JulkaisumuotoPDF
Bookmark and Share
Juha Muukkonen
Joosua
5. Moos. 31

 

Jeesuksen lähettiläät -sunnuntain (21 shel, 2 vsk) rippipuhe ja saarna

Raamatunkäännös: KR 1933/38
 
 
JÄSENNYS:
RIPPIPUHE
SAARNA
1. EFRAIM JA NUUN
2. JOOSUA ELI JEESUS
3. JEESUS: HERRA ON TUOTTANUT TÄYDELLISEN PELASTUKSEN
4. JOOSUA JA KAALEB
5. LIITONARKKI
 
 
RIPPIPUHE
 
Veljet ja sisaret Jee­suksessa Kristuksessa. Tänään on kahdeskymmenesensimmäinen sunnuntai helluntaista. Otsikkona on 'Jeesuksen lähettiläät'.

Herramme on valinnut ja kutsunut meidät valtakuntaansa, jotta olisimme Hänen lähettiläitään eli sanansaattajia. Erityisesti tämä koskee seurakunnan paimenia, joita Jeesus kutsuu Ilmestyskirjassa enkeleiksi eli sanansaattajiksi. Tuo lähettilään ja sanansaattajan tehtävä koskee saarnamiesten lisäksi myös kaikkia muita Jeesuksessa pyhiä seurakunnan jäseniä. Jokainen kristitty on saanut jo pyhässä kasteessa aseman ja tehtävän olla valona ja suolana tämän pimeän maailman keskellä.

Miten sinä olet tuon Jeesuksen lähettilään tehtävän täyttänyt? Oletko rakastanut Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi? Oletko sinä kerännyt aarteen taivaaseen jättämällä koko elämäsi Jeesuksen ristin ja ylösnousemuksen varaan? Laskelmoimatta Jeesuksen seuraamisesta koituvia kustannuksia täällä langenneen ja Jumalalle vihamielisen maailman keskellä? Onko sydämesi sitoutunut palvelemiseen, hädänalaisten ja tukea tarvitsevien auttamiseen? Onko suurin halusi ja toiveesi olla rukouksin, kätten töin, rahavaroin ja suun sanoin viemässä Jeesuksen evankeliumia, muuttumatonta lakia ja ristin veren kautta tulevaa syntien anteeksiantamusta muillekin ihmisille?

Vai oletko käyttänyt aikasi, ajatuksesi, rahasi ja energiasi varmistaaksesi itsellesi täällä maan päällä mahdollisimman mukavat ja turvalliset oltavat? Onko katseesi kääntynyt omaan elämääsi, omiin murheisiisi, sairauksiisi ja puutteeseesi? Onko Jumala ja Hänen ikuinen sanansa jäänyt lapsipuolen asemaan mielessäsi, puheissasi ja teoissasi? Onko sydämesi täynnä tätä maailmaa, sen pahuuden voivottelua ja sen tarjoaman ajallisen hyvyyden sekä hetkellisten nautintojen haluamista?

Rehellisesti noihin kysymyksiin vastatessani joudun itse parannuksen tekijän paikalle. En ole ajatellut ja puhunut, elänyt ja toiminut pyhästi vaan pikemminkin pahasti. Sydämeni on kiintynyt tähän maailmaan - milloin enemmän, milloin vähemmän. Minkälaisen vastauksen sinä voit antaa näihin kysymyksiin? Huomaatko joutuvasi samalle syntisäkkien katumuspenkille kuin minäkin?

Jos joku kieltää syntinsä, niin hän jää Jumalan tuomion alle ja kadotuksen tielle. Mutta jos sinun sydämessäsi on lain sanan herättämä synnintunto, niin ole autuas eli ikionnellinen. Se, joka tuntee syntinsä, saa myös kaiken näkevän ja tietävän Jumalan edessä tunnustaa rikkomuksensa. Ennen kaikkea syntinen saa turvata Jeesuksen täydelliseen elämään ja iankaikkisen sovituksen tuottavaan sijaiskärsimykseen. Jeesus lupaa: "Sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos." Joh. 6:37.

