEN, OLEMINEN TEKEMISEN
5. KAIKEN TAKANA ON SANA
 
 
1. JOULUN MERKITYS
 
Armo ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Joulu on lähes ainoa jälkikristilliseen aikaan siirtyneen Suomen yhtenäiskulttuurin perua oleva kristillinen juhla, joka on pitänyt pintansa arkisesta työstä ja touhusta hiljenemisen hetkenä. Muulloin Suomi ei enää hiljene kuin jouluaattoiltana sen jälkeen, kun autoilevat joulupukit ovat saaneet kierroksensa päätökseen.

Tosin joulujuhlan kristillinen sisältö on monelta hukassa. Joitakin vuosia sitten ilmestyivät kauppojen ikkunoihin ja myös moniin koteihin Rooman kirkon perinteen mukaiset jouluseimet. Kaksi naista käveli Helsingissä Stockmannin näyteikkunan ohi, jossa oli juuri tällainen jouluseimi Jeesus-lapsineen. Silloin toinen rupesi päivittelemään: "On se kauheaa, että tuota uskontoa tungetaan nykyisin joka paikkaan. Jopa tähän jouluun!"

Mutta eipä sitä taida ikävä kyllä ainakaan kristinuskoa olla tungettu joka paikkaan. Pelkään pahoin, että erityisesti ruuhka-Suomessa asuvalta lapselta joulun syytä kysyttäessä saattaisi vastaukseksi tulla: "Joulua vietetään siksi, että jouluaattona annettaisiin lahjoja ja syötäisiin herkkuja sekä oltaisiin perheen kanssa yhdessä. Se on varmaan joulupukin synttärijuhla."

No, lahjoja me kristitytkin jouluna saamme: saamme vastaanottaa lahjana itsensä maailmankaikkeuden Luojan, Herran ja Kuninkaan, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan iankaikkisen Sanan. Alttarilla saamme syödä taivaallisia herkkuja: iankaikkisen elämän mannaa, Vapahtajamme ruumiin ja veren. Ja Jumalan Pojan syntymäpäiväjuhlaa me nimenomaan kokoonnumme yhdessä viettämään.

 

2. JOULU-SANAN JUURET

Meillä Pohjoismaissa selitetään usein, että joulu-sana tulee skandinaavisesta pyörää tai ratasta tarkoittavasta sanasta 'hjul': Auringon pyörä eli ratas on juuri joulukuun loppupuolella kaikkein alhaisimmillaan taivaalla. Tälläkin selityksellä on kristillinen oma kristillinen sanomansa: Herramme tulee kirkkaaksi valoksi kaikkein synkimmän pimeyden keskelle, lämmöksi suurimpaan kylmyyteen ja elämäksi kuoleman keskelle.

Toinen selitys joulu-sanalle on annettu 'jubileeramisen' kautta. Jubileeraus tarkoittaa ilosta huutamista ja riemuitsemista. Tämä latinaan ja sen kautta muihinkin länsimaisiin kieliin tullut lainasana on alun perin heprean kieltä. Jubilo-sanan taustalla on oinasta, oinaan sarvesta tehtyä pasuunaa sekä tällä oinaansarven soittamisella alkavaa riemuvuotta (hepr. יוֹבֵל jōvél, laus. jovel) tarkoittava sana.  Riemuvuotena, jota vietettiin joka 50. vuosi, vapautettiin orjat, palautettiin maaomaisuus alkuperäisille suvuille ja kuitattiin velat maksetuiksi.

Totisesti, Herramme lihaantuleminen on merkkisoitto riemuvuoden alkamisesta: Kristus tuli maailmaan vapauttaakseen synnin orjat. Jeesus tuli palauttamaan meidät takaisin paratiisiin, josta me olimme synnin tähden pois joutuneet. Herramme tuli maksamaan ja kuittaamaan koko meidän syntivelkamme. Kristus syntyi maailman pelastaakseen meidät iankaikkiselta kadotukselta. Sinäkin sen saat kohdallesi uskoa, olit sitten kuinka paljon syntiä tehnyt ja usein tai syvälle langennut. Juuri heikkoja, syntisiä ja sairaita varten Jumala on lähettänyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen syntymään ihmiseksi.

 

3. KRISTUKSEN NELINKERTAINEN SYNTYMINEN

Kristuksen syntymä on Raamatussa monitahoinen asia: Joulun aihe, Herramme sikiäminen neitsyt Marian kohtuun ja ihmiseksi syntyminen eli lihaan tuleminen, on niistä toki meille tutuin. Mutta tarkkaan ottaen voimme löytää Raamatusta ainakin neljä eri näkökulmaa Kristuksen syntymiseen.