Käymme nyt Pyhän Jumalan eteen Jeesuksen ristille naulittujen jalkojen juureen. Tunnustamme totuudenmukaisesti elämämme vajavaisuuden ja syntisyyden sanoin, jotka alkavat: 'Minä vaivainen syntinen ihminen'.

 

SAARNA

1. EFRAIM JA NUUN

Tämän sunnuntain Vanhan testamentin lukukappaleessa (5. Moos. 31:6-8) pian kuoleva vanha Mooses asettaa Joosuan seuraajakseen. Joosua saa tehtäväkseen viedä israelilaiset Jordanin yli luvattuun maahan. Mooses, sen enempää kuin hänen veljensä ylipappi Aaron, eivät Jordanin länsipuoliseen maahan saaneet mennä, koska he olivat niskuroineet Herran käskyjen noudattamisessa.

Joosua on yksi VT:n kirkkaista Kristus-esikuvista. Hänen nimensäkin on täsmälleen sama kuin Vapahtajamme. Alun perin tuon Efraimin sukukuntaan kuuluvan Nuunin pojan nimi oli Hoosea (4. Moos. 13:17).

Efraim-nimi tarkoittaa kaksoishedelmää, joka hengellisesti ymmärrettynä tarkoittaa Jumalamme antamaa kasvua niin tässä ajassa eli maan hedelmiä (1. Moos. 1:11) kuin ennen kaikkea Pyhän Hengen hedelmiä, jotka uskon kautta Jeesukseen kasvavat ja tulevat näkyviin. Kristitty voi kasvaa hyvää hedelmää vain, jos on kiinni hedelmäpuun rungossa eli Jeesuksessa. Irrallinen oksa kuivettuu ja kuolee. Siksi on niin äärimmäisen tärkeää, että pyrimme seurakunnan keskellä osallisiksi rungon mehevästä nesteestä, se on Jumalan sanasta, pyhästä kasteesta ja alttarin sakramentista. Näistä virtaa meihin oksiin elämää, joka ajallaan näkyy myös Herran antamana kasvuna ja hedelminä.

Joosuan esi-isä Efraim saarnaa nimellään Kristusta, joka on se Jumalan luova sana, jonka kautta maa ja sen hedelmät luodaan. Efraim saarnaa Jeesus-rungossa kiinni pysyvän oksan tuottamaa hedelmää. Tärkein hedelmä on Jumalalle kunnian antava uskontunnustus: Jeesus on Herra, Jumala ja mies, jonka synnittömän elämän ja täydellisen ristin kärsimyksen tähden jokainen synnin tähden pelästynyt omatunto saa vastaanottaa lahjana iankaikkisen elämän.

Joosuan isän nimi oli Nuun. Se on aramean kieltä ja tarkoittaa kalaa. Kala on hyvin vahva kristillinen symboli, ja viittaa monella tapaa myös itseensä Herraan. Ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen esikuva profeetta Joona oli kolme päivää kalan vatsassa. Herramme kutsui apostolinsa ihmisten kalastajiksi, teki kalansaalisihmeen, tarjosi ylösnousseena järven rannalla opetuslapsilleen paistettua kalaa jne.

Kreikankielisen kala-sanan, ikhthys, alkukirjaimista muodostuu alkukirkon uskontunnustus: Jeesus Kristus Jumalan Poika Pelastaja (Ieesuus Khristos Theuu Hyios Sooteer). Siksi minunkin autoani koristaa kalan kuva. Liityn niiden miljoonien joukkoon, jotka sanovat: Jeesus on Kristus, Jumalan Poika ja Pelastaja.

 

2. JOOSUA ELI JEESUS

Joosuan alkuperäinen nimi Hoosea (hepr. Hooshea) tarkoittaa sananmukaisesti: Hän on tuottanut loppuun asti pelastuksen. Nimessä on sama sana kuin tutussa hoosianna-huudossa, joka siis tarkoittaa: Oi vaikuta loppuun asti pelastus! Mooses kuitenkin muutti Hoosean nimen Jehooshuaksi eli meikäläisittäin Joosuaksi. Alkuun lisätty Je-tavu tarkoittaa Jahvea eli Herraa. Joosua-nimi tarkoittaa sananmukaisesti kaikki heprean kielen osaset huomioon ottaen: Jahve eli Herra on loppuun asti ja täydellisesti tuottanut eli vaikuttanut pelastuksen.

Myöhemmin pitkä Jehooshua-muoto kansan suussa lyheni Jeeshuua-muotoon. Samalla tavoin kuin meillä vaikkapa Johannes nimi on lyhentynyt Juhoksi tai Juhaksi. Yhden kerran hepreankielisessä VT:ssa Joosuasta käytetäänkin jo tätä lyhyempää muotoa Jeeshuua (Neh. 8:17). Kun noin vuonna 200 eKr. käännettiin hepreankielistä Vanhaa testamenttia kreikaksi (Septuaginta LXX). Silloin tuo Jeeshuua-muoto oli jo niin yleisesti korvannut pidemmän Jehooshua-muodon, että kaikkiin Joosuaa tarkoittaviin kohtiin kirjoitettiin kreikkalainen muoto Jeeshuua-nimestä. Tästä syntyi nimi Iησους, laus. Jeesuus, josta lähes sellaisenaan on myös meidän kielemme Jeesus-nimi tullut.

Kreikankielisessä VT:ssa, joka oli hyvin pian Jeesuksen maanpäällisen ajan jälkeen myös alkuseurakunnan Raamattu, oli Jeeshuua siis Jeesuus. Vapahtajaamme alkuperäinen nimi arameaa ja hepreaa puhuvien keskellä oli Jeeshuua. Mutta heti kun siirryttiin kreikankielisten joukkoon, alettiin käyttää nimeä Jeesuus. Kreikankielisessä Pyhän Hengen johdossa syntyneessä Uudessa testamentissa käytetään vain ja ainoastaan tätä Jeesuus-nimeä. Toki jos UT käännetään esim. hepreaksi tai arameaksi, niin silloin on soveliasta käyttää Hänen alkuperäistä nimeään Jeeshuua. Meille länsimaalaisille on kuitenkin tutumpi tuo kreikankielen kautta tullut ja Pyhän Hengen hyväksymä muoto Jeesuus.

Herramme liittyy myös itse oman nimensä merkitykseen seuraavissa sanoissaan: "Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein Minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet. 35. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe Minua, ennenkuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen.'" (Luuk. 13:34-35) Tuo viimeinen lause, 'Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimeen' (hepr. baruch haba beshem Adonai) on lainaus Raamatun keskimmäisestä luvusta, Psalmista 118.

Selkokielisesti sanottuna se tarkoittaa: "Tervetuloa Jeesus! Sinä, joka olet Jahve eli Herra, joka on tuottanut meille pelastuksen!" Silloin kun Jeesuksen pakanoille myynyt ja ristille teloitettavaksi vaatinut Jerusalemin kansa eli juutalaiset toivottavat Jeesuksen tervetulleeksi Herranaan ja Jumalanaan, niin silloin Hänet kaikki näkevät - koittaa parusia eli Vapahtajamme paluu maanpäälle. Ja samalla myös: Kun me kristityt ehtoollisliturgiassa tänäänkin tuon jakeen pyhä-hymnissä laulamme, 'Siunattu olkoon Hän, joka tulee Herran nimessä', niin me saamme Herran nähdä. Ja emme ainoastaan nähdä, vaan myös koskea ja tuntea, haistaa ja maistaa. Ehtoollispöydässä me saamme jo nyt kokea Jeesuksen ruumiillisen läsnäolon.