Ensimmäiseksi otan esiin Sananlaskujen kirjan luvun 8. Siellä jakeessa 22 Jumalan persoonallinen Viisaus eli itse Kristus kertoo omasta syntymästään seuraavin sanoin: "Herra synnytti Minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta Minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennen kuin syvyyksiä oli, synnyin Minä, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin Minä, kun Hän ei ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan." (Sananl. 8:22-26) Viimeiset kirkkoraamatut (KR 1933 ja KR 1992) tekevät tässä pahan käännösvirheen sanoessaan, että 'Herra loi minut'.

Tämä on Kristuksen ensimmäinen syntymä: Isä erotti iankaikkisuudessa itsestään toisen persoonansa, Poikansa. Tämän oman persoonallisen Viisautensa kautta Isä sitten loi koko näkyvän ja näkymättömän maailman. Kristus Jeesus on Jumalan iankaikkinen Viisaus, joka on arkkitehtina ja rakennusmestarina suunnitellut ja toteuttanut koko maailmankaikkeuden luomisen. Ja miten tuo luominen tapahtuu? Siten, että Jumalan sanoo sanan, joka kutsuu olemattomat olemaan ikään kuin ne olisivat. Jumalan sana synnyttää tyhjästä taivaat ja maan.

Toinen Kristuksen syntymä on tämän joulujuhlan aihe: Jumala syntyy ihmiseksi, Kaikkivaltias Luoja tulee Poikansa kautta lihaan eli materiaan luomansa maailman keskelle. Tämä Herran lihaantuleminen eli inkarnaatio on syvimmiltään myös syy siihen, miksi tämä maailma ja ihminen on ylipäätään luotu: Kaikki on tehty Kristusta varten ja Häntä silmällä pitäen. Ja miten tämä lihaksi tuleminen tapahtuu? Jumalan Sana tulee lihaksi eli kosketeltavaksi, nähtäväksi ja kuultavaksi materiaksi. Neitsyt Maria tulee raskaaksi Jumalan sanan siemenestä. Maria kuulee korviensa kautta enkelin tuoman Jumalan sanan, ja korvien kautta Maria tulee raskaaksi. Jumalan Sana on meidän keskellemme aistein havaittavalla tavalla.

Kristuksen kolmas syntymä on Hänen kärsimyksensä, ristinkuolemansa, ylösnousemuksensa ja taivaaseen astumisensa. Psalmissa 2 kerrotaan tästä: "'Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni'. 7. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: 'Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. 8. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. 9. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät.'" (Ps. 2:6-9)

Siionin pyhällä vuorella eli Jerusalemissa Golgatan kukkulalla Vapahtajamme kävi kovaan kamppailuun ja tuskaan, synnytyskipuihin. Kun tuo äärimmäinen kipu ja tuska ristillä viimein hellitti, syntyi uusi ihminen. Kristus nousi esikoisena ylös niiden joukosta, jotka olivat kuolonuneen nukkuneet. Nasaretin miehestä alkoi uusi ihmiskunta, joka on pyhä, puhdas ja taivaskelpoinen, toisin kuin tottelemattomuuden eli synnin kautta saastunut ja kuollut vanha Aadam perillisineen. "Sinä olet Minun Poikani, tänä päivänä Minä Sinut synnytin", sanoo Isä ristin ja ylösnousemuksen kautta kulkeneelle taivaan ja maan Valtiaalle. Jumalan Sanalle eli Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

Kristuksen neljäs syntymä on Hänen tulemisensa asumaan sanan vaikuttaman uskon kautta ihmiseen. Kun Jumalan sana tulee synteihinsä kuolleen korviin, uppoaa se Pyhän Hengen voimasta aina ihmisen sisimpään asti ja synnyttää siellä uuden ihmisen. Kristus saa uuden maanpäällisen jäsenen omaan hengelliseen ruumiiseensa. Seurakunta on Kristuksen maanpäällinen hengellinen ruumis, ja sen kanssa Herramme on tullut yhdeksi lihaksi sanan, kasteen ja ehtoollisen kautta.

 

4. SANA VAIKUTTAA OLEMISEN, OLEMINEN TEKEMISEN

Johanneksen evankeliumi alkaa: "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä." Kolmannessa jakeessa sitten kerrotaan, miten "kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan".

Kaiken takana on siis Sana. Tämä tulee esiin myös hepreankielisestä Raamatusta. Siellä kaikkein yleisin verbi eli teonsana on juuri sanoa (אָמַר 'āmár, laus. amar). Ensimmäiseksi on Sana. Ja sitten kun Jumala sanoo, siitä seuraa oleminen. Tästä olemisesta kertovat myös Johanneksen evankeliumin kaksi ensimmäistä jaetta. Raamatun heprean toiseksi yleisin verbi on olla-sana (הָיָה hājā́h, laus. haja). Tästä heprean haja- eli olla-verbistä johtuu myös Jahve- eli Herra-nimi. Jahve tarkoittaa: "Hän, joka oli, joka on ja joka tuleva on."