 

3. JEESUS: HERRA ON TUOTTANUT TÄYDELLISEN PELASTUKSEN

Jeesuksen nimi siis tarkoittaa: Jahve eli Herra on loppuun asti ja täydellisesti tuottanut eli vaikuttanut pelastuksen. Tähän liittyy myös enkelin sana Marian miehelle Joosefille: "Sinun on annettava Hänelle nimi Jeesus, sillä Hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä." (Matt. 1:21) Edelliseen kirkkoraamattuun (KR 1938) valittu vapahtava-sana tarkoittaa juuri tuota pelastamista.

Herramme nimi on jo itsessään pelastava evankeliumi: Jumala eli Jahve on tuottanut ja aikaansaanut täydellisen pelastuksen. Se on jo tapahtunut Herramme elämässä ja kuolemassa. Ei ole minulla eikä sinulla eikä kenelläkään ihmisellä mitään osaa eikä arpaa omaan pelastukseen, se on kuolemattoman sielun iankaikkiseen autuuteen. Jeesus on jo täyttänyt koko työn; pelastus on jo valmis ja ehyt.

Pelastus on myös kokonaan, alusta loppuun asti meille annettu lahjaksi Pyhän Hengen ja rakkaan Vapahtajamme veren voimasta, sanan ja armonvälineiden kautta. Jumala on meidät valinnut uskoon ja autuuteen. En minä etkä sinä ole millään tapaa osallisia siihen, että Jeesus on meidät löytänyt ja hengellisestä kuolemantilasta herättänyt uskoon. Siksi me saamme ylistää ja kiittää yksin Jeesusta, emmekä ota ansiota, kiitosta ja kunniaa pelastuksestamme vähimmissäkään määrin itsellemme. Jumala ei pelastuksen kunniaa toisille jaa; se kuuluu yksin Hänelle, Ylhäiselle Majesteetille.

Ja samalla me, tässä ajassa vielä lihassa eläessämme, saamme olla omalla paikallamme välittämässä tätä ihmeellistä pelastussanomaa Jeesuksessa: Tee parannus ja usko evankeliumi! Sinunkin syntisi ovat saaneet jo rangaistuksensa Golgatan ristillä. Sinunkin puolestasi on pyhä uhriveri vuotanut aina maahan asti. Kaikki, mitä tarvitaan sielusi iankaikkiseksi autuudeksi, on jo tehty.

Jos joku tämä ihmisjärjelle hullutusta olevan ansiottoman armon uskoo, on se kokonaan Pyhän Hengen työtä sanan kautta. Siksi ei ole evankelistan vastuulla, kuka tuon sanoman uskoo ja kuka ei. Se on Jumalan suuri salaisuus, miksi toinen synteihinsä kuollut evankeliumin voimasta herää eloon ja toinen jää martaana synteihinsä makaamaan. Meidän vastuullamme on vain se, että pidämme Raamatun lain ja pyhän evankeliumin kirkkaana; Herra antaa sitten ajallaan uskon ja kasvun siellä missä hyväksi näkee.

 

4. JOOSUA JA KAALEB

Joosua Nuunin poika oli yksi niistä kahdestatoista vakoojasta, Israelin sukukuntien päämiehistä eli ruhtinaista, jotka Mooses lähetti Paaranin erämaasta vakoilemaan Kanaanin maata. Tältä matkalta he toivat tuliaisina Rypälelaaksosta niin suuren rypäletertun, että sitä piti kahden miehen kantaa tangon varassa. Tästä kuvasta on myöhemmin tullut koko Israelin maan tunnusmerkki (4. Moos. 13). Kymmenen näistä Mooseksen lähettämästä kahdestatoista vakoojasta oli kuitenkin sitä mieltä, että israelilaiset eivät pysty voittamaan tuossa Kanaanin maassa asuvia voimakkaita kansoja. Kansa menetti myös näiden pelkoa osoittaneiden vakoojien tähden rohkeutensa ja halusi palata takaisin Egyptiin. Ainoastaan Efraimin sukukunnan vakooja Joosua ja Juudan sukukunnan vakooja Kaaleb pitivät uskon Jumalaan:

"Mutta Joosua, Nuunin poika, ja Kaaleb, Jefunnen poika, jotka olivat olleet mukana maata vakoilemassa, repäisivät vaatteensa 7. ja puhuivat kaikelle israelilaisten seurakunnalle näin: 'Maa, jota kävimme vakoilemassa, on ylen ihana maa. 8. Jos Herra on meille suosiollinen, niin Hän vie meidät siihen maahan ja antaa sen meille, maan, joka vuotaa maitoa ja mettä. 9. Älkää vain kapinoiko Herraa vastaan älkääkä pelätkö sen maan kansaa, sillä heitä ei ole meille kuin suupalaksi. Heidän varjelijansa on väistynyt heistä, mutta meidän kanssamme on Herra. Älkää te heitä pelätkö.' 10. Silloin koko seurakunta vaati heitä kivitettäviksi, mutta Herran kirkkaus ilmestyi kaikille israelilaisille ilmestysmajassa."

Kaalebin nimi tarkoittaa 'koira'. Koira on Raamatussa saastainen eläin. Isännättömiä ja villiintyneitä koiria oli paljon. Nämä söivät jätteitä ja kuolleita eläimiä, jopa ihmisraatoja. Itsessään ja omassa ajallisessa nimessään saastainen ja syntinen Kaaleb turvasi kuitenkin Joosuan eli Jeesuksen seurassa Jumalan mahdollisuuksiin, ei omiin inhimillisiin ja lihallisiin voimiin. Joosuaa eli Jeesusta ja Kaalebia vaadittiin kuitenkin tapettaviksi. Tämä saarnaa esikuvallisesti niin Herramme ristiä kuin Hänen seurassaan olevien syntisaastaisuutensa anteeksisaaneiden Herran omien vainoa epäuskoisen kansan keskellä.

Jumala rankaisi kansaa sen epäuskon ja uppiniskaisuuden tähden. Siitä valtavasta joukosta aikuisia miehiä, jotka olivat Egyptin orjuudesta pakoon päässeet, ei ollut kukaan muu kuin Joosua ja Kaaleb pääsevä luvattuun maahan. Kaikki muut tulisivat kuolemaan autiomaassa. Tämä kertoo meille esikuvallisesti siitä, miten vain Joosua eli Jeesus pääsee taivaaseen. Toinen. joka sinne pääsee, on itsessään syntisaastainen koira eli Kaaleb, joka kuitenkin kulkee Joosuan eli Jeesuksen seurassa.

Samalla tämä on varoittava esimerkki meille kaikille siitä, että ei pidä ojentautua kansan suuren enemmistön mukana. Ajatelkaa, vain kaksi miestä valtavasta kansasta turvasi Jumalaan - muut olivat oman järkensä ja epäuskonsa vankeja. Kaikki olivat nähneet ja kokeneet Jumalan suuret pelastusteot ja ihmeet Egyptissä, Kaislamerellä ja autiomaavaelluksen alkukuukausina. Kuitenkaan nuo ihmeet eivät olleet vaikuttaneet kestävää ja pelastavaa uskoa.

Kavahtakaamme sellaista halpahintaista ajattelua, että ihmissilmiin näkyvät mutta yliluonnolliset ihmeet olisivat pelastavan uskon peruste. Toki ihmeiden kautta ihmiset voivat kiinnostua Jeesuksesta ja kristinuskosta, mutta pelkät ajalliset ihmeet eivät lopulta ketään pelasta. Muistamme Jeesuksen vertauksessa rikkaan miehen ja Aabrahamin välisen keskustelun:

[Rikas mies sanoi Aabrahamille]: "'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät Lasaruksen isäni taloon 28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.' 29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.' 30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.' 31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'" (Luuk. 16:27-31)