Kolmantena Jumalan sanojen ja siitä seuraavan olemisen jälkeen seuraa tekeminen. Tämä tekeminen on heprean kolmanneksi yleisin verbi (עָשָׂה ‛āśā́h, laus. asa). Tämä järjestys on hyvä muistaa: Tärkeintä on Jumalan sana ja siitä seuraava oleminen Hänessä. Vasta kolmantena on tekeminen. Tämän saamme muistaa Herrasta: Ensin on Jumalan sana ja Hänen olemisensa. Vasta kolmantena on Hänen tekemisensä. Vaikka et heti näkisi ja kokisikaan Jumalan tekoja ajallisessa elämässäsi, mutta Sinulla on Hänen lupauksen sanansa ja Hänen olemisensa luonasi kasteen ja ehtoollisen kautta, saat olla onnellinen. Herra kyllä aikanaan näyttää, parhaaksi katsomallaan ajalla ja tavalla, elämässäsi myös tekonsa ja toimensa. Malta odottaa Hänen aikaansa ja Hänen suunnitelmansa toteutumista. Odottaminen on toinen nimi sanalle usko.

Ja vaikka et itse syystä tai toisesta voisi mitään tehdä, mutta jos Sinulla on Jumalan sana ja olet Kristuksessa, niin se riittää. Kristuksessa on se, joka uskoo Jumalan sanan mukaisesti syntinsä anteeksi ja on kastettu. Älä katso tekoihisi, vaan kiinnitä katseesi Jumalan sanaan eli Raamatun Jeesukseen. Iloitse siitä, että olet Hänessä ja Hän on sinussa. Näistä perusasioista seuraa kyllä ajallaan ja tavallaan myös tekeminen.

Jos sen sijaan katselet ja keskityt siihen, mitä teet - tai mitä toiset ihmiset tekevät - olet jo joutunut pois keskuksesta. Tekosi - tarkoitan tällä myös sanojasi ja ajatuksiasi - ovat aina enemmän tai vähemmän vajavaisia. Ne eivät ole koskaan Jumalan edessä riittävän hyvät taivaspaikan maksuksi. Ja jos vertailet omia tekojasi toisten ihmisten tekoihin, niin aina joko masennut tai ylpistyt. Käännä katseesi siis keskukseen, lähteelle; ei purolle, joka lähteestä virtaa, mutta ei enää koskaan niin puhtaana kuin itse lähteen vesi. Sieltä lähteeltä, Jumalasta ja Hänen sanastaan, Kristuksen olemisesta luonasi, Sinuun virtaa uutta elämää ja voimaa, toivoa ja kärsivällisyyttä.

 

5. KAIKEN TAKANA ON SANA

Heprean kieli saarnaa siis myös sanojen esiintymismäärän kautta Jumalan olemusta: Ensin on sanominen, sitten oleminen ja vasta kolmantena tekeminen. Heprean kielen kautta tulee tähän Jumalan sanan ehdottomaan keskeisyyteen ja ensimmäisenä olemiseen myös toinen näkökulma. Nimenomainen sana-sana on hepreassa 'davar' (דָּבָר dāvā́r, laus. davar), joka tarkoittaa sanan lisäksi myös esinettä, tavaraa ja asiaa. Suomen kielen tavara-sana on peräisin juuri tästä heprean davar-sanasta. Kun Jumala sanoo sanan, tulee siitä tavara! Ihminen ei voi tyhjästä nyhjäistä, mutta Jumala voi! Syvimmältään tämä saarnaa Jumalan Sanan eli Kristuksen tulemista 'tavaraksi', se on materiaksi eli lihaan.

Toinen näkökulma davar-sanaan tulee sen kautta, että se tarkoittaa puhutun tai kirjoitetun sanan lisäksi myös 'olla takana'. Esimerkiksi temppelin takimmaisen huoneen eli kaikkein pyhimmän nimi johtuu tästä (דְּבִיר devī́r, laus. devir), samoin erämaa eli sananmukaisesti 'takamaa' (מִדְבָּר midbā́r, laus. midbar). Sana on kaiken takana ja alkuna. Jos meillä on Jumalan sana, niin silloin meillä on kaikki. Jos meillä puolestaan ei ole Jumalan sanaa, niin silloin meillä ei ole mitään. Käärmekin tämän hyvin tietää. Siksi se ensimmäiseksi hyökkää juuri Jumalan sanaa vastaan: "Onko Jumala todella sanonut...?"

 

Me emme halua olla niitä, jotka suostuvat käärmeen kanssa keskusteluun, sen houkutuksien ja valheiden valtaan. Me haluamme korottaa kaiken yläpuolelle, kaikkien järkeisoppien ja eksytysten yli, Jumalan Sanan; se on lihaan tulleen Raamatun Kristuksen. Käymme nyt ylistämään pyhää Jumalaa Nikean uskontunnustuksen sanoin.