Herra armahtakoon, että emme perustaisi uskoamme ja turvaamme silmiin näkyviin ihmeisiin ja merkkeihin, vaan yksin ja ainoastaan Jumalan sanaan: Mooseksen kirjoihin, profeettoihin ja kirjoituksiin eli Vanhaan testamenttiin sekä sen lupausten täyttymisestä kertoviin uuden liiton kirjoituksiin. Ihmeitä ja merkkejä etsivä ihminen ei perustaudu Jumalan sanan lupauksiin, vaan omaan lihaansa ja sen aisteihin. Usko on luja luottamus siihen, mikä ei näy (Hebr. 11:1). Saamme vastaanottaa Jumalan ja Hänen pelastuksen Hänen sanansa kautta, ei vielä tässä ajassa sillä tavoin näkyvästi, että uskosta osaton siitä tulisi vakuuttuneeksi.

 

5. LIITONARKKI

Lopuksi pieni välähdys Joosuan historiasta heti Mooseksen kuoleman jälkeen. Joosuan kirjan luvussa kolme kerrotaan, miten Jumalan kansa kulki Joosuan johdolla kuivin jaloin yli kaikkein äyräidensä tulvivan Jordan-virran. Joosua käski pappeja kantamaan liitonarkun Jordaniin. Pappien jalkojen koskettaessa veteen virta kuitenkin seisahtui ja vesi hävisi alajuoksulle. Arkki kannettiin joenuoman keskikohdalle, ja koko kansa sai kulkea kuivin jaloin sen vieritse luvattuun maahan.

Liitonarkku on esikuva Kristuksesta, niin kuin Roomalaiskirjeen luvusta 3, jakeesta 25 voimme lukea: Kristus on asetettu armoistuimeksi eli liitonarkun kanneksi. Liitonarkun kansi oli se paikka, jolle Suurena sovituspäivänä pirskoteltiin syntiuhripukin veri koko kansan syntien sovitukseksi. Liitonarkun kansi oli myös se paikka, jonka keskeltä Herra puhui Moosekselle. Samalla se oli Jumalan maanpällinen valtaistuin. Uusi kirkkoraamattu (KR 1992) hävittää väärällä käännöksellä tämän valtavan esikuvan puhuessaan tässä kohtaa vain sovitusuhrista. Tässä puhutaan paljon enemmästä: Kristus ei ole ainoastaan uhri, vaan Hänen lihansa eli ruumiinsa ristillä on myös se paikka, jossa uhri annetaan. Ja Hänen kauttansa Jumala puhuu koko maailmalle. Ja lopuksi, Kristus on se, joka Isän oikealla kädellä valtaistuimella istuu.

Liitonarkkua eli Kristusta kantavat papit tarkoittavat esikuvallisesti seurakunnan kaitsijoita eli pastoreita, jotka Jumalan sanaa saarnaamalla ja Jeesuksen apostoleilleen antamia armovälineitä (kaste, rippi, ehtoollinen) hoitamalla kantavat Kristuksen seurakunnan keskelle.

Jordan-nimi tarkoittaa laskeutumista. Kuolleeseen mereen laskeva virta on esikuva kuolemasta. Siihen liittyy myös Jordanissa kastaminen, joka on Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen kastamista. Luvattu maa on esikuva taivaasta. Me kuljemme siihen taivaan maahan, joka vuotaa iankaikkista maitoa ja hunajaa, kuoleman kautta. Kuolema tarkoittaa jokapäiväistä synnille kuolemista ja kerran myös koko lihallisen ruumiin ja mielen lopullista pois ottamista.

Kuka meitä on siellä syvimmässä kuoleman kohdassa vastaanottamassa, kenen kautta me taivaaseen kuljemme? Liitonarkku saarnaa Herraa Jeesusta Kristusta. Hän on meitä siellä syvimmän ja pimeimmän ahdingon ja luopumisen keskellä vastaanottamassa. Ja Hänen kauttaan, se on Hänen veristen haavojensa läpi, me käymme taivaan riemuun